Reportterit viestivät metsästä ja luonnosta sekä niihin liittyvistä aiheista, ilmiöistä ja tapahtumista.

4H-järjestön hankkeissa työskentelevät Metsäreportteri Laura ja kesäkuussa työnsä lopettanut Luontoreportteri Martta viestivät aktiivisesti eri viestintäkanavia käyttäen niin nuorille kuin muillekin metsistä ja luonnosta kiinnostuneille. Viestintäkanavina ovat nuorten suosimat blogit sekä sosiaalisessa mediassa Instagram ja Twitter.

Reportterit ovat itsekin nuoria ja raportoivat nuoria kiinnostavista jutuista, kuten alojen koulutusmahdollisuuksista, metsä- ja luontopeleistä, nuorten metsätapahtumista, messuista ja ylipäätään kaikesta metsään ja luontoon liittyvistä ajankohtaisista asioista. Reporttereiden tehtävänä on saada nuoret innostumaan metsistä ja luonnosta toimeentulon ja hyvinvoinnin lähteenä, virkistyspaikkana tai ihan vain pohtimaan omaa luontosuhdettaan ja metsien merkitystä.

Nuorten nuorille viestiminen eri some kanavia käyttäen on todettu hyväksi käytännöksi ja antoisaksi työkokemukseksi myös reporttereille itselleen. Metsätalousinsinööriksi opiskelevan Lauran mukaan metsäala on niin laaja kenttä, ettei sitä oikein itsekään vielä tajua. Metsä onkin hänelle tärkeä paikka niin opiskelujen kuin harrastusten kautta. Kesäkuussa reportterin työnsä lopettaneelle Marttalle parhaiten työstä jäi mieleen hauska ja hyödyllinen luonnonkosmetiikka –kurssi sekä hyvällä yhteishengellä varustettu metsäkuutiokilpailu. Martta suosittelee vastaavanlaisia töitä myös muille nuorille, sillä työn ohella hän on oppinut paljon uutta. Molemmat reportterit ovat päässeet tutustumaan hienojen kohteiden lisäksi uusiin ihmisiin ja luomaan omia verkostoja.

Käythän tutustumassa innostavien reporttereiden blogikirjoituksiin ja laita seurantaan somessa!

 

Metsäreportteri Laura Halvari

 

Instagram: @metsareportteri

Twitter: @metsareportteri

hankeblogi: www.4h.fi/metsapelit ja www.4h.fi/mobiilistimetsaan

 

Luontoreportteri Martta Rintanen

 

blogi: http://luontoreportteri.blogspot.fi

Instagram: @luontoreportteri

 

 

Mari Niska

Työskentelen Suomen 4H-liitossa järjestöpäällikkönä Lapissa, erityisosaamisalueena metsä ja luonto. Vapaa-ajalla viihdyn mökillä, ja intohimoni on kaikenlainen luonnossa liikkuminen, erityisesti geokätköjä metsästäen. Twitter: @mari_niska

Kukkapuu-tempaus – Hyvä käytäntö

Kukkapuu-tempaus on yhteistä tekemistä, joka kiinnittää katseet luontoon.

Salon 4H-yhdistyksen Nuorten Luonto –hanke käynnistettiin kehittämään salolaisten 6-28 -vuotiaiden lasten ja nuorten ympäristövastuullisuutta sekä parantamaan heidän luontosuhdettaan. Toimenpiteitä ja näkökulmia on ollut monia yläkoululaisille suunnatuista metsäpäivistä Metsä TET –kokeiluihin ja 6-12-vuotiaiden Kasvimaakerhosta kaikille avoimiin tempauksiin. Kukkapuu-tempaus on mukava esimerkki jälkimmäisestä.

Lue lisää…

Metsä- ja luontopelit innostaa – Hyvä käytäntö

Pelit on havaittu hyväksi tavaksi innostaa nuoria tutustumaan metsään ja luontoon.

Pelaaminen on suosittu ja hauska harrastus erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Kun haluamme viedä viestiä luonnon tarjoamista toimeentulon ja virkistyksen mahdollisuuksista, on pelaaminen siihen oiva keino.
Lue lisää…