Ajankohtaista — Uutiset
-
Kansanedustaja Marko Kilpi on Suomen 4H-liiton hallituksen uusi puheenjohtaja
Julkaistu:Suomen 4H-liiton valtuuskunta valitsi liitolle uuden hallituksen kaudelle 2023–2025. Samalla vaihtui liiton hallituksen puheenjohtajisto. Uusi hallitus aloittaa työskentelynsä välittömästi. Valtuuskunta valitsi 15.6.2022 kokouksessaan Suomen 4H-liiton uuden hallituksen. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kuopiolainen kansanedustaja Marko Kilpi (kok). Kilpi on työskennellyt kansanedustajan uransa lisäksi vanhempana konstaapelina, rikoskirjailijana ja dokumentaristina. Kilvelle tärkeitä teemoja ovat olleet kaikissa tehtävissä läpi … Jatkuu
-
4H:n Ruokakoulu täyttää 10 vuotta, leirien määrä ennätyksellinen
Julkaistu:4H:n lasten ruokakasvatukseen keskittyvä päiväleiri Ruokakoulu – Matskolan juhlii 10:ttä toimintavuottaan. Samalla järjestetään ennätysmäärä eli 75 Ruokakoulua ympäri Suomea. Vuoden 2022 teemana on lähellä tuotettu ruoka.
-
Suomalaiset nuoret ovat istuttaneet 4H-järjestön Taimiteossa kesän jälkeen yli puoli miljoonaa puun taimea
Julkaistu:4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät tänä vuonna satoja alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin 19 paikkakunnalla. Nuoret istuttavat kesäkuussa Suomeen 105 hehtaaria eli satoja tuhansia puun taimia uutta metsää ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
-
4H on mukana Nuori2022-tapahtumassa 4H Business Lab -teemalla
Julkaistu:Nuori2022-tapahtuma järjestetään Jyväskylässä 26.–27. huhtikuuta 2022. Tapahtuman tavoite on kehittää nuorisoalan osaamista sekä mahdollistaa hyväksi todettujen toimintamallien leviäminen valtakunnallisesti. 4H:lla on tapahtumassa oma messupiste, jonka teemana on 4H Business Lab.
-
Tutustu Vuoden 4H-kerho -finalisteihin ja äänestä suosikkiasi!
Julkaistu:
Vuoden 4H-kerho -kilpailuun osallistui jälleen monipuolisesti kerhoja, jotka toteuttavat 4H-arvoja innostavalla ja lasten näköisellä tavalla. Tutustu finalistikerhoihin ja tarinoihin, joissa korostuvat yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen.
-
ENTRECAMP – nuorten yrittäjämäisten taitojen leiri Vuokatissa 9.–12.4.2026
Julkaistu:
Haluatko kehittää itseäsi, olla osa nuorten porukkaa sekä oppia viemään omia ideoitasi käytäntöön? ENTRECAMP on uusi nelipäiväinen leiri, jossa vahvistetaan osallistujien yrittäjämäisiä taitoja käytännön tekemisen kautta. Leiri järjestetään Vuokatissa 9.–12.4.2026, ja mukaan haetaan 16–28-vuotiaita 4H-yrittäjiä sekä muita aktiivisia 4H:laisia.
-
Kriittinen ajattelu ja medialukutaidot – osallistu seminaariin Unkarissa!
Julkaistu:
Hae mukaan Study Session -seminaariin, joka järjestetään 8.–14.3.2026 Budapestissa. Viikko pitää sisällään keskusteluja aiheista kuten nuorten mediataidot, kriittinen ajattelu ja yhteiskunnallinen osallistuminen, unohtamatta hauskaa oheisohjelmaa!
-
Reilu Teko -säkkikeräys juhlii 50-vuotisjuhlavuotta kaikkien aikojen ennätystuloksella
Julkaistu:
Suomen pisimpään jatkunut maatalousmuovin kierrätyskampanja, Reilu Teko -säkkikeräys, saavutti tänä kesänä kaikkien aikojen ennätyksen: 916 000 kiloa lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovia palautettiin kierrätykseen maatiloilta eri puolilta Suomea.
-
Kokkikerhossa herää kysymyksiä lähiruoasta, tuottajat vastaavat
Julkaistu:
Kaksi nuorta ohjaajaa, 13 innokasta lasta ja keittiö täynnä kysymyksiä. Kauraslammen 4H-kokkikerhossa opitaan yhdessä arjen taitoja ja pohditaan, mistä ruoka tulee. Kerholaisten kysymyksiin vastaavat viljelijä Kalle Vuori ja luomumaidon tuottaja Jenni Harmaajärvi.
-
Hae mukaan European Rural Youth Forward Conference 2026 -tapahtumaan Espanjassa!
Julkaistu:
Haluaisitko vaikuttaa maaseudun tulevaisuuteen ja tavata nuoria johtajia eri puolilta Eurooppaa? Osallistu RYE:n tapahtumaan Espanjassa!
-
Ei varaa lannistaa yhtään uutta yrittäjää – kannanotto nuorten yrittäjyyden lisäämiseksi
Julkaistu:
Yrittäjyyttä sanotaan Suomen talouden selkärangaksi. Silti keskustelu yrittäjyyden ympärillä maalaa kuvaa riskeistä, byrokratiasta ja epäonnistumisen uhasta. Nuorten kohdalla tämä ristiriita on kohtalokas: kiinnostusta ja ideoita löytyy, mutta rohkeus hiipuu helposti, jos puheet ja ilmapiiri eivät tue kokeilemista. 4H:n kampanja Yrittäjän päivänä 5.9. muistuttaa, ettei Suomella ole varaa menettää yhtään uutta yrittäjää.
-
It’s about taimi -koulukiertue alkaa 1.9. – lähettiläs Rico haluaa herättää nuorissa arvostuksen metsiä kohtaan
Julkaistu:
It’s about taimi -koulukiertue tuo metsien merkityksen yläkoululaisten arkeen eri puolilla Suomea. Oppitunneilla murteestaan ja huumoristaan positiivista palautetta saanut lähettiläs, Enon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Rico Mutanen, haluaa innostaa nuoria arvostamaan metsiä.
-
Hae mukaan Rural Youth Europen Policy Committee -työryhmään!
Julkaistu:
Haluatko vaikuttaa maaseudun nuorten asioihin Euroopan tasolla? Nyt siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus!
-
Hae mukaan kansainväliseen seminaariin Latviassa!
Julkaistu:
Rural Youth Europe ja Latvian 4H kutsuvat kaksi osallistujaa Suomesta mukaan syksyn 2025 kansainväliseen seminaariin Latviassa. Loka-marraskuun vaihteessa pidettävän seminaarin teemana on maaseudun nuorten tulevaisuus ja kestävä nuorisotyö. Ilmoittaudu mukaan 14.7. mennessä!