4H-järjestö haastaa tulevan eduskunnan: vahva tuki kestävää elämäntapaa, työllistymistä ja yrittäjyyttä edistävälle lasten ja nuorten harrastustoiminnalle

Suomen 4H-liitto viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlaansa. Eduskuntavaalien alla halutaan herätellä keskustelua ajankohtaisista, Suomen hyvinvoinnin ja menestyksen kannalta ratkaisevista teemoista.

Tulevaisuus lepää lasten ja nuorten varassa. Siksi omatoimisuutta ja kestävää elämäntapaa tukeviin harrastuksiin on sijoitettava aikaa, rahaa ja ajattelua. Globaaleihin haasteisiin vastataan pienillä, arkisilla valinnoilla”, Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski toteaa.

4H nostaa esiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta neljä ajankohtaista teemaa:

Suomella on mahdollisuus luoda kestävää hyvinvointia ja menestystä hiilineutraalilla kiertotaloudella. Kun vaikutamme ajoissa lasten ja nuorten elämäntapaan, tasoitamme tietä uudenlaisille ratkaisuille, joiden myötä talous ja hyvinvointi eivät perustu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön.

Ruoan alkuperää ja ruokaketjua, sen paremmin kuin ruoan vaikutusta ympäristöön, terveyteen ja hyvinvointiin, ei ymmärretä riittävästi. Kokonaisuus hahmottuu parhaiten lapsille ja nuorille tekemällä oppien – pelloilla, maatiloilla ja keittiössä. Lisäämällä ruokaosaamista lisäämme koko yhteiskunnan hyvinvointia.

 Nuorten syrjäytyminen ja nuorisotyöttömyys sekä lasten ja perheiden eriarvoistuminen ovat todellisia ongelmia. Osallistavissa harrastuksissa saadaan eväät rohkeaan, itsenäiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle.

 Jokaiselle nuorelle tulee tarjota myös töitä ja yrittämisen mahdollisuuksia. Töissä käyvä, omaa elämäänsä hallitseva työikäinen aikuinen on yksi yhteiskunnan tukipilareista. Työnteon taitoja ja työelämän lainalaisuuksia on päästävä opiskelemaan ja harjoittelemaan jo ennen täysi-ikäisyyttä.

 Kestävä kehitys, ruokakasvatus, osallistaminen sekä työllistyminen ja yrittäjyys ovat olleet mukana 4H:n toiminnassa alusta lähtien. Niitä toteutetaan viikoittain yli 2 700 4H-kerhossa, nuorten 4H-yrityksissä (1 300 nuorta 4H-yrittäjää) sekä työllistämällä vuosittain yli 7 000 nuorta.

 

Lisätiedot:

Tomi Alakoski
toimitusjohtaja
p. 040 501 530
tomi.alakoski@4h.fi

Suomen 4H-liitto

Yli 300 lasta pohti, mitä keppihevoset syövät

4H:n juhlavuoden Mitä keppihevoset syövät -kilpailussa nuoret suunnittelivat keppihevosille ruokaa. Käsityöt olivat monipuolisia ja mielikuvituksellisia. Töiden joukossa oli myös paljon ideoita erilaisten materiaalien kierrättämiseen. Nuorten sarjan (6–12 vuotta) voiton vei suolakivellään Selma Seesvaara, 12, Padasjoelta ja vanhempien sarjan (13–17 vuotta) voitti reikäleivällä Heta Lonka, 14, Tampereelta. Lue lisää...

4H-liitto aloittaa yhteistyön Nordean kanssa – 4H Business Lab Helsingissä nuoria valmennetaan yrittäjyyteen

Nordea ja Suomen 4H-liitto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten työelämätaitoja, yrittäjyyttä sekä yrittäjämäistä toimintaa Suomessa. Lue lisää...