Hyvät teot ratkaisevat Vuoden 4H-kerho -kilpailussa

Vuoden 2015 4H-kerho -kilpailu on käynnissä, ja tällä kertaa siinä etsitään kerhojen tekemiä hyviä tekoja.

Kilpailussa haetaan kerhoa, joka onnistuu tallentamaan syksyn hyvän tekonsa hauskalla ja vaikuttavalla tavalla kuvaksi tai kuviksi. Osallistua voi yhdella kuvalla tai maksimissaan viiden kuvan kuvasarjalla. Kilpailuaikaa on vuoden loppuun.

Esimerkki 4H-kerhon hyvästä teosta

Ruoveden 4H-yhdistyksen syksyn 2015 Eräkerho osallistuu Vuoden 4H-kerho -kilpailuun omalla hyvällä teollaan. Eräkerholaisten patikkaretkellä sovellettiin kerhon oppeja käytäntöön, ja vuoltiin kiehisiä seuraavia retkeilijöitä varten.
Kurkkaa kuvat Ruoveden 4H-yhdistyksen sivuilta!

Myös Nenäarpojen myynti on oivallinen esimerkki hyvästä teosta, jonka voi esittää myös kuvallisesti.

Palkinnot

Valtakunnallisen tason voittajakerho palkitaan 500 euron rahapalkinnolla, toiseksi sijoittunut kerho 350 euron ja kolmanneksi sijoittunut 150 euron suuruisella summalla. Vuoden 4H-kerho -kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomen 4H-kerhot.

Kisan osallistumisohjeet

4H-kerho verkossa? Tervetuloa verkkokurssille, kerhonohjaaja!

Mikä ihme on TOP-tehtäväsivusto? Mitä uutta se tuo 4H-kerhotoimintaan?  Pitäisinkö kerhoblogia? Tekisimmekö mediaa kerhossa? Ja mites ne turvallisuusasiat? Lue lisää...

Bongaa puulaji -kilpailu on ratkennut

Bongaa puulaji -kilpailussa otettiin selfie puun kanssa. Sarjoja oli kaksi, ja kilpailu oli avoin kaikille lapsille ja nuorille. Kisaan, joka käytiin 1.4. - 31.10., osallistui lähes 400 kilpailutyötä. 6–12-vuotiaiden-sarja 6–12-vuotiaat…