Muisto iholla

Olen aina pitänyt tatuoinneista. Ne ovat minulle eräänlainen rakkaus. Aloin muutama vuosi sitten miettiä tatuointia edesmenneestä siskostani ja pohdin pitkään, millainen tatuointi olisi tarpeeksi kaunis kuvastamaan siskoni kauneutta ja hänen valloittavaa hymyään.

Meni vuosi, meni toinen vuosi ja tuli kolmas vuosi, kunnes yhtäkkiä tiesin vastauksen. Tatuoisin nilkkaani punaisen ruusun. Punaisen ruusun symbolistinen puoli liittyy rakkauteen ja rohkeuteen. Siskoni on aina sydämessäni, mutta kulkee tatuoinnin muodossa ikuisesti mukanani myös nilkassani.  Voi sanoa, että ”Minä rakastan sinua” on viesti, jota tuolla punaisella ruusulla haluan kertoa.

Vihdoin koitti se päivä, jolloin istahdin tatuointipenkkiin. Olin varannut ajan samalle tatuoijalle, jolla isoveljenikin kävi muutama vuosi aiemmin. Minua jännitti. Samalla kuitenkin olin täysin varma päätöksestäni. Olin ja olen edelleenkin neulakammoinen, ja se saikin minut tutisemaan hermostuksesta. Onneksi tatuoija oli äärimmäisen taitava, mukava ja huumorintajuinen, ja sen jälkeen, kun astuin ovesta sisään, emme olleet juuri hetkeäkään hiljaa. Juttelimme paljon ja todella henkilökohtaisistakin jutuista. Ja mikä tärkeintä: Lopputuloksena oli siisti ja tarkka tatuoitu ruusu.

Ennen tatuoinnin ottamista puhuin asiasta vain muutamalle ystävälleni sekä perheelleni, koska halusin pitää ajatuksen suurimmaksi osaksi omana tietonani. Eräs tuttavani nimittäin joskus minulle totesi, että tatuoinnit ovat vain huomion hakemista ja kypsymättömyyttä. Ne ovat hänen mielestään nuorten ihmisten typerä villitys: tatuointi otetaan sen enempää miettimättä ja ihan vain siksi, että jollain ystävälläkin on sellainen. Väite pitää minunkin mielestäni osaksi paikkansa.

Moni nuori ei välttämättä tule miettineeksi, että se timantti-tatuointi pysyy ihossa koko loppuelämän ja että se ei sitten enää mummona ehkä ole omastakaan mielestä niin kovin hyvä juttu. Suosittelen siis miettimään tatuoinnin ottamista kunnolla, niin ettei se kaduta jo parin vuoden päästä. Idean ei siis pitäisi syntyä esimerkiksi kesän festivaaleilla tai baarireissun jälkeen, vaan ajatusta hitaasti kypsyttelemällä.

Mielestäni jokainen tatuointi on ottamisen arvoinen silloin, jos se on tatuoitavalle merkityksellinen. Ihan sama leimataanko ihoon koiran tassunjäljet, ruusu, pääkallo tai edellä mainittu timantti, kunhan se on ottajalle tärkeä. On kuitenkin olemassa yksi asia, jota en haluaisi koskaan leimata ihooni. Nimittäin puolisoni nimeä. Entä jos suhde loppuukin yhtäkkiä? Entä jos eromme on hyvinkin myrskyinen? Haluanko silloin säilyttää sen Arton tai Pentin nimen ihossani loppuelämäni ajan? En halua. Siispä mahdolliset tulevat tatuointini sisältävät kaikkea muuta kuin ihmisten nimiä. Ne voivat kyllä muistuttaa ihmisestä jollain muulla tavoin. Poikkeuksena tietenkin se, että tulevaisuudessa olen ajatellut tatuoida lasteni nimet itseeni. He tulevat varmasti pysymään elämässäni, ja kaikesta huolimatta tulen olemaan heille aina äiti. Lasten nimien tatuoiminen on siis ”turvallista”.

Tatuoinnit ovat koko ajan kasvava ilmiö. Enää ne eivät ole kuitenkaan nuorten villitys, vaan myös vanhemmat ihmiset käyvät tatuoimassa ihoonsa erilaisia kuvia. Jopa työnantajat ovat nykyään hyväksyvämpiä tatuointien suhteen, kun vertaa tilanteeseen esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin. Ylipäätään rajoitteet tatuoinneille ja lävistyksille tulevat yleensä vain hygieniasyistä tai siitä, jos ne ovat näkyvällä paikalla esimerkiksi myyntityössä. Maailma on siis muuttunut kymmenessä vuodessa huomattavasti.

On yksi kriteeri, joka on mielestäni tatuoinnille kuin tatuoinnille olennainen – se pitää saada tarvittaessa piiloon. Minulle tatuoinnit ovat muistoja elämäni varrella tapahtuneista asioista. Ne eivät ole minulle asuste tai tapa korostaa egoa niin kuin ehkä joillekin ihmisille.

En tiedä, onko tämä harhaluulo, mutta mielestäni paljon tatuoiduilla ihmisillä on usein myös paljon lävistyksiä. Varmaksi en voi väittää, että niillä olisi syy-yhteys, mutta tällaisen havainnon olen elämäni varrella tehnyt. Minusta ihmiset, jotka luovat persoonansa tatuointien ympärille haluavat myös lävistyksiä korostamaan sitä. Se on oikeastaan jopa hienoa, sillä persoonallisuus tässä maailmassa on arvostettavaa.

Yhden tatuoinnin otettuaan ihminen ei useinkaan malta olla ottamatta myös toista aika pian. Samoin kävi minulle. Tatuoijani kysyi ruusun tehtyään, koska varaisin seuraavan ajan. Kieltäydyin ja naurahdin päälle, että tämä tatuointi on nyt kyllä tarpeeksi. Toisin kävi. Muutama kuukausi ensimmäisen ottamisen jälkeen minulla on kolme tatuointia lisää. Hui! Nyt saavat tatuoinnit hetkeksi aikaa riittää, mutta olen varma, että minut vielä joskus löytää tatuointipenkiltä.

 

(Kuva tatuoinnistani on otettu kesällä heti sen ottamisen jälkeen.)

”Meille ei tule koiraa”

”Meille ei tule koiraa” – Tarina siitä, kuinka meille tulikin koira. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäs. ”EI” oli vanhempieni jyrkkä vastaus melkein 10 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kysyin…

”Näytä tissit!” – Seksuaalinen häirintä sosiaalisessa mediassa

Suurin osa nuorten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä tapahtuu tänä päivänä sähköisessä muodossa. Joka kolmas alle 16-vuotias on vastaanottanut seksuaaliväritteisiä viestejä, kuvia tai videoita netissä. Sosiaalisen median sovellusten ansiosta ahdistelun ja kiusaamisen…