Ajankohtaista

  • Nuorten osaaminen näkyväksi – 4H valmentaa työelämään ja opettaa yrittäjyystaitoja

    Julkaistu:

    Heinäkuun 15. päivänä vietetään YK:n Nuorten osaamisen päivää. Teemapäivä liittyy ammattitaidon ja osaamisen merkitykseen nuorten työllistymisen tukemisessa. Opintokeskus Siviksen jäsenjärjestöistä esimerkiksi Suomen 4H-liitto keskittyy vahvasti nuorten osaamisen kehittämiseen ja työllistymisen edistämiseen. Kursseilla ja tekemisen kautta opitaan työelämässä hyödyllisiä taitoja. 4H-akatemia tekee osaamisen näkyväksi: osaamista tunnistetaan osaamismerkein ja opintopistein yhteistyössä Siviksen kanssa. Kehityspäällikkö Hilkka Näse 4H:sta …

  • Nuorisojärjestöt ja Agenda2030

    Julkaistu:

    Nuorisojärjestöt edistävät monella tapaa kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Development Goals). YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma, Agenda2030, viittaa seitsemääntoista kestävän kehityksen tavoitteiseen, jotka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2015. Tavoitteet koskevat kaikkia YK:n jäsenvaltioita. Vaikka Pohjoismaat ovat menestyneet tavoitteissa parhaiten, yhdessäkään maassa kestävän kehityksen tavoitteita ei vielä olla saavutettu. Meillä on enää 11 vuotta aikaa tehdä tavoitteista todellisuutta.   …

  • Jopa 60% pilottihankkeen ysiluokkalaisista sai töitä

    Julkaistu:

    4H:n Ysit töihin -hankkeessa pyritään saamaan kaikki peruskoulun päättävät nuoret töihin. Juuri päättyneen pilottivaiheen tulokset ovat hienoja: 60% hankkeen kattaneen alueen ysiluokkalaisista työllistyi. Peruskoulun päättävien nuorten työllistämiseen tähtäävässä 4H:n Ysit töihin -hankkeessa loppui juuri pilottivaihe kymmenen 4H-yhdistyksen ja neljäntoista kunnan alueella. Hankkeessa 4H, paikallisyhdistykset, kunnat ja koulut tekevät yhteistyötä opettaakseen yseille työelämän käytänteitä ja saadakseen …

  • Hae nyt: Seminaari 18-30 vuotiaille Sveitsissä syyskuussa

    Julkaistu:

    Speak, react, act! – lähde mukaan kansainväliseen seminaariin Sveitsissä 28.9. – 5.10.2019. Suomesta mukaan pääsee kaksi 18 – 30 v osallistujaa.

  • Muutoksia AIV-liuosastioiden kierrätyksessä

    Julkaistu:

    Eastman on perinteisesti järjestänyt muovisten AIV-liuosastioiden keräyksen syksyisin yhteistyössä 4H-järjestön kanssa. Keräyspisteitä on ollut eri puolilla Suomea, ja niistä ovat huolehtineet nuoret yhdessä paikallisen 4H-yhdistyksen kanssa. Kaikki kerätyt tynnyrit ja kanisterit on kierrätetty Suomessa muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Tiukentuneet ympäristövaatimukset ovat johtaneet muutoksiin happoastioiden jatkokäsittelyssä, minkä vuoksi keräystä ei tulla tänä vuonna toteuttamaan. Eastmanille ja 4H:lle tärkeintä …

  • Taimiteossa nuoret istuttavat Suomeen uusia hiilinieluja

    Julkaistu:

    4H ryhtyy konkreettisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja samalla työllistetään myös suomalaisia nuoria. ​Taimiteko-toiminnassa nuoret istuttavat Suomeen uusia hiilinieluja ja saavat samalla työkokemusta. Idea Taimitekoon lähti suomalaisesta yrityksestä, joka halusi kompensoida hiilidioksidipäästöjään. Taimiteko-toiminta on seurausta 4H:n Nuoret ilmastotöissä -pilottihankkeesta, jonka tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää Suomeen vuoteen 2030 mennessä. Taimiteko on myös työllistämisteko, …

  • Reilu teko työllistää tänäkin vuonna 200 nuorta

    Julkaistu:

    Perinteikäs Reilu teko –kampanja työllistää tänäkin vuonna noin 200 nuorta säkkikeräyksen parissa. Kampanjan avajaisia vietettiin 13.6. Tuusulassa. Hankkeessa 4H-nuoret keräävät ja lajittelevat lähiseutunsa maatiloilta muovisia lannoite- ja siemensäkkejä, jotta muovi saataisiin mahdollisimman tehokkaasti uusiokäyttöön.   Keräyksen järjestämisestä päävastuussa ovat Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H sekä paikalliset 4H-yhdistykset. Hankkeen päärahoittajana toimii Yara Suomi. Myös Lassila & Tikanoja, Hankkija, Lantmännen Agro, Lantmännen Feed sekä Tilasiemen …

  • Suomen Partiolaiset ja 4H yhdessä mukana SuomiAreenalla, teemana osaamisen kiertotalous

    Julkaistu:

    Suomen Partiolaiset ja 4H osallistuvat ensimmäistä kertaa yhdessä Porissa järjestettävälle SuomiAreenalle. Partion ja 4H:n yhteinen keskustelupaneeli Osaamisen kiertotalous – harrastamalla huippuosaajaksi pidetään keskiviikkona 17.7. kello 13-14. Tapahtumassa esitellään ensi kertaa digitaalinen osaamiskiekko.  Paneelikeskustelun teemoina ovat osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, sekä erityisesti vapaaehtois- ja järjestötoiminnassa hankitun osaamisen hyödyntäminen opinnoissa ja työelämässä. Keskustelun on aihe erittäin ajankohtainen, sillä …

  • Lisää kesätöitä alle 18-vuotiaille K-ryhmän ja 4H-järjestön yhteistyöllä

    Julkaistu:

    K-ryhmä ja Suomen 4H-liitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitojen parantamiseksi 9. luokan päättäville nuorille. Tavoitteena on saada kesätöitä mahdollisimman monelle nuorelle. 4H-järjestö haluaa toiminnallaan edistää erityisesti alle 18-vuotiaiden nuorten työllistymistä. Kaupan ala on merkittävä nuorten työnantaja ja K-ryhmän kaltaiselle yritykselle on tärkeää tavoittaa nuoria jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset työkokemukset tulevat ajankohtaisiksi. …

  • Nuoret tienaavat villikasvien keruulla Uudellamaalla

    Julkaistu:

    Nuoret ovat kevään aikana keränneet villikasveja eri puolilla Uuttamaata ravintoloiden jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Villikasvit ovat ekologista lähiruokaa ja niiden sesonki on nyt parhaimmillaan. 4H-järjestö tarjoaa nuorille maksuttomia villikasvikoulutuksia, joissa nuoret oppivat tunnistamaan villikasveja ja keräämään niitä luontoa ja jokamiehenoikeuksia kunnioittaen. Nuoret myyvät keräämänsä kasvit Uudenmaan alueen ravintoloille. Hankkeen tarkoituksena on kehittää villikasvien keruuseen ja toimitukseen …