Mikä Eräkummi?

Metsähallitus on järjestänyt vuodesta 2015 lähtien Eräkummit-toimintaa, jonka tavoitteena on herättää lasten ja nuorten kiinnostus luontoa ja luonnossa liikkumista kohtaan. Tänä päivänä yli 300 vapaaehtoista eräkummia toimii Eräpalvelujen koordinoimassa verkostossa ympäri Suomea. Lue lisää…

Päivä Yhdessä Korouomalla

Suomen 4H-liitto järjestää vuosittain eri puolilla Suomea alueellisia toimihenkilöpäiviä. Nyt, kun vietetään Suomi 100 -teemavuotta, syksyn toimihenkilöpäivät toteutetaan teemalla Yhdessä. Lapin 4H:laisten Päivä Yhdessä tapahtui Korouoman kanjonin alueella. Lue lisää…

4H-säätiö rahoittaa nuorten Itse tehty -toimintaa

Spring Celebration vol 5, African Masterchef ja Eläimellinen lauantai – 4H:n Itse tehty -toimintamallilla nuoret toteuttavat omia juttujaan. Itse tehty tukee nuorten osallistumista ja vaikuttamista sekä mahdollisuuksia oppia erilaisia tietoja ja taitoja  – kasvamista aktiiviseksi kansalaiseksi. Lue lisää…

LuonnonILOA 4H-toimintaan

Pyhäselän 4H-yhdistyksen ja Kontiolahden 4H-yhdistyksen LuonnonILO-hanke järjestää villiyrttiretkiä lapsille, nuorille ja ikäihmisille. Luonnossa tapahtuvan toiminnan avulla saadaan siirrettyä luonnonantimien keruun perimätietoa uusille sukupolville. Luonnonantimet ovat edullinen ja terveellinen tapa valmistaa…

Kasvimaakerhoilua Salon 4H-yhdistyksessä

Millainen olikaan kasvimaakerho pikkupuutarhureille? Ohjaajat kertovat kokemuksiaan Salon 4H:n yhdistyksen ensimmäisestä kasvimaakerhosta, joka käynnistettiin vuoden 2016 keväällä Nuorten Luonto -hankkeen, Sagalundin ja Vihervuoden innoittamana. Kerho sai kokoontua idyllisissä maisemissa Salon kaupungin vanhalla taimitarhalla. Tänä keväänä Salossa käynnistyy teemakerho Villiruokajuhlat, joka huipentuu Safkasynttäreihin. Lue lisää…

4H-yhdistyksen kasvimaa koulupihan osana

Tomaatit kypsyvät, kurpitsat paisuvat ja salaatti vihertää. Sadonkorjuuseen on otettu mukaan myös kännykät, joilla räpsitään välillä kuvia, vähän kaikesta. Kiinnostavaa on se, että kasvimaan satoa kerätään nuorisotilalla keskellä Valkeakosken keskustaa. Meneillään on sadonkorjuubileet, joissa nuoret keräävät kasvimaan satoa ja valmistavat siitä itse ruokaa.

Lue lisää…

4H-yhdistys – muista viestiä aktiivisesti!

Viestintä on yksi 4H-yhdistysten suurimmista ns. piilotöistä. Oikeiden viestintäkanavien valinta ja ajanhermolla pysyminen eivät ole aina ihan helppoja tehtäviä.

Lue lisää…

Yhteisöinnolla Vihervuoteen

Pihalleni ilmestyi vuosia sitten pihlaja, pyytämättä, mutta iloisena yllätyksenä. Ystäväni lapsineen olivat päättäneet, että syntymäpäiväsankari kaipaa kyseistä puuta. Minut oli harhautettu istutuksen ajaksi toisaalle. Nähdessäni pikkuruisen pihlajani olin pakahtua.

Lue lisää…

Kohti kesää ja vastuullisia kesäduuneja

”Kesätyön hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa.”
”Kesätyöntekijöitä valitaan jo tammi-helmikuussa.”
”Nyt on aika hakea kesätöihin!”

Lue lisää…

Toimitusjohtajan joulutervehdys: Aiomme pärjätä muuttuvassa maailmassa

Päättymässä oleva vuosi todisti osaltaan siitä nopeasta muutoksesta, jonka keskellä elämme. Maailma on aina muuttunut. Nyt tuntuu siltä, että muutos kiihtyy koko ajan.

Lue lisää…

Yrittämisen kynnyksellä

Järjestimme kesällä #YritäOpiTienaa-kampanjan nuorten yrittämisen edistämiseksi. Halusimme kertoa nuorille mahdollisuudesta kokeilla yrittämistä 4H-yrityksen avulla.

Lue lisää…

Minun vai nuorten projekti?

Löytyyköhän yhtään nuorisotyöntekijää, joka ei unelmoisi aktiivisista, vastuuntuntoisista ja yritteliäistä nuorista? Tuskin.

Lue lisää…

4H-yhdistyksille enemmän aikaa nuorisotyölle

Paikalliset 4H-yhdistykset, joita on 231 eri puolilla Suomea, saavat enemmän aikaa nuorisotyölle. 4H-järjestössä siirrytään keskitettyyn jäsenmaksulaskutukseen.

Lue lisää…