Meiltä kotoa löytyy lypsykarjatila ja kaikki vaihtarit ovat käyneet navetassa, toiset ovat olleet enemmän innostuneita ja lähteneet mukaan useamman kerran, toisille se ei ole ollut ihan niin mielekäs juttu. Osa on ollut kiinnostunut peltohommista ja päässyt auttamaan siellä.
Meillä koetaan, että vaihto-ohjelmassa halutaan päästä näkemään ja kokemaan nimenomaan paikallista kulttuuria, ylipäätään sitä miten elämää eletään. Tästä syystä olemme ottaneet vaihtarit mukaan meidän normaaliin arkielämään perheenjäsenenä. Olemme tehneet myös pieniä retkiä lähialueille ja mahdollisuuksien mukaan myös kauemmaksikin, esim. pohjoisempaan katsomaan joulupukkia (jos vaihtarilla ei siellä päin ole isäntäperhettä vaihdon aikana).
Ongelmia matkan varrella ei ole juurikaan tullut ja tarvittavat tiedot ja taidot olivat riittävät koko prosessin aikana. Koti-ikävä lienee ollut suurin ongelma, mutta äidin oman vaihdon jäljiltä sekin osattiin tunnistaa. Ymmärsimme sen, ettei se johdu siitä, etteikö vaihtarilla olisi mukavaa perheessämme. Meidän elämänasenteemme on, että ei ole olemassa ongelmia, ainoastaan tilanteita ennen ratkaisuja. Kaikkea ei myöskään tarvitse ottaa vakavasti, huumori on se millä meidän perhe selviää suurimmasta osasta ongelmia.
Hauskoja kommelluksia vuosien varrelta
Kommelluksia on sattunut ja tapahtunut vuosien varrella. Kerran yhdellä vaihtarilla nyrjähti nilkka, eikä meinannut edes pystyä kipuamaan parvisänkyyn. Perheen isoisä on jäsenkorjaaja ja korjauksen jälkeen vaihtari oli aivan hämmentynyt siitä, kuinka on sellainen ammatti ja kuinka hyvin nilkka parani. Kyllä tämän jälkeen sänkyynkin asti pääsi nukkumaan.
Viime kesän vaihtari Kate oli USAsta. Lähdimme hänen kanssaan käymään Rovaniemellä, mutta vajaa 100 km kotoa meidän auto hajosi. Hiivitimme auton takaisin kotiin, ja samalla perheen äiti mietti päänsä puhki, miten keskellä kesää heinäkuun helteillä päästäisiin pukkia tapaamaan? Onneksi suora linja joulupukille näyttää toimivan myös kesälomakaudella. Pottukuopan katolta katkaistiin pikkuinen kuusi ja koko kööri käskettiin klo 20.00 tupaan, tiedossa oli yllätys. Äidin kaapista löytyi jokaisen pakettiin jotain, eikä joulupaperitkaan olleet ongelma, kun ne ruukataan muutenkin kierrättää seuraavan vuoden lahjoihin uusiokäyttöön.
Toissa kesänä vaihtarina oli saksalainen, jolla on suomalainen äiti. Kotoaan hän sai ohjeen, että hakee suomalaista henkilökorttia, kun kerran on Suomessa. Ja koska joka paikkakunnalla ei ole poliisilaitosta, niin sen takia päätimme ryhtyä toimeen, kun meillä täällä sattui poliisilaitos olemaan. Marssimme poliisilaitoksen kansliaan ilman ajanvarausta ja siinä sitten piti soittaa vaihtarin äidille, että hän pystyi toimimaan tulkkina langan päässä. Hauskinta tässä oli, että kanslisti oli jäämässä kesälomalle 40 minuutin päästä, mutta totesi että kyllä hän tämän teidän jutun hoitaa. Seuraavana meidän perheemme äiti värvättiin hakemaan henkilökortti omalla passillaan lähimmältä R kioskilta, mutta sitäkin jännitimme, että kerkeääkö se edes tulla ennen vaihtarin siirtymistä seuraavaan perheeseen. Siinä sitä sitten naurettiin perheen kesken, että kaikkeen sitä joutuu.
Kun 4H:lla tehtiin uudistuksia vaihtojen osalta, täytimme hakulomakkeen 4H:n sivuilta normaaliin tapaan: kerroimme hyvin tarkasti ja pitkästi tilastamme ja perheestämme. Jälkeenpäin vaihtari laittoi sähköpostia ja oli hyvin kiinnostunut. Hän kyseli paljon ja me ihmettelimme, että miksi hän näin kyselee, kun on saanut esitietolomakkeen perheestämme. Siinä sitten vastattiin sähköpostiin hyvin ympäripyöreästi. Meidän perheeseemme kuuluu yhdeksän lasta ja kun vaihtari viimein pääsi mukaan perheemme arkeen, nähdessään lapset hän katsoi silmät pyöreänä, että kuuluuko nämä kaikki saman katon alle. Hän pahoitteli, ettei ollut ottanut tuliaisia kaikille, johon me totesimme tyytyväisinä, ettei se haittaa ollenkaan, me ollaan totuttu jakamaan. Ilmeisesti meidän kirjoittama lomake ei ollut päässyt vaihtarille asti.
Olimme erään vaihtarin kanssa poimimassa punaherukoita ja keskustelimme kaikenlaista. Hän kertoi haaveilevansa reissusta Tallinnaan, että jos se jossakin isäntäperheestä onnistuisi. Menin sitten sanomaan, että aina kannattaa unelmoida ja sanoa ääneen asioita, joista haaveilee. Joku ne kuulee ja joskus ne toteutuu. Ei mennyt kuin vartti, kun minun puhelimeni soi. Seuraavasta isäntäperheestä soittivat ja kysyivät: haittaisiko vaihtaria, jos joutuisi perheen työmatkalle mukaan Tallinnaan. Olimme kaikki suorastaan ällikällä lyötyjä!
Suosittelemme vaihtoperheenä toimimista ihan ehdottomasti. Se on aivan loistavaa: saat olla kotona, mutta tuntuu kuin olisit ulkomailla. Sen aikana näkee ihan oman lähialueen uusin silmin, koska jokainen katsoo sitä erikulmista. Tämä on loistava juttu!
Tiina & Hannu Pietikäinen, Haapajärven 4H-yhdistys