Uuraisten 4H-yhdistyksellä on käynnissä kaksivuotinen yrittäjyyskasvatushanke Find your way. Hankkeen päätavoitteena on 10 uutta 4H-yritystä, tehdä yrittäjyyskasvatuksesta nuorten näköistä sekä elävöittää Uuraisten kuntaa. Hanke on saanut rahoitusta Jyväsriiheltä, joka on paikallinen Leader-yhdistys sekä Euroopan Unionin maaseudun kehittämisrahastosta.

Hanke yhdistää luovasti sekä yrittäjyyttä että kansainvälisyyttä. Hankkeen aikana toteutetaan 2-3 nuorisovaihtoa ja nuoret pääsevät tienaamaan matkakassaa oman 4H-yrityksen kautta. Hankkeeseen tuli mukaan 15 nuorta syksyllä 2016. Suurin osa heistä oli aluksi kiinnostunut lähinnä nuorisovaihdosta, mutta hankkeen edetessä he ovat perustaneet jo seitsemän 4H-yritystä! Nuorilla on sekä omia yrityksiä että ryhmäyrityksiä.

Nuorten ryhmä tapaa viikoittain. Tapaamisissa nuoret ovat suunnitelleet ja vieneet eteenpäin omia 4H-yrityksiään sekä suunnitelleet ensimmäistä nuorisovaihtoa. Aktiiviryhmän lisäksi hankekoordinaattori Pia Kautto tapaa myös muita nuoria, jotka ovat kiinnostuneet 4H-yrityksistä. Yhteensä hankkeen puolivuotisen taipaleen aikana on syntynyt jo 12 uutta yritystä. Ne ovat mm. lasten- ja koiranhoitoa, kahvilaa, piirtämistä, pihatyöpalveluita sekä koriste-esineiden valmistusta.

IMG_20161201_163413

Hanke on saanut paljon huomiota Uuraisilla

Kuntalaiset ovat ottaneet Find your wayn innokkaasti vastaan. He ovat mm. tarjonneet keikkoja sekä tarvike- ja ideointiapua. Nuortenryhmän vanhemmille pidettiin vanhempainilta liittyen nuorisovaihtoon, mutta illan aikana juteltiin myös nuorten yrityksistä. Vanhemmat ovat innostuneet aiheesta ja mm. jakaneet nuorten yritysten mainoksia FB-sivuilla. Kunnanjohtaja palkkasi videotuotantoyrityksen perustaneet kaksi poikaa tekemään kunnanjohtajan vlogia.

Uuraisten koulukeskuksen kanssa on tehty paljon yhteistyötä. Tänä keväänä Pia Kautto on mukana esimerkiksi koulun pop up-päivässä. Koulu ja kunta ovat erittäin yrittäjyysmyönteisiä mikä helpottaa yhteistyötä paljon. Erityisesti Koulukeskuksen oppilaanohjaaja Mari Hastin kanssa yhteistyö pelaa loistavasti. Hankkeen aikana lisäksi paikalliset yrittäjät käyvät kertomassa omasta yrittäjyydestään nuorille ja vastaavasti tehdään myös yritysvierailuja eri alojen yrityksiin.

 

4H-kesäyrittäjyyskampanja käynnistyi

Uuraisten kunnankirjastolla on parhaillaan käynnissä näyttely 4H-yrittäjistä. Hankkeen aikana nuorista on otettu valokuvia ja kuvien yhteyteen on liitetty heidän mietteitään yrittäjyydestä. Näyttely starttasi Uuraisilla 4H-kesäyrittäjyyskampanjan. Kesätöitä ei riitä kaikille halukkaille ja nuoria kannustetaankin oman yrityksen perustamisessa.

IMG_20170123_132533
Muutama nuori on jo kiinnostunut asiasta ja perustaneet kesää ajatellen yrityksen. He tulevat mm. vetämään parkour- ja jalkapallokerhoa ja yhdeksän nuoren 4H-yritys FYW Cafe aikoo pitää Uuraisten torilla kesäkahvilaa. Nuoria kannustetaan kokeilemaan oman yrityksen pitämistä koulunpäätöstapahtumassa Summer Partyssa. Tapahtumaan on jo nyt tulossa mm. nuorten kahvila, Smoothie Bar sekä parkour-paja.

 

Seuraa hanketta Find Your Way Facebook-sivulla.

4H tekee tulevaisuutta -blogissa asiantuntijat 4H:sta kirjoittavat ajankohtaisista 4H-nuorisotyöhön liittyvistä asioista, tapahtumista ja kampanjoista. Blogissa kerrotaan muistakin 4H:ssa tapahtuvista asioista. Herätämme myös keskustelua lasten ja nuorten asemasta yhteiskunnassa.

Pia Kautto

Pia Kautto toimii Uuraisten 4H-yhdistyksen Find your way -yrittäjyyskasvatushankkeen koordinaattorina. Pia on aiemmin vetänyt Etelä-Pohjanmaalla kaksivuotisen lasten ja nuorten mediakasvatushankkeen ja tehnyt nuorten parissa töitä jo kuuden vuoden ajan. Ammatiltaan Pia on medianomi ja pystyykin hanketyössä hyödyntämään mediataustaansa mm. tiedottamisessa, 4H-yritysten markkinoinnissa sekä nuorten innostamisessa mukaan toimintaan.

4H-yhdistyksen kasvimaa koulupihan osana

Tomaatit kypsyvät, kurpitsat paisuvat ja salaatti vihertää. Sadonkorjuuseen on otettu mukaan myös kännykät, joilla räpsitään välillä kuvia, vähän kaikesta. Kiinnostavaa on se, että kasvimaan satoa kerätään nuorisotilalla keskellä Valkeakosken keskustaa. Meneillään on sadonkorjuubileet, joissa nuoret keräävät kasvimaan satoa ja valmistavat siitä itse ruokaa.

Lue lisää…

Kasvimaakerhoilua Salon 4H-yhdistyksessä

Millainen olikaan kasvimaakerho pikkupuutarhureille? Ohjaajat kertovat kokemuksiaan Salon 4H:n yhdistyksen ensimmäisestä kasvimaakerhosta, joka käynnistettiin vuoden 2016 keväällä Nuorten Luonto -hankkeen, Sagalundin ja Vihervuoden innoittamana. Kerho sai kokoontua idyllisissä maisemissa Salon kaupungin vanhalla taimitarhalla. Tänä keväänä Salossa käynnistyy teemakerho Villiruokajuhlat, joka huipentuu Safkasynttäreihin. Lue lisää…