Pohjoismaisen 4H-leirin järjestelyissä mukana 100 vapaaehtoista nuorta

4H-leirin ohjelma on kansainvälinen, korostaen 4H-arvojen mukaisesti käsillä tekemisen taitoja 40 erilaisessa työpajassa. Työpajoja ohjaavat vapaaehtoiset nuoret, joita leirillä työskentelee lähes sata.

Satu Järveläinen vastaa leirin ajan leiriradiosta. Vapaaehtoisilla nuorilla on mahdollisuus testata taitojaan radiotoimittajana, kertoo leirin järjestelyistä vastaava Päivi Haapasalo.

Vapaaehtoiset nuoret työskentelevät erilaisissa tehtävissä leirillä, kuten ruokahuollossa, infossa, mediatiimissä, ohjelmajärjestelyissä, siivouksessa. Leiristä muodostuu leiri nuorilta nuorille.

Osallistujia eri puolilta maailmaa

Joka toinen vuosi järjestettävälle Pohjoismaiselle 4H-leirille osallistuu 1 200 nuorta. Leirille osallistuvat nuoret saapuvat 20 eri maasta. Kauimmat osanottajat tulevat USA:sta, Kanadasta, Taiwanista ja Koreasta. Eniten osallistujia, yli 850 nuorta, saapuu Norjasta. Leirin teema on ”4H Moving the World”.

Leiri järjestetään Hyvärilän nuorisokeskuksessa Nurmeksessa 23.–30.7.2015. Nuoret majoittuvat 100 henkilön telttaleireissä, jotka he voivat koristella telttaleirin maateeman tai värin mukaan.

Leiri alkaa avajaiskulkueella

Pohjoismainen 4H-leiri avataan perinteisellä avajaiskulkueella, johon leiriläiset ovat valmistautuneet ennakkoon. Leiriläiset pukeutuvat leirin teemaa mukaillen itse ideoimiinsa asuihin. Kulkueessa julistetaan 4H:n arvoja, leirin teemaa ja 4H-toimintaa musiikin, laulujen ja kannustushuutojen avulla. Avajaisiin tuo tervehdyksen myös Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi.

Leiriohjelma tarjoaa elämyksiä

  • Torstaina 23.7. kello 20 avajaiset
  • Perjantaina 24.7. leiriohjelmaa teeman mukaisesti
  • Lauantaina 25.7. työpajoja
  • Sunnuntaina 26.7. työpajoja
  • Maanantaina 27.7. retki Kolille tai Ruunaan koskille
  • Tiistaina 28.7. retki Kolille tai Ruunaan koskille
  • Keskiviikkona 29.7. liikuntaa

Leiriläiset muodostavat 1 200 ihmisen apilan, joka kuvataan perjantaina 24.7. kello 16.00.

Pohjoismaisen 4H-leirin kuulumisia voi seurata sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter, Instagram): #Nordic4HCamp.

Lisätietoja:

Päivi Haapasalo
leirin johtaja
paivi.haapasalo@4h.fi
p. 044 783 0306

Petra Ingo
leirin tiedottaja
petra.ingo@fs4h.fi
p. 043 824 8703

Paula Pärnänen
leirin tiedottaja
p. 044 291 3341

www.4h.fi/pohjoismainenleiri
www.4h.fi/nordisktlager

www.facebook.com/Nordic4HCamp2015

4H näkyi ja säihkyi SuomiAreenalla Porissa

4H-toiminta esittäytyi iloisesti ja monipuolisesti Rätei ja lumpui -muotinäytösessä ja kansalaistorin pop up -nuorisotilassa Toisenlaisen muotinäytöksen juontaja Saimi Hoyer ja Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä kehuivat kilvan Helmi Lehtisen voitokasta t-paitaa.…

Neliapila symboloi Pohjoismaista 4H-leiriä

Monivärinen neliapila muodostettiin 1 200 nuoren avulla Pohjoismaisella 4H-leirillä perjantaina 24.7. Aurinko helli apilan tekijöitä, ja nuorten tekemät aallot saivat apilaan hienon liikkeen. Kuva: Airmoilanen Lue lisää...