16-vuotias verkkoyrittäjä Valtteri Uotila voitti yrityskilpailun

UotteriDesign on Valtteri Uotilan yritys, joka suunnittelee internetsivuja, mainoksia ja logoja. Asiakkaina on yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä ihmisiä. Vuoden 4H-Yritys -kilpailun voittaja käy koulua ja työllistää itsensä yrityksessään.

Seinäjokelaisen UotteriDesignin toimialaan kuuluvat myös verkkokauppojen toteutus, nettisivujen päivittäminen, valokuvaus ja puhelintarvikkeiden myynti.

Monitaitoiselta Valtteri Uotilalta voi lisäksi tilata vaikkapa kahvio- ja cateringpalveluita eikä muihinkaan pyyntöihin suhtauduta kielteisesti.

Itse itsensä pomona

Yrittäjänä toimimisessa Valtteri nauttii siitä, että saa ihan itse päättää UotteriDesignin toiminnasta ja etenemissuunnasta. Markkinoinnissa hän on oppinut hyödyntämään sosiaalista mediaa, ja asiakkaita onkin eri puolilta Suomea.

Tulevaisuudessa UotteriDesign saattaa tarjota esimerkiksi it-tukipalveluita ikäihmisille.

Ura alkoi 10-vuotiaana

Vuoden 4H-Yrityksen valitsijaraadin mielestä Valtterin yrittäjäura on upea kasvutarina. 10-vuotiaana Valtteri teki isänsä kavereille netti- ja fanisivuja. Yrityksensä hän perusti 13-vuotiaana 4H-yhdistyksen avustuksella.
Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä pitää UotteriDesignia erinomaisena esimerkkinä siitä, että kotipaikan ei tarvitse rajoittaa yrittäjän toimintaa.

Nykyaikaisella toimialalla alueiden rajat katoavat, maakunnastakin voi ponnistaa.

Valtteri Uotilan, 16, ja hänen Vuoden 4H-yrityksensä palkitsee LähiTapiola 500 eurolla.

Kilpailussa kahdelle yritykselle kunniamaininta

Taicaramba / Sirkus Tähti: vihtiläinen Samir Abdelmeguid, 19, on valjastanut erityislahjakkuutensa ja intohimonsa yrityksensä käyttöön.

Pihatyöpalvelu J. Riitamo: pihtiputaalainen Joonas Riitamo, 16, on kartoittanut kotiseutunsa palvelutarpeet ja löytänyt toimialansa pihatöistä.

Tuomaristo

Nyt kuudetta kertaa järjestettyä kilpailua tuomaroivat myyntipäällikkö Juha Kokko LähiTapiolasta, järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä, nuorisotyön johtaja Marjaana Liukko, kehityspäällikkö Juha Ruuska ja toimituspäällikkö Satu Mellanen Suomen 4H-liitosta.

4H-Yrityksestä nuorelle kesätyö

4H-Yritys tarjoaa turvallisen tavan kokeilla 13–28-vuotiaana yrityksen perustamista, yrittäjänä toimimista ja itsensä työllistämistä. Kesätyönkin saa, kun perustaa 4H-Yrityksen. 4H-Yrityksiä oli viime vuonna 435, ja niiden liikevaihto oli yhteensä 342 902 euroa.

Lisätiedot ja haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Valtteri Uotila
UotteriDesign
050 400 1070
info@uotteridesign.net

Juha Ruuska
kehityspäällikkö
Suomen 4H-liitto
044 783 0305
juha.ruuska@4h.fi

Linkit:

www.4h.fi/yritys

www.uotteridesign.net

www.fb.com/uotteridesign

www.sirkustahti.fi

 

Tänä vuonna 800 lasta osallistuu 40 ruokakouluun Suomessa

5.3.2015 | Ruokakoulu-Matskolan Ruokakoulu-Matskolan -hanke jatkuu tänä vuonna 40 ruokakoulun voimin. Ruokakouluihin osallistuu 800 lasta yhdessä 200 ohjaajan kanssa. Tavoitteena on vakiinnuttaa hyvin käynnistyneen toiminnan ja paljon myönteistä palautetta saaneen…

4H-yhdistykset valmentavat yläkoululaisia työelämään

Kun koulu loppuu -tutkimuksen mukaan 48 % yläkoululaisista kaipaa lisää työelämään liittyvää tietoa ja opetusta. Tämä ilmenee Taloudellinen tiedotustoimisto TATin T-Medialla teettämästä tutkimuksesta. Jotta tuleva kesätyö olisi sekä nuoren että…