4H Business Lab Helsinki on avattu

4H Business Lab avattiin Yrittäjän päivän aamuna 5.9.2018 Suomen 4H-liiton toimistolla Helsingin Alppilassa. 4H Business Lab on uudenlainen huipputeknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen keskittymä, jossa nuoret tutustuvat yritystoimintaan.

4H-yritys jatkaa kasvutarinaansa

Tuhannet nuoret ovat voineet reilun kymmenen vuoden aikana harjoitella yritystoimintaa turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä. Suomen 4H-liiton 4H-yritystoiminnasta vastaava kehityspäällikkö Hilkka Näse kertoo, ”4H-yritysten lukumäärä nousee joka vuosi, parhaillaan aktiivisesti toimivia 4H-yrittäjiä on noin 1500. Suomessa ja kansainvälisestikin ainutlaatuisella nuorten vapaa-aikaan liittyvällä yrittäjyysmallilla luodaan entistä yrittäjyysmyönteisempää yhteiskuntaa. Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä ja yritteliäästi toimivia kansalaisia”.

Yrittäjillä tarve kokoontumistilalle

4H-yrittäjillä on tarve saada kokoontumispaikkoja, joissa he voivat tavata toisiaan, kehittää osaamistaan ja yritystoimintaansa. Erityisen suuri tarve tälle on suurissa kaupungeissa, joissa nuoret eivät tunne toisiaan ja yritystoimintaan sopivia luontaisia tapaamispaikkoja ei ole. Tavoitteena on Helsingin Alppitalon pilotoinnin kokemusten pohjalta laajentaa 4H Business Lab konseptia eri puolille Suomea, toteaa Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Yhteistyökumppanit mahdollistavat toiminnan

4H Business Lab rakennettiin, kalustettiin ja varustettiin yhteistyökumppaneiden tuella: Yksityisyrittäjäin säätiö, Isku-Yhtymä Oy, Network Services Finland Oy ja Metsä Group Oy.

Yksityisyrittäjäin säätiön asiamies Annukka Åstrand totesi Lab:in avajaisissa ”säätiö on ollut mukana tukemassa 4H-yrityksen kehittämistä sen alkutaipaleesta lähtien. Säätiö lähti mielellään myös tämän uudenlaisen toimintamallin tukijaksi.

Metsä Group Oy:n viestintäjohtaja Juha Laine totesi: ”on hienoa aloittaa yhteistyö Suomen 4H-liiton kanssa. 4H Business Lab:iin asennettu virtuaalinen metsä antaa nuorille mahdollisuuden tutustua metsänhoidon menetelmiin modernilla tavalla.

Lisätietoja:

Suomen 4H-liitto

Kehityspäällikkö
Juha Ruuska
044 783 0305
juha.ruuska@4h.fi

YIT ja 4H istuttivat yhdessä Hyvien tekojen metsän Sipoon Martinkylään

YIT ja Sipoon 4H-yhdistys istuttivat yhdessä 1 000 kuusentaimea Hyvien tekojen metsään, Sipoon Vaahteramäen Martinkylään 4. syyskuuta. Hyvien tekojen metsä ja sen istutus ovat osa YIT:n vuodesta 2012 toteuttamaa 100 hyvää…

Luovutimme 4H-kunniamitalin tasavallan presidentti Niinistölle

4H-järjestön juhlavuoden yksi huipennuksista oli 21.9., kun ryhmä 4H-järjestön lapsia, nuoria ja aikuisia luovutti tasavallan presidentti Sauli Niinistölle 4H-järjestön korkea-arvoisimman huomionosoituksen, 4H-kunniamitalin. Lue lisää...