Mihin katosi kiitos?

Kiitos. Tuo kuusikirjaiminen pikkusana. Sana, jonka sanominen on monelle kovin vaikeaa. Sana, joka tuottaa lähes poikkeuksetta jokaisen ihmisen huulille hymyn. Sana, jonka sanomista arvostetaan.

Kiitos, kiitti, tattis, tack, thanks..

Idea tämän kirjoittamiseen lähti siitä, että kävin jokin aika sitten eräällä läheisellä kirpputorilla, johon vastaanotetaan ilmaiseksi käytettyjä vaatteita, tavaroita ja huonekaluja. Päätin sitten kerätä omasta vaatekaapistani pussillisen vaatteita ja lahjoittaa ne sinne.

Paikalle tultuani kysyin myyjältä, mihin voin jättää tämän vaatepussin, ja hän totesi vain, että hän ottaa niitä vastaan tänne tiskin taakse. Ojensin pussin myyjälle, ja hän otti sen vastaan sanomatta sanaakaan. Saman tien siinä tilanteessa minulle heräsi ajatus siitä, että jotain puuttuu. Se “jotain” oli niinkin pieni juttu kuin sana kiitos. Sanan pois jääminen särähti korvaan.

Minusta tuo sana kuuluu jokaisen asiakaspalvelijan ammattietikettiin – ihan sama, onko kyseessä sitten kauppa, kirjasto tai juuri tuo mainitsemani kirpputori. Myyjää yhtään syyllistämättä, vaikka minusta hän tekikin ammattivirheen samalla tavoin kuin lääkäri voisi tehdä väärän diagnoosin, niin myyjänä hän unohti asiakaspalvelijan tärkeimmän sanan. Minusta hyvän asiakaspalvelijan kuuluisi Suomessa osata tämä sana eri kielillä, ainakin toisella kotimaisella kielellä eli ruotsilla ja tietenkin myös englanniksi.

Mihin jäi kiitoksen arvostaminen?

Minulle herää tästä vain yksi kysymys: mihin tämä maailma on menossa? Eikö enää arvosteta näitä ainakin omasta mielestäni hyvin merkittäviä sanoja, kuten kiitos, ole hyvä ja anteeksi? Emmekö me enää osaa olla kohteliaita, jos saamme palautetta omasta tekemisestämme tai jos joku vaikka avaa meille hyväntahtoisuuttaan oven? Kuinka moni enää kiittää edes saadessaan kahvilassa tilaamansa kahvin itselleen? Tai kuinka moni on sanomatta mitään, kun joku ystävällisyyttään ojentaa ruokapöydässä voipaketin pöydän toisesta päästä?

Myös suomalainen rockpop-bändi Haloo Helsinki on huomioinut kiitoksen vähenemisen biisissään nimeltä ”Kiitos ei ole kirosana”. Se on mielestäni hieno oivallus siitä, että pikkuhiljaa tuon sanan sanomisesta on monelle ihmiselle tullut jollain tavalla hankalaa, aivan kuin se olisi kirosana, jota ei voi lausua ääneen.

Viime aikoina olen pannut merkille, että kiittäminen ei tuota vaikeuksia pelkästään nuorille, vaan myös vanhemmille ihmisille. Ei siis ole oikeastaan mikään ihme, etteivät monet nykynuoret osaa kiittää – omilta vanhemmilta kun periytyvät ne käyttäytymismallit ja tavat niin kovin helposti.

Olen suunnattoman kiitollinen omille vanhemmilleni siitä, että minulle on kotona pikkulapsesta asti hoettu kiitosta niin paljon, että se on oikeastaan jopa  juurtunut selkärankaani. Se tulee sieltä automaattisesti juuri silloin kun sitä tarvitaan, vaikka en kiellä, ettenkö minäkin joskus voisi erehtyä ja olla vahingossa kiittämättä. Mahdollisille tuleville lapsilleni minulla on annettavanani ainakin yksi kultaakin kalliimpi asia. Haluan, että tämä kohtelias tapa säilyy myös heille asti.

“Mutta kiitoshan on vain pelkkä sana..”

Olen vakaasti sitä mieltä, että kiitos ei ole vain pelkkä sana. Se on kallisarvoinen asia, joka pitäisi kuulua jokaisen ihmisen jokapäiväiseen sanavalikoimaan.

Suosittelen, että jos et vielä hallitse tuota hyvästä tavasta kertovaa sanaa, niin ota ja opettele. Sen avulla sinua arvostetaan, ja saat varmasti monen ihmisen hyvälle mielelle. Ei ole väliä, oletko sen sanoja vai vastaanottaja, kunhan vain kiitollisuus tulee sydämestä asti ja todella tarkoitat sitä.

Nyt haastankin sinut osoittamaan kiitollisuutta, kun seuraavan kerran joku pitää sinulle vaikkapa ovea auki astuessasi kaupan ovesta ulos tai ottaessasi kuittia vastaan kaupan kassalta. Helppoa ja varmasti sen “vaivan” arvoista.

Kiitos.

Töihin palkataan: nuori, tyhmä ja kokematon?

Lapsuus on loppu viimeistään siinä vaiheessa, kun Suvivirren laulaminen kouluvuoden päättyessä ei enää merkitse kesäloman alkua vaan koko kesän kestävää työputkea. Edellyttäen tietysti, että on saanut itselleen kesätyöpaikan.   ”Valitettavasti…

Brändättäisiinkö kärsivällisyys?

Varmasti jokainen on elämänsä aikana kohdannut kärsimättömyyttä, toiset konserteissa, toiset bussipysäkeillä. Kanssaihmisten hätäily ja lyhytjänteisyys koetaan yksilökohtaisesti, mutta uskaltaisin väittää, että useimmille kokemus on negatiivinen. Kärsimättömyydellä kun on tapana synnyttää…