Taukojumppaa ja hyötyliikuntaa

Tässä tehtävässä opetellaan taukojumpan iloja ja tutustutaan hyötyliikkumisen mahdollisuuksiin eri vuodenaikoina. Ympäri vuoden on aina jotain hyödyllistä liikunnallista tekemistä.

Tehtävä

  1. Kerhokerran alussa jakaudutaan kolmeen ryhmään. Ryhmien tehtävä on suunnitella noin viiden minuutin taukojumppa, joka toteutetaan saman kokoontumisen aikana. Suunnitteluun on aikaa noin 15 minuuttia. Ryhmien tehtävät:
  • A-ryhmä: Taukojumppa toiminnan alkuun, jotain energiaa purkavaa ja lämpöä aiheuttavaa liikuntaa.
  • B-ryhmä: Taukojumppa tuoleilla tai lattialla istuen. Jotain lihaskuntoa kohentavaa.
  • C-ryhmä: Toiminnan loppuun suunniteltu liikunta. Rentouttavaa, virkistävää.
  1. Toteutetaan A-ryhmän taukojumppa.
  2. Jumpan jälkeen mietitään yhdessä, mitä hyötyliikunnalla tarkoitetaan. Oikeita vastauksia on yhtä monta kuin miettijöitä, kunhan jokainen osallistuu keskusteluun.
  3. Miettimisen päätteeksi toteutetaan B-ryhmän istumajumppa.
  4. Hengityksen tasaantuessa kerätään ideoita hyötyliikunnan keinoista eri vuodenaikoina; mistä hyödyllisistä puuhista tulee hiki kesällä ja mistä talvella? Onko keväisin ja syksyisin keksittävissä erilaista hyötyliikuntaa? Jokainen valitsee ideoista seuraavalle viikolle yhden hyötyliikunnan, jota lupaa kokeilla.
  5. Lopuksi C-ryhmän loppujumppa.