Itse tehty -rahalla opittiin tapahtumatuotantoa

Itse tehty-raha auttoi nuoria toteuttamaan unohtumattoman tapahtuman Kyyjärvelle. Nuorten tapahtumanjärjestäjätiimi Ryhmä Rämä järjesti 13.7.2018 kesäisen konsertin, Summer Celebration. Tapahtumabudjetti saatiin kokoon esimerkiksi järjestämällä lasten discoja ja pitämällä myyjäisiä. Myös paikalliset…

4H Business Lab Helsinki on avattu

4H Business Lab avattiin Yrittäjän päivän aamuna 5.9.2018 Suomen 4H-liiton toimistolla Helsingin Alppilassa. 4H Business Lab on uudenlainen huipputeknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen keskittymä, jossa nuoret tutustuvat yritystoimintaan. 4H-yritys jatkaa…

YIT ja 4H istuttivat yhdessä Hyvien tekojen metsän Sipoon Martinkylään

YIT ja Sipoon 4H-yhdistys istuttivat yhdessä 1 000 kuusentaimea Hyvien tekojen metsään, Sipoon Vaahteramäen Martinkylään 4. syyskuuta. Hyvien tekojen metsä ja sen istutus ovat osa YIT:n vuodesta 2012 toteuttamaa 100 hyvää…

Vastuullinen Virtanen kerää AIV-liuosastioita taas syyskuussa

4H-järjestö ja Eastman Chemical Company järjestävät muovisten AIV-liuosastioiden keräyksen 14.–15.9. Keräyspisteitä on yli 50 eri puolilla Suomea, ja niistä huolehtivat nuoret yhdessä paikallisen 4H-yhdistyksen kanssa. Kaikki kerätyt tynnyrit ja kanisterit kierrätetään Suomessa…

4H-säätiö myöntää Itse tehty -rahaa nuorten omille projekteille!

Meillä 4H:ssa tavoitteena on, että lasten ja nuorten itse suunnittelema ja toteuttama toiminta lisääntyy edelleen. Onko sinulla esimerkiksi idea jostain kivasta ja mielenkiintoisesta tapahtumasta. Nyt sille on mahdollista saada taloudellista tukea…

Naurujoogaa Itse tehty -rahalla

Kädet korvien taakse, silmät suuriksi ja kieli ulos! Nauru raikaa vatsan pohjasta asti. Vaikka kaikkia ei naurattanut tunnin alussa, nopeasti kaikki pääsivät naurun tunnelmaa. Naurujooga tunnilla pääsee hohottamaan, hihittämään, hehettämään…

Koko perheen Säpinä-päivä Itse tehty -rahalla

Haimme itse tehtyä rahaa neljän tytön porukalla, aikeinamme järjestää lastentapahtuma. Aloitimme projektin suunnittelemalla, esimerkiksi missä tapahtuma järjestetään ja kenelle. Apunamme toimi Laukaan 4H-yhdistyksen väki. Tavoitteemme oli kylien aktivoiminen, 4H:n tutuksi…

Lapsilta villi juhlaleivos 90-vuotiaalle 4H:lle

Lasten ja nuorten juhlaleivoskilpailun avulla 90 vuotta täyttävä nuorisojärjestö sai historian ensimmäisen oman juhlaleivoksen. Valtakunnallisen kilpailun voitti Safkasankarit-yrityskerho Isojoki-Karijoki 4H-yhdistyksestä. Voittajaleivoksessa yhdistyvät jännittävällä tavalla 4H:n hieno historia ja ruokatrendit, kuten…

Juhlavuoden leivoskilpailun finalistien reseptit TOP-tehtäväpankkiin

Leivoskilpailun finaalin kivunneista leivosresepteistä saamme uutta käyttäjiensä näköistä sisältöä 4H: n TOP-tehtäväsivustolle. Kerhotoiminnan ideamateriaaleja sisältävän TOP-tehtäväsivuston käyttäjämäärät kasvavat vuosittain. Vuonna 2016 sivustolla  oli 30 000 käyttäjää ja vuoden 2017 aikana lähes 37 000 käyttäjää. Tänä vuonna sivuston visuaalinen ilme uusitaan ja toiminnallisuuksia uudistetaan.

Lue lisää…

4H-leivoskilpailun finalistit on valittu!

Kerholaiset leipoivat 90 v 4H:lle. Juhlaleivos oli kaikille 4H-kerhoille suunnatun Vuoden 4H-kerho -kilpailun aihe. Safkasankarit-yrityskerhot ja monet muutkin 4H-kerhot laittoivat jauhot pölisemään ja alkoivat innokkaasti suunnitella 4H:n näköistä leivosta. Kilpailuun osallistui lähes 120 kerhoa eli yli 1000 lasta ja nuorta.

Lue lisää…

Kesätekemistä ja ruokailoa lapsille 48 Ruokakoulussa

Lasten Ruokakouluja toteuttavat suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea, ja niihin osallistuu lähes 800 lasta. Ruokakoulut ovat tärkeä osa yhdistysten lapsille järjestämää kesätoimintaa, jolle on paljon kysyntää koulujen loma-aikana.

Lue lisää…

Itse tehty -rahalla heikoilla jäillä

Kuuman kesän kynnyksellä raikastuu, kun lukee Extreme Suomi Survival  -projektin Itse tehty -loppuraporttia. ”Haastoimme itsemme kokeilemaan jotain täysin uutta. Sukelsimme hyiseen veteen oppien samalla arvokkaita selviytymistaitoja. Kokosimme aktiiviset 4H-Suomineidot kasaan, rentouduimme ja avasimme chakrojamme suomalaisen lempeän löylyn hellimänä, ja kömmimme ylös jäisestä merestä.”

Lue lisää…

”Mitä keppihevoset syövät?” -käsityökilpailu lapsille ja nuorille

Anna kilpailuviettisi sykkiä ja ryhdy miettimään, mitä keppihevoset syövät. 4H viettää 90-vuotisjuhlavuottaan, ja järjestämme yhteistyössä Suomen Kädentaidot 2018 -messujen  ja käsityölankoja valmistavan Novita Oy:n kanssa juhlavuoden käsityökilpailun.

Lue lisää…

Lasten järjestämissä villiruokajuhlissa yli 9 000 osallistujaa

Safkasynttärit Suomelle - 4H-yhdistysten toteuttamat villiruokajuhlat 100-vuotiaalle Suomelle oli onnistunut juhlavuoden teemavalinta. Villiruoka nousi 4H:ssa suorastaan ilmiöksi ja veti lasten järjestämiin juhliin lähes 9 400 osallistujaa. Synttäreillä kerholaiset valmistelivat ruoan, juhlivat…

Tule TOP-sivuston helppariksi

Tule mukaan kehittämään lasten tekemällä oppimisen ideapankkia. 4H-helpparit ovat 16-28-vuotiaita verkkotukinuoria, joiden tehtäviin kuuluu TOP-tehtäväpankin kehittämisen lisäksi lasten tehtäväpalautusten ja uusien tehtävien tarkastaminen ja  kommentointi.

Lue lisää…