Ysit töihin -hankkeet ovat jakautuneet vuosille 2019–2021, 2021–2022, 2023 ja 2024. Hanke jatkuu myös vuonna 2025. Mukana on jo 113 4H-yhdistystä ja toimintamallia toteutetaan yli 160 kunnan alueella.
4H-järjestö toteuttaa Ysit töihin -hanketta opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Toiminnan pääyhteistyökumppani on K-ryhmä.
Ysit töihin 2025
Hankkeella vahvistetaan ja kehitetään 4H-järjestön Ysit töihin -toimintamallia vastaamaan nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden haasteisiin. Nuorten valmentamisessa työelämään ja yrittäjyyteen otetaan huomioon tulevaisuuden työelämän muuttuvat toimintatavat ja uudenlaiset työt.
Ensisijaisena tavoitteena on, että mahdollisimman moni nuori työllistyy vähintään kahdeksi viikoksi yhdeksännen luokan jälkeisenä kesänä. Paikalliset 4H-yhdistykset ovat 9.-luokkalaisen tukena koko lukuvuoden ajan sekä kesän aikana työnantajina toimiessaan. Nuori saa tarvittaessa henkilökohtaista mentorointia koko prosessin ajan.
Ajokortti työelämään -koulutus on tärkeä osa toimintaa. Koulutus tarjotaan kaikille toiminnassa mukana oleville yseille. Aikaisempien hankkeiden aikana 4H:n työelämätaitoihin liittyvä koulutuskokonaisuus on uudistettu. Uudistettu Ajokortti työelämään -koulutus on osa kokonaisuutta. Hankkeen pääyhteistyökumppanina jatkaa K-ryhmä, jonka osuus liittyy erityisesti Ajokortti työelämään -koulutuksiin.
Tavoitteena vuonna 2025 on lisäksi kiinnittää erityistä huomiota aliedustettuihin kohderyhmiin mm. maahanmuuttajanuoriin. 4H-yhdistysten käyttöön on tehty ohjeistus siitä, miten heidän tulee käytännössä toimia, kun he työllistävät maahanmuuttajataustaisia nuoria tai ohjaavat heitä 4H-yrittäjyyden kokeiluun. Myös nuorille on tehty ohjeistus yrityksenperustamiseen tai töihin hakemiseen.
Ysit töihin 2024
Ysit töihin -toiminnan tavoitteena on:
- Tukea nuoren yrittäjyys- ja työelämävalmiuksia kouluttamalla ja valmentamalla (Ajokortti työelämään -koulutukset, 4H-työelämäoppitunnit, Työt alkavat- ja 4H-yrityskoulutukset).
- Parantaa nuoren mahdollisuuksia saada kokemusta toisen palveluksessa työllistymisestä 9. luokan jälkeisenä kesänä.
- Tarjota mahdollisuuksia yrittäjyyden kokeiluun 4H-kesäyrittäjänä 9. luokan jälkeisenä kesänä.
- Parantaa 4H-järjestön valmiuksia auttaa erityisesti maahanmuuttajanuoria työllistymään ja kannustaa heitä yrittäjyyden kokeiluun.
- Löytää uusia työpaikkoja nuorille.
- Vahvistaa kuntayhteistyötä Ysit töihin -toiminnassa.
- Ottaa valtakunnallisesti käyttöön uudistettu Ajokortti työelämään -koulutus ja 4H-työelämäoppitunnit.
- Vähentää nuorten työelämää kohtaan tuntemia ennakkoluuloja ja pelkoja.
Yhdeksäsluokkalaiset käyvät toiminnassa läpi kolme vaihetta. Ensiksi nuoret suorittavat 4H:n toteuttaman Ajokortti työelämään -koulutuksen, jossa opitaan perusteet työn hakemisesta, työelämän pelisäännöistä sekä asiakaspalvelusta. 4H järjestää koulutuksen aina yhteistyössä oppilaitoksen kanssa. Lisäksi nuori voi osallistua erilaisiin 4H Cafe -tilaisuuksiin, joissa hän voi kohdata työantajia ja kuulla eri työllistymismahdollisuuksista. Ysit töihin -toiminta kestää koko lukuvuoden ja tähtää nuoren työllistymiseen kesällä.
Työnantajat voivat toteuttaa Ysit töihin -toiminnan kautta yhteiskuntavastuutaan tarjoamalla paikkakunnan nuorille heidän todennäköisesti ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Kunta, yritykset, yhteisöt ja kotitaloudet palkkaavat nuoren kesätöihin vähintään kahden viikon ajaksi. Nuoren voi tilata töihin myös erikseen 4H-yhdistyksen kautta tai nuori voi työllistää itsensä 4H-yrittäjänä.
Ysit töihin 2023
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena oli, että mahdollisimman moni nuori työllistyisi vähintään kahdeksi viikoksi yhdeksännen luokan jälkeisenä kesänä. Paikalliset 4H-yhdistykset olivat 9.-luokkalaisen tukena koko lukuvuoden ajan sekä kesän aikana työnantajina toimiessaan. Nuori sai tarvittaessa henkilökohtaista mentorointia koko prosessin ajan
Ysit töihin -toiminnassa yhdeksäsluokkalainen nuori kävi läpi kolme eri vaihetta:
- Ajokortti työelämään -koulutus. Yhteistyössä 4H ja koulut.
–> työelämätaidot - 4H Cafe
–> lisää tietoa
–> nuorten ja työnantajien kohtaaminen
–> rekrytointi - Vähintään kahden viikon kesätyö
–> onnistunut työkokemus
–> omaa rahaa
Vuonna 2023 yli 10 000 nuorta suoritti Ajokortti työelämään -koulutuksen. Uusia työelämäoppitunteja pilotoitiin vuonna 2023, mutta 4H-yhdistykset ottavat ne varsinaisesti käyttöön vuoden 2024 aikana.
Ysit töihin 2021–2022
Vuosina 2021–2022 toimintaa laajennettiin koskemaan koko Suomea. Vuonna 2022 mukana oli 102 4H-yhdistystä ja toimintaa toteutettiin 124 kunnan alueella.
Vuoden 2022 tavoitteena oli luoda uusia käytäntöjä nuoren ja oman paikkakunnan työnantajien kohtaamiseen sekä lisätä tietoisuutta tulevaisuuden työmarkkinoiden vaatimuksista ja mahdollisuuksista. Tukea haluttiin kohdistaa erityisesti niihin nuoriin, joille kesätyöpaikan saaminen osoittautuu haasteelliseksi.
Hankkeen puitteissa kehitettiin erilaisia 4H Cafe -tilaisuuksia, joita toteuttivat Ysit töihin -toiminnassa mukana olevat 4H-yhdistykset.
- 4H Cafe / Rekry: Toteutetaan osana koulupäivää. Tilaisuudessa kuullaan työnantajien puheenvuoroja sekä tarjotaan nuorille mahdollisuus sekä live- että etäkohtaamisiin työnantajien kanssa.
- 4H Cafe / Á La carte: Tilaisuus, jossa nuoret kuulevat 4H:n tarjoamista työmahdollisuuksista, kuten 4H-yhdistysten kesätöistä, 4H-yrittäjyydestä ja Helppi-työnvälityssovelluksesta.
- 4H Cafe / Last call: Tapaamispaikka työnantajille ja niille nuorille, joilla ei vielä toukokuussa ole kesätyöpaikkaa. Tilaisuus tarjoaa viime hetken tukea töiden hankkimiseen.
- 4H Cafe / Tulevaisuus: Webinaarityyppinen toteutus, jonka teemana on tulevaisuuden työelämä. Tilaisuudessa katsotaan video, jolla puhuvat somevaikuttaja Nelli Orell ja tulevaisuustutkija Perttu Pölönen. Ohjaaja herättelee videon pohjalta nuoria miettimään, mitä taitoja, ammatteja ja osaamista tulevaisuudessa tarvitaan.
Tilaisuuksia järjestettiin lähes 80 paikkakunnalla yhteensä 229 ja niihin osallistui yli 7 400 nuorta. 4H Cafe -tilaisuuksia toteutettiin pääsääntöisesti kouluilla, mutta myös nuorisotiloilla ja muissa nuorten kokoontumispaikoissa.
Jatkossa Ysit töihin -toimintaa toteuttavat 4H-yhdistykset hyödyntävät hankkeessa luotuja konsepteja ja organisoivat 4H Cafe -tilaisuuksia kiinteänä osana Ysit töihin -toimintaa koulun lukuvuoden aikana.
Ysit töihin 2019–2021
Ysit töihin -toiminnan pilotointi alkoi vuonna 2019 kymmenen 4H-yhdistyksen eli 18 kunnan alueella. Seuraavina vuosina toiminta laajeni asteittain. Kolmen toimintavuoden aikana 4H-yhdistyksiä oli mukana 33 ja nämä toimivat 39 kunnan alueella. Yhdeksäsluokkalaisia oli mukana yli 6 000.
Vuonna 2019 mukana olevista yseistä 62 prosenttia sai kesätyöpaikan tai työllisti itsensä 4H-yrittäjänä. Vuonna 2020 luku laski 45 prosenttiin koronapandemian vuoksi.
Vuonna 2021 toiminnassa oli mukana 91 4H-yhdistystä lähes sadan kunnan alueella. Noin 10 000 yhdeksäsluokkalaista suoritti 4H:n Ajokortti työelämään -koulutuksen. Vuonna 2021 mukana olevista yseistä 59 prosenttia sai kesätyöpaikan tai työllisti itsensä 4H-yrittäjänä.

