4H:n marja-asemat välittävät puolukkaa

4H-yhdistykset vastaanottavat ja välittävät jälleen marjoja luonnonmarjayrityksille. Eri puolilla Pohjanmaata ja Pirkanmaata avataan ensi viikosta alkaen yhteensä 32 marja-asemaa, jotka ostavat alkusadon puolukkaa päivän hintaan. Kannustamme nuoria poimimaan puolukoita ja ansaitsemaan omaa rahaa vaikkapa kaveriporukalla tai vanhempien kanssa.

Marja-asemien osoitteet ja aukioloajat voi tarkistaa 4H-yhdistyksien internetsivuilta. Pohjois-Pohjanmaalle avataan 14 asemaa, Keski-Pohjanmaalle 7 asemaa ja Etelä-Pohjanmaalle 11 asemaa. Lisäksi Pirkanmaalta on mukana kaksi paikkakuntaa. Puolukka on kypsynyt tänä vuonna epätasaisesti, joten asemien avautumisessa on paikkakunnittain eroja.

Suomen 4H-liiton aluejohtaja Maria Isolahden mukaan marjanpoiminnasta maksetaan päivän hinta, joka määräytyy sadon määrän ja marjaa käyttävän teollisuuden tarpeiden mukaan.

”Esimerkiksi vuonna 2016 oli hyvä marjavuosi. Välitimme lähes 500 000 kiloa puolukkaa ja maksoimme poimijapalkkioita lähes saman verran. Tänä vuonna ostamme puolukkaa yhteistyössä sotkamolaisen Polarican ja suomussalmelaisen Kiantama Oy: n kanssa.”

Bongaa Puolukka!

 4H järjestää kaikille 12-17-vuotiaille nuorille Bongaa Puolukka -poimintakilpailun. Ideana on kerätä mahdollisimman paljon puolukkaa, ja myydä ne 4H:n marja-asemalle.

Kilpailussa on omat sarjat 7–12 ja 13–17-vuotiaille, ja niiden neljä parasta palkitaan marjanvälittäjien lahjoittamilla raha- ja tuotepalkinnoilla. Kilpailuun voi osallistua 4H:n marja-asemalla niin kauan kuin puolukkaa otetaan vastaan. Kilpailukortin ja tarkemmat ohjeet voi noutaa lähimmältä marja-asemalta.

Lisätietoja ja asemien aukioloajat löytyvät 4H-yhdistysten internetsivuilta paikkakunta.4h.fi.

 

Yhteyshenkilöt:

Pohjois-Pohjanmaa
Maria Isolahti                   
aluejohtaja
Suomen 4H-liitto
Oulun toimipiste
p. 044 556 9138
maria.isolahti@4h.fi

Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa
Tuija Saarimäki
aluejohtaja
Suomen 4H-liitto
Seinäjoen toimipisto
p. 0400 718 963
tuija.saarimaki@4h.fi

 

Nuorille tienestiä suoraan luonnosta

4H-järjestö tarjoaa nuorille mahdollisuuden tienata luonnontuotteita keräämällä ja myymällä. Kaakkois-Suomen ensimmäinen 4H Marja-asema avataan Imatralle tänä torstaina. Eteläkarjalalaisilla nuorilla on tänä kesänä uudenlainen mahdollisuus lisätienestin ansaitsemiseen, kun Etelä-Saimaan 4H-yhdistys avaa…

4H selvittää luonnontuotealan verkostoja – osallistu kyselyyn!

4H-järjestö selvittää luonnontuotealan kehittämistä Kaakkois-Suomessa. Järjestö kutsuu nyt luonnontuotealan toimijat osallistumaan kyselyyn alan verkostoista ja niiden kehittämisestä. Kuusenkerkkäolut, pihlajavoide ja antosyaaniuute. Muun muassa tällaisia tuotteita valmistetaan kotimaisista luonnontuotteista. Suomalaisille luonnontuotteille…