Avainsana: Työt

  • Viestinnän harjoittelijan blogi: 4H:ssa sain viestiä tärkeänä pitämistäni aiheista

    Julkaistu:

    Valtiotieteiden maisteri Jenni Tuhkanen oli huhtikuusta elokuun 2021 loppuun Suomen 4H-liiton viestinnän harjoittelijana. Jennin tehtävänä oli vastata opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Kadonneen kesätyön metsästys -kampanjan viestinnästä. Jenni kertoo blogissa harjoittelukokemuksestaan. ”Aloitin samaan aikaan viestinnän harjoittelijana Suomen 4H-liitossa, kun valmistuin valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Harjoittelu alkoi juuri sopivaan aikaan, sillä olin ehtinyt nauttia jo hetken opintojeni …

  • Oskari Salmelainen, 15, sai ensimmäisen kesätyönsä K-Marketista – ”Kaupan ala kiinnostaa”

    Julkaistu:

    4H-järjestön Ysit töihin -toiminnassa pyritään työllistämään mahdollisimman monta ysiluokkalaista. K-ryhmä on toiminnan pääyhteistyökumppani. ”Kaupassa töissä ollessaan nuoret oppivat muun muassa vastuullisuutta ja asennetta työelämää kohtaan”, sanoo K-kauppias. Oskari Salmelaiselle, 15, on tärkeää, että hän sai Ysit töihin -toiminnan kautta kesätöitä K-Marketista. ”Haluan, että minulla on kesällä muutakin tekemistä kuin chillailua. Kaikki kaveritkin ovat töissä. Ajattelin sijoittaa kesätöistä saadut rahat”, hän …

  • 4H:n Satosankarit työllistää nuoria marjojen ostajina, kannustaa nuoria myös keräämään marjoja

    Julkaistu:

    Tänä vuonna 4H-järjestön Satosankarit-toimintamallissa on mukana 40 marjoja vastaanottavaa asemaa ympäri Suomea. 38 4H-yhdistystä työllistää paikallisia nuoria marja-asemilla, joilla ostetaan ja välitetään kotimaista puolukkaa.  Paikalliset 4H-yhdistykset toimivat marja-asemaa pyörittävien nuorten työnantajina. Nuoret voivat toiminnassa saada myös lisätienestiä työllistämällä itsensä metsämarjoja keräämällä. Yhdistykset järjestävät perehdytystä ja neuvontaa marjoja kerääville nuorille. Satosankarit-brändin alla toimii 40 4H-yhdistysten ylläpitämää …

  • 4H-yrittäjä Elli Sääskilahti sai Nordeasta yritysohjaajan ja perusti Inariin kesäksi kanakahvilan

    Julkaistu:

    Elli Sääskilahti kertoo saaneensa jokaisen Nordea-yritysohjauskerran jälkeen uutta intoa kahvilan suunnitteluun. Elli Sääskilahden, 17, perhe suunnitteli lähtöä pääkaupunkiseudulta Inariin kesäksi. Pian Sääskilahden päässä alkoi kypsyä ajatus pop up -kesäkahvilasta, josta saisi kesätyötuloja. ”Päätimme lopulta siskoni kanssa perustaa Inariin kolmen viikon ajaksi kahvilan, jonka pihalle veimme kanamme vetonauloiksi. Siskoni hoiti kanat ja minä kahvilatoiminnan”, Sääskilahti kertoo. …

  • Nuoret auttoivat kesäkuun ajan apua tarvitsevia pihatöissä

    Julkaistu:

    Husqvarnan ja 4H:n yhteisessä kesäkampanjassa laitettiin apua tarvitsevien pihat kesäkuntoon. Nuoret auttoivat ikääntyneitä, liikuntarajoitteisia tai muuten apua tarvitsevia pihan- ja puutarhanomistajia nurmikon hoidossa, nurmialueen reunojen trimmauksessa, haravoinnissa ja muissa siistimistöissä kesäkuun ajan. ”Koronatilanne on vaikeuttanut kesätöiden saamista, vaikka hain aktiivisesti töitä. Olen iloinen, että sain kesätöitä. Tämä merkitsee minulle tosi paljon, että pääsimme tänä kesänä …

  • 4H Cafessa on kesätyöideoita ilmassa

    Julkaistu:

    Kadonneen kesätyön metsästys -kampanjassa 4H on luvannut työllistää 250 nuorta vielä kesäksi 2021. Kampanjan aikana 50 paikallista 4H-yhdistystä järjestävät 4H Cafe -tapahtumia, joissa nuorille välitetään tietoa viime hetken kesätyömahdollisuuksista ja autetaan heitä hyödyntämään omia vahvuuksiaan työpaikan hankinnassa. Parhaimmillaan nuori on päässyt kirjoittamaan työsopimuksen paikan päällä tapahtumassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen pohjalta luodussa Kadonneen kesätyön …

  • Elenia valmentaa yhteistyössä 4H:n kanssa nuoria erityisryhmien huolenpitopalveluun sähkönjakelun suurhäiriöissä

    Julkaistu:

    Osana huolenpitopalvelun kehittämistä Elenia on aloittanut yhteistyössä 4H-järjestön kanssa nuorten koulutuksen huolenpitoläheteiksi mukaan tähän uuteen palveluunsa. Aluksi paikallisten 4H-yhdistysten koulutetut nuoret tekevät huolenpitolähetteinä asiakaskäyntejä sähkönjakelun suurhäiriöissä Saarijärven ja Pälkäneen alueilla. Paikalliset asukkaat voivat ilmoittautua palveluun Elenian sivustolla tai asiakaspalvelun kautta. Elenia on ottanut käyttöön uuden palvelun, jossa se tarjoaa erityisryhmiin kuuluville asiakkailleen huolenpitopalvelua sähkönjakelun suurhäiriöiden …

  • Reilu Teossa maanviljelijät tekevät ympäristötekoja ja nuoret työllistyvät paikallisesti

    Julkaistu:

    Reilu Teko -lannoitesäkkikeräys alkaa jälleen. Koronapandemian vuoksi nuorten kesätyöllistäminen on tärkeämpää kuin koskaan. Paikallisten keräyspisteiden hoitaminen ja maanviljelijöiden kierrättämien säkkien vastaanottaminen onkin nuorille hyvä ja helppo tapa työllistyä. Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen kesällä 2021 yhdessä päärahoittajansa Yara Suomen kanssa. Säkkikeräykseen osallistuvat myös Hankkija, Lantmännen Agro, Peltosiemen, …

  • 4H lupaa työllistää 250 nuorta Kadonneen kesätyön metsästys -kampanjassa

    Julkaistu:

    Koronapandemia varjostaa nuorten työllistymistä myös vuonna 2021, minkä vuoksi 4H-järjestö on käynnistänyt Kadonneen kesätyön metsästys -kampanjan nuorten kesätyöllistymisen tukemiseksi. 4H tarjoaa kesätyömahdollisuuksia 15–17-vuotiaille nuorille, joilla ei toistaiseksi ole vielä kesätyöpaikkaa. 4H lupaa työllistää 200 nuorta 4H-yrittäjinä ja 50 nuorta 4H-työpalvelun kautta työsuhteeseen. 4H-järjestö tarttuu yhteiskunnallisesti haastavaan tilanteeseen, jossa nuorten kesätyöpaikan saaminen on muuttunut epävarmaksi. Opetus- …

  • Piha kesäkuntoon ikäihmisille ja nuorille kesätöitä!

    Julkaistu:

    Nyt on mahdollista saada reipasta ja ilmaista piha-apua pirkanmaalaisille ikäihmisille. Husqvarnan ja 4H:n kesäkampanjassa nuoret työllistyvät pihatöissä, ja kuka tahansa voi ilmoittaa mukaan tutun tai läheisen ikäihmisen, joka tarvitsee apua. Tarvitseeko ukki, mummi, pappa, mamma, tuffa tai fammu apua pihansa kanssa? Haluaisitko auttaa, mutta et tiedä miten? Husqvarna ja 4H Suomi yhdistävät voimansa auttaakseen sekä …