Kansainvälisen tiimin nimi on nyt Fabulous Four H Network

4H:n kansainvälinen tiimi juhli viikonloppuna 14.-16.11.2014 10-vuotisjuhliaan. Mukana oli upea porukka nuoria aikuisia, jotka edustivat seitsemää eri kansallisuutta.

Kansainvälisen tiimin eli KV-tiimin tapaamiset alkoivat syksyllä 2004 Raha-automaattiyhdistyksen hankkeen voimin. Tiimitapaamisiin ovat näiden kymmenen vuoden aikana osallistuneet sadat nuoret aikuiset, jotka ovat kehittäneet 4H-järjestön kansainvälistä toimintaa monin eri tavoin.

4H:n kansainväliseen toimintaan kuuluvat nuorisovaihdot, isäntäperheenä toimiminen, kansainväliset leirit ja kurssit sekä kehitysyhteistyö Afrikassa. Toiminnan kehittämisen ja arvioinnin lisäksi KV-tiimi on ollut mm. mukana viestimässä ja markkinoimassa toimintaa. Tällä hetkellä tämän vapaaehtoisryhmän suuri ponnistus on olla mukana ensi kesänä Nurmeksessa järjestettävän Pohjoismaisen 4H-leirin suunnittelussa ja toteutuksessa.

10-vuotisjuhlan kunniaksi KV-tiimi sai uuden nimen: se on nyt Fabulous Four H Network eli lyhyesti F4N.

Lue lisää ryhmän toiminnasta.

Kiinnostavatko ulkomaat? Hae 4H-vaihtariksi!

Hakuaika 4H:n nuorisovaihtoihin on jälleen meneillään. Tilaisuus lähteä 4H:n kautta ulkomaille on upea juttu, johon todella kannattaa tarttua. Reissusi teet turvallisesti ja edullisesti. Lue lisää...

Salon 4H-yhdistys juhlisti työelämähankkeitaan

Salon 4H-yhdistys on tehnyt viimeisen kolmen vuoden aikana paljon työtä nuorten työllistymisen ja työelämävalmiuksien eteen. Komeita tuloksia juhlittiin Tulevaisuustehtaassa 11.–12.11.2014. Lue lisää...