YIT ja 4H istuttivat yhdessä Hyvien tekojen metsän Sipoon Martinkylään

YIT ja Sipoon 4H-yhdistys istuttivat yhdessä 1 000 kuusentaimea Hyvien tekojen metsään, Sipoon Vaahteramäen Martinkylään 4. syyskuuta. Hyvien tekojen metsä ja sen istutus ovat osa YIT:n vuodesta 2012 toteuttamaa 100 hyvää tekoa -kampanjaa. Kampanjassa toteutetaan erilaisia pieniä hyviä tekoja voittoa tavoittelemattomille tahoille.

YIT ja 4H käynnistivät Hyvien tekojen metsä -kampanjan Helsingin keskustakirjasto Oodin harjannostajaisissa, viime toukokuun lopussa. Harjannostajaisissa vierailleet kaupunkilaiset haastettiin tekemään pieniä hyviä tekoja ystävilleen, tuntemattomille, luonnolle, eläimille – kenelle vain! Hyvistä teoista tuli kertoa YIT:n tai 4H:n sosiaalisen median kanavissa (Facebook-sivuilla, Twitterissä tai Instagramissa) #100hyväätekoa-tunnisteen avulla. Jokaista hyvää tekoa vastaan YIT lupasi lahjoittaa yhden kuusentaimen Sipoon 4H-yhdistykselle istutettavaksi Hyvien tekojen metsään.

Pieniä hyviä tekoja

Hyviä tekoja kertyi reilussa kolmessa kuukaudessa yli 500 kappaletta.

”Kampanja todisti, että jokainen meistä voi tehdä, ja että moni meistä myös tekee pieniä hyviä tekoja läheisten sekä ympäristön hyväksi päivittäin. Uskomme hyvien tekojen versovan lisää hyviä tekoja. Kiitokseksi kaikista hienoista kertomuksista ja teoista lahjoitimmekin metsään 1 000 taimea”, kertoo YIT:n brändistä vastaava Kristina Broman.

4H-järjestön metsäasioista vastaava kehityspäällikkö Juha Ruuska kertoo, että taimien istuttaminen sopii erinomaisesti 4H:lle. Paikalliset 4H-yhdistykset vievät vuosittain noin 35 000 koululaista tutustumaan metsään ja puiden istutus on yleensä yksi päivän rasteista. Tämän lisäksi 4H nuoret istuttavat kesäisin paljon taimia joko yrittäjinä tai yhdistyksen kautta palkkatöissä.

Enemmän elämää pihapiireihin

Ajatus Hyvien tekojen metsästä syntyi, kun YIT mietti Suomi 100 -juhlavuonna, miten pihapiireistä voitaisiin rakentaa viihtyisämpiä ja toimivampia. Työn tuloksena syntyi Enemmän elämää pihapiireihin -pihakonsepti, jota YIT hyödyntää aluehankkeidensa suunnittelussa.

”Vuoropuhelua pihoista käytiin yhdessä asiantuntijoiden kanssa työpajoissa sekä kansalaisten kanssa digitaalisen joukkoistamisen avulla. Kaikissa keskusteluissa korostui luonnon merkitys. Yhteistyö 4H:n kanssa tuntui luonnolliselta, koska metsä ja luonto ovat järjestölle tärkeitä arvoja. Lisäksi järjestön strategiana on tukea nuorten kasvua aktiivisiksi kansalaisiksi, jotka pystyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan konkreettisia hyviä tekoja”, Broman kertoo.

Hyvien tekojen metsä löytyy osoitteesta Flätbackantie, Martinkylä, Sipoo. Metsän istuttajina toimivat Borgby Skolan 5.–6.-luokkalaiset.

Lisätietoja:

Juha Ruuska
Kehityspäällikkö
+358447830305
juha.ruuska@4h.fi
Suomen 4H-liitto

Kristina Broman
Head of Brandt
+358408403166
kristina.broman@yit.fi
YIT Oyj

 

4H-yrittäjille oma Business Model Canvas

4H-yrittäjien liiketoiminnan suunnittelun avuksi on suunniteltu aivan oma Business Model Canvas -pohja eli 4H-BMC. Jokainen 4H-yrittäjä tekee yritystoiminnastaan liiketoimintasuunnitelman. Suunnitelma voi olla pieni tai suuri, yrittäjän omien tavoitteiden mukaisesti. Suunnitelmaa…

4H Business Lab Helsinki on avattu

4H Business Lab avattiin Yrittäjän päivän aamuna 5.9.2018 Suomen 4H-liiton toimistolla Helsingin Alppilassa. 4H Business Lab on uudenlainen huipputeknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen keskittymä, jossa nuoret tutustuvat yritystoimintaan. 4H-yritys jatkaa…