Avainsana: Uutiset
-
Kansanedustaja Marko Kilpi on Suomen 4H-liiton hallituksen uusi puheenjohtaja
Julkaistu:Suomen 4H-liiton valtuuskunta valitsi liitolle uuden hallituksen kaudelle 2023–2025. Samalla vaihtui liiton hallituksen puheenjohtajisto. Uusi hallitus aloittaa työskentelynsä välittömästi. Valtuuskunta valitsi 15.6.2022 kokouksessaan Suomen 4H-liiton uuden hallituksen. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kuopiolainen kansanedustaja Marko Kilpi (kok). Kilpi on työskennellyt kansanedustajan uransa lisäksi vanhempana konstaapelina, rikoskirjailijana ja dokumentaristina. Kilvelle tärkeitä teemoja ovat olleet kaikissa tehtävissä läpi … Jatkuu
-
4H:n Ruokakoulu täyttää 10 vuotta, leirien määrä ennätyksellinen
Julkaistu:4H:n lasten ruokakasvatukseen keskittyvä päiväleiri Ruokakoulu – Matskolan juhlii 10:ttä toimintavuottaan. Samalla järjestetään ennätysmäärä eli 75 Ruokakoulua ympäri Suomea. Vuoden 2022 teemana on lähellä tuotettu ruoka.
-
Suomalaiset nuoret ovat istuttaneet 4H-järjestön Taimiteossa kesän jälkeen yli puoli miljoonaa puun taimea
Julkaistu:4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät tänä vuonna satoja alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin 19 paikkakunnalla. Nuoret istuttavat kesäkuussa Suomeen 105 hehtaaria eli satoja tuhansia puun taimia uutta metsää ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
-
4H on mukana Nuori2022-tapahtumassa 4H Business Lab -teemalla
Julkaistu:Nuori2022-tapahtuma järjestetään Jyväskylässä 26.–27. huhtikuuta 2022. Tapahtuman tavoite on kehittää nuorisoalan osaamista sekä mahdollistaa hyväksi todettujen toimintamallien leviäminen valtakunnallisesti. 4H:lla on tapahtumassa oma messupiste, jonka teemana on 4H Business Lab.
-
4H tukee uudella strategiakaudella lasten ja nuorten kestävää kasvua ja alle 18-vuotiaiden työllistymistä
Julkaistu:Lapset ja nuoret sekä heidän kasvunsa kestävään elämäntapaan, työhön ja yrittäjyyteen ovat 4H:n strategian 2023–2025 keskiössä. 4H:ssa halutaan, että jokainen voisi löytää paikkansa yhteiskunnasta ja olla sen aktiivinen jäsen.
-
Harrastustoiminta tuottaa hyvinvointia ja yhteisöön kuulumisen tunnetta
Julkaistu:Suomen Nuorisoseurat ry:n, Suomen Partiolaiset ry:n ja Suomen 4H-liitto ry:n yhteinen kannanotto matalan kynnyksen harrastustoiminnan merkityksestä nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.
-
Lähes 2 000 nuorta osallistui 4H:n metsäaiheiselle koulukiertueelle – etenkin puiden uudet käyttömahdollisuudet yllättivät
Julkaistu:4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi tavoitti lähes 2 000 yhdeksäsluokkalaista syksyn 2022 aikana. Metsämiesten Säätiön rahoittaman kiertueen tavoitteena oli lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.
-
Eduskunta myönsi 4H:lle määrärahalisäystä 350 000 euroa
Julkaistu:4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, joka auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen monipuolisen harrastuksen ja tukee lasten ja nuorten kasvua kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. 4H-järjestö koostuu Suomen 4H-liitosta ja yli 190 4H-yhdistyksestä sekä ruotsinkielisestä Finlands Svenska 4H:sta ja tämän noin 20 4H-yhdistyksestä. Eduskunta on myöntänyt 4H-järjestöille yhteisesti 350 000 euron lisäyksen määrärahaan. …
-
Yli 70 nordealaista vapaaehtoista toimi 4H-yrittäjien ohjaajina kesällä
Julkaistu:Kesän 2022 aikana nordealaiset toimivat nuorten 4H-yrittäjien henkilökohtaisina yritysohjaajina. Yli 70 nuorta sai itselleen nordealaisen yritysohjaajan, jonka tehtävänä oli tukea ja auttaa nuorta 4H-yritykseen liittyvissä asioissa.
-
4H:n Satosankarit vei 3 000 marjaretkille syksyllä 2022
Julkaistu:Satosankarit-toiminnassa 4H-järjestö on vuosina 2020–2022 edistänyt MMM:n erityisavustuksella raaka-aineen saantia kotimaiselle marjateollisuudelle, aktivoinut suomalaisia keräämään metsämarjoja, työllistänyt nuoria, vienyt marjojen poiminnasta kiinnostuneita metsäretkille sekä edistänyt viestinnän keinoin nuorten hakeutumista luonnonmarjojen keruutoimintaan. Vuonna 2022 panostettiin marjaretkiin sekä somelähettiläisiin nuorten kannustamiseksi metsämarjojen keruuseen.
-
Hae 4H-nuorisovaihtoon!
Julkaistu:Uusia ystäviä, kohentunut kielitaito sekä paljon unohtumattomia kokemuksia – tätä kaikkea on luvassa IFYE-vaihdossa. Haku vaihtoon on nyt auki.
-
Reilu Teko -keräyksellä 728 000 kiloa muovia kiertoon
Julkaistu:4H ja Yara Suomi keräsivät yhdessä kumppaneidensa kanssa tämän vuoden Reilu Teossa 728 000 kiloa maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä. Reilu Teko on merkittävä kiertotalousteko, jota käytännössä toteuttaa paikalliset 4H-yhdistykset. Yli 40 vuotta kestäneessä Reilu Teko -säkkikeräyksessä on saatu muovia talteen yhteensä jo yli 40 miljoonaa kiloa.
-
Ysit töihin -toiminnassa mukana olevista nuorista 67 prosenttia työllistyi kesällä 2022
Julkaistu:4H ja K-ryhmä tarjoavat nuorille kesätyöllistymismahdollisuuksia jo 124 kunnan alueella. Toiminnan tavoitteena on, että jokainen yhdeksännen luokan päättävä nuori saisi kesätöitä.
-
Liikkuvaa autopesua pyörittävät 4H-yrittäjät saivat Nordeasta yritysohjaajan
Julkaistu:Onni Senolin ja Yoseph Benjaminin Nordea-yritysohjaaja auttoi heitä esimerkiksi kannattavuuslaskelman teossa ja kirjanpidon kehittämisessä. Yritysohjaaja Sakari Salminen kehuu Senolin ja Benjaminin yrittäjämäistä ajattelutapaa.