Kesätekemistä ja ruokailoa lapsille 48 Ruokakoulussa

Lasten Ruokakouluja toteuttavat suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea, ja niihin osallistuu lähes 800 lasta. Ruokakoulut ovat tärkeä osa yhdistysten lapsille järjestämää kesätoimintaa, jolle on paljon kysyntää koulujen loma-aikana.

4H-yhdistykset toteuttavat ruokakouluja neljän päivän mittaisina päiväleireinä koulujen kesälomakaudella eri puolilla Suomea. Ruokakoulun ohjaamisessa on mukana noin 180 nuorta apuohjaajaa.

Ruokakoulussa kokataan ja ulkoillaan

Koululaisten kesäloma on käynnistymässä ja se on pidempi kuin useimpien vanhempien. Mikä avuksi, jos lasta jännittää jäädä yksin kotiin ja aikuista huolestuttaa, muistaako lapsi esimerkiksi syödä säännöllisesti ja ulkoilla riittävästi?

”Aikuisten on tärkeää kannustaa lapsia ulkoilemaan myös joutilaina lomapäivinä, esimerkiksi pelaamaan liikunnallisia pihapelejä kavereiden kanssa. Yksi hyvä keino helpottaa sekä lasten että aikuisten huolta lasten loma-ajan ruokailusta ja ajanvietosta, on ilmoittautua kesäisille päiväleireille. Ruokakoulu-päiväleiri tarjoaa tänäkin vuonna sadoille lapsille liikunnan riemua ja terveellistä ruokaa”, kertoo kehityspäällikkö Virpi Skippari Suomen 4H-liitosta.

Osaan Ruokakouluista voi vielä ilmoittautua.

Mistä se ruoka oikein tulee?

Leireille osallistuvat 8-12-vuotiaat lapset niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Ruokakouluissa opitaan ruoanvalmistustaitoja, edistetään paikallisen ruoan tuntemusta, vieraillaan maatilalla ja syödään yhdessä.

”On tärkeää näyttää lapsille, mistä ruoka tulee ja miten sitä tuotetaan. Pidämme tärkeänä, että lapset näkevät ja oppivat ymmärtämään ruokaan liittyviä asioita ja ilmiöitä mahdollisimman laajasti. Tämä muodostaa perustan sille, että lapsi pystyy omassa arjessaan ja myöhemmin elämässään tekemään kestäviä ja terveellisiä ruokavalintoja”, sanoo nuorisotyön johtaja Marjaana Liukko Suomen 4H-liitosta.

Yhteistyökumppanina maatilavierailujen järjestämisessä on Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK ry.

Osassa Ruokakouluista vierailee uusi Maitolähettiläs Sini Kokkola. Maitolähettiläs pitää lapsille maitoon ja terveelliseen ruokavalioon liittyvät tietoiskut.

4H:n Ruokakouluja järjestetään kesän aikana eri puolilla Suomea

Suomenkielisiä Ruokakouluja järjestetään muun muassa seuraavilla paikkakunnilla: Hankasalmi, Hausjärvi, Härkätie, Juuka, Kaakonkulma, Kontiolahti, Korpilahti, Kuusamo, Lappeenranta, Loimaa, Loppi, Masku-Rusko-Vahto, Muhos, Nurmes, Paimio-Sauvo, Pihtipudas, Pirkkala-Lempäälä, Porvoo, Tervola, Turku, Tuulos, Tyrnävä ja Vihanti, Murole, Tuusula, Nilsiä ja Orimattila.

Kaikkien Ruokakoulujen tarkat ajankohdat ja yhteyshenkilöt ovat sivuilla: https://www.ruokakoulu.fi/fi/ilmoittaudu/

Toimittajat ovat tervetulleita tutustumaan

Toimittajat ja valokuvaajat ovat tervetulleita vierailemaan eri puolilla Suomea järjestettäviin ruokakouluihin. Voitte haastatella lapsia, ohjaajaa tai apuohjaajina toimivia nuoria. Vierailuajankohdan voitte sopia ottamalla yhteyttä suoraan Ruokakoulun vastuuhenkilöön.

Ruokakoulu – Matskolan -toimintaa koordinoi Suomen 4H-liitto yhdessä Finlands svenska 4H:n kanssa. www.ruokakoulu.fi

Yhteyshenkilöt

Virpi Skippari
kehityspäällikkö
Suomen 4H-liitto
p. +358 44 783 0302
virpi.skippari(a)4h.fi

Marjaana Liukko
nuorisotyön johtaja
Suomen 4H-liitto
p. +358 44 783 0301
marjaana.liukko(a)4h.fi

Ruokakoulujen ohjaajat ovat jo valmiina ruokakoulukesään. Luokanopettajaksi valmistunut Lauriina Heikkilä toimii tällä hetkellä Ampun  ja Lahden 4H-yhdistysten yhteisessä Ruokapakki-hankkeessa ja odottaa innolla Orimattilan Ruokakoulua ja lasten kohtaamista.
Ruokakoulu on ruokaan ja ravitsemukseen liittyvää tekemistä, kokemuksia, elämyksiä sekä liikuntatuokioita.
Sadat lapset tutustuvat kokkailuun pilkkomalla, paistamalla, maistamalla ja haistamalla. Lisäksi lapset oppivat ruoan reitistä pellolta pöytään ja terveellisestä syömisestä.

 

 

Ansioituneet 4H-stipendiaatit palkitaan perjantaina 6.4.

4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Helsingissä, valtioneuvoston juhlahuoneistossa perjantaina 6. huhtikuuta kello 14. Stipendit jakavat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski. Lue lisää...

4H-järjestö kouluttaa nuorista villiyrttiyrittäjiä

Suomen 4H-liiton keväällä 2018 toteuttama selvitys osoitti, että Uudellemaalle tarvitaan lisää ammattimaisia villiyrttien kerääjiä, jotka toimivat yritysten tarpeista lähtien. 4H-järjestö kouluttaa yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa alle 29-vuotiaista nuorista villiyrttiosaajia ja -yrittäjiä…