Vuoden 4H-yrittäjä Marlene Riskumäki teki harrastuksestaan ammatin

MA nails – Marlenen kynsistudio on seinäjokelaisen 20-vuotiaan Marlene Riskumäen kauneudenhoitoalan yritys. Nuoren yrittäjän kasvutarina vakuutti Vuoden 4H-Yritys -kilpailun raadin, joka valitsi voittajan.

Marlene Riskumäki, 20, perusti oman 4H-Yrityksensä, koska halusi tarjota edullista vaihtoehtoa rakennekynsistä haaveileville. Yrityksensä MA nails – Marlenen kynsistudio hän perusti vuonna 2012.

Teiniyrittäjästä toiminimeen

Marlenella on yrittäjänä upea kasvutarina. Teininä hän sai harrastuksestaan lisätienestiä ja myöhemmin myös ammatin. Yrityksensä myötä Marlene innostui kauneudenhoitoalasta niin paljon, että lähti sitä opiskelemaan.

Opiskelujensa ohella hän kehitti ja laajensi yritystoimintaansa. Nyt asiakaskunta on vakiintunut ja toiminta kasvanut jo niin suureksi, että 4H-Yrityksenä toimiminen jäi historiaan. Vuoden 2016 tammikuussa Marlene perusti oman toiminimen. Hänen kauneushoitolansa toimii Seinäjoella.

Seinäjoen 4H-yhdistyksen Marlene Riskumäki palkitaan voitostaan 500 euron stipendillä, jonka lahjoittaa LähiTapiola.

Kilpailussa kahdelle yritykselle kunniamaininta

Sander Vill Photos tarjoaa valokuvauspalveluja yksityisille ja yrityksille. 4H-Yrityksen perustaja on Salon 4H-yhdistyksen 16-vuotias Sander Vill. Hänen viime vuonna aloittamansa yritystoiminta on lähtenyt todella ammattimaisesti ja nousukiidolla käyntiin.

Team Koirien ehdoilla on Kajaanin 4H-yhdistyksen 20-vuotiaan Nita Leinosen 4H-Yritys, joka on toiminut parisen vuotta. Yritys järjestää koirille erilaisia kursseja ja leirejä. Sosiaalisessa mediassa aktiivisesti yritystään markkinoiva Nita on palkannut yritykseensä myös apulaisen.

Arvioitavat asiat ja kilpailun tuomaristo

Vuoden 4H-Yritys kilpailussa arvioidaan seuraavia asioita: yrityksen toiminta ja talous, liikeidea, toimintakertomus ja toiminnan ekologisuus.

Nyt seitsemättä kertaa järjestettyä kilpailua tuomaroivat myyntipäällikkö Juha Kokko, LähiTapiola Pääkaupunkiseutu, järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä, Suomen Yrittäjät ja kehityspäällikkö Juha Ruuska, Suomen 4H-liitto.

Kesätyö 4H-yrittäjänä

4H-Yritys tarjoaa turvallisen tavan kokeilla 13–28-vuotiaana yrityksen perustamista, yrittäjänä toimimista ja itsensä työllistämistä. Kesätyönkin saa, kun perustaa 4H-Yrityksen.

Vuonna 2015 nuorilla oli 4H-Yrityksiä 518 kappaletta. Liikevaihto niillä oli yhteensä 479 196 euroa.

Lisätiedot ja haastattelu- ja kuvapyynnöt voittajasta:

Marlene Riskumäki
marlene.riskumaki(a)gmail.com
p. 050 918 0831

Lisätiedot 4H-Yrityksistä:

Juha Ruuska
juha.ruuska(a)4h.fi
p. 044 783 0305

Tietoa 4H-järjestöstä:
www.4h.fi
www.facebook.com/4hsuomi

#4HSuomi #4Hyritys #4Hduuni #YritäOpiTienaa

 

1 000 ja yksi lasten pientä suurta tekoa

Teoista kuviin -kilpailussa etsittiin Vuoden 4H-kerhoa, joka onnistui valokuvalla esittämään hyvän tekonsa hauskalla ja vaikuttavalla tavalla. Arviointiin vaikutti kuvan lisäksi myös itse teko. – Kuva on vahva viestinnän väline ja…

Ministeri Tiilikainen jakaa ansioituneille nuorille 4H-stipendejä

Aktiiviset nuoret ovat hankkineet niin työelämävalmiuksia kuin ensimmäiset työkokemuksensakin 4H-yhdistysten avulla. Lisäksi monella heistä on oma 4H-Yritys. Stipendiaattien monipuoliseen toimintaan kuuluu muun muassa kerhoja, kursseja, kansainvälisyyskokemuksia sekä luottamustehtäviä. Tekemällä oppii…