Tule nuorisotoimikuntaan tekemään 4H-harrastuksen tulevaisuutta

Nuorisotoimikunnan tavoitteena on vahvistaa nuorten omia tekoja 4H:ssa.
Teot ovat mm. nuorten vaikuttamista, 4H-harrastuksen kehittämistä, 4H-nuorten edustamista ja toiminnasta kertomista. Me yhdessä teemme tulevaisuutta!

Nuorisotoimikunnassa pääset kehittämään taitojasi vaikuttajana. Tekemällä opit varmasti uutta järjestöstä, kehittämisestä ja luot uusia kontakteja. Aktiivinen toiminta kerryttää kokemusta, jonka voit osoittaa osana ansioluetteloasi.

Haku vuodelle 2019 auki 1.-30.11.2018

Nuorisotoimikunta eli Nutoku on valtakunnallinen verkosto vaikuttamisesta kiinnostuneille 16–28-vuotiaille 4H-harrastajille. Mukaan voit tulla, kun jaat innon ja motivaation opetella vaikuttamista yhdessä muiden nuorten kanssa. Kokeneemmat nuoret vaikuttajat toivotamme myös lämpimästi tervetulleiksi. Nutokun jäsenet edustavat kaikkia 4H-nuoria. Kun olet mukana, sinulla on eturivin paikka olla mukana kehittämässä 4H:ta valtakunnallisesti.

Nuorisotoimikunta on nuorten omaa toimintaa. Nutoku tapaa vuoden aikana kasvotusten muutamia kertoja. Tapaamisten välillä pidetään yhteyttä sähköisesti. Nuorisotoimikunnalla on 4H-järjestössä oma valmentaja.

Haun perusteella Nuorisotoimikuntaan valitaan jäsenet vuodelle 2019. Verkostoon valitaan 12 nuorta. Valintakriteerejä ovat kokemuksesi 4H-toiminnasta, oma motivaatiosi vaikuttamiseen ja valtakunnallinen kattavuus. Toiminta perustuu aktiiviseen vapaaehtoisuuteen eikä luottamustehtävästä makseta palkkaa. Edustustehtävien ja kokousten matkakulut korvataan.

Hae 2019 Nuorisotoimikuntaan

Tutustu vuoden 2018 nuorisotoimikuntalaisiin ja  vaikuttamistoimintaan Instagramissa @4Hnutoku.

Lisätietoa:
Nuorisotoimikunnan valmentaja: Sampo Juhajoki, sampo.juhajoki@4h.fi, p. 050-3209635
2018 Nutokun puheenjohtaja: Jenna Järvenpää, jade.pepita@gmail.com

Mitä keppihevoset syövät -kilpailun finalistit on valittu

Porkkanoita, omenoita, suolakiviä ja sokeripaloja – 4H:n juhlavuoden 2018 käsityökilpailun tehtävänä oli toteuttaa käsityö, joka on keppihevosten ruokaa. Kilpailutöiden monipuolisuus materiaalivalintoineen oli kekseliästä. Tuomaristo ihasteli kilvan myös yksityiskohtaisia työohjeita, joissa…