Juhlavuotemme teemana on lasten ja nuorten kannustaminen yritteliäisyyteen sekä nuorten työllistyminen ja yrittäjyys. Käynnistimme alakouluikäisille uuden Safkasankarit-yrityskerhon ja haastamme kaikki tukemaan nuorten työllistymistä ja 4H-yrittäjyyttä.

Työelämä- ja yrittäjyyskasvatus ovat olleet tärkeä osa 4H:n nuorisotyötä perustamisvuodesta 1928 lähtien. Nykyisin 4H-yrittäjyyttä kokeilee hyvin monipuolisten yritysideoiden kautta yli 1 300 nuorta vuosittain. Yrittäjyyden lisäksi työllistämme yli 7 000 nuorta maalla ja kaupungeissa. Pienet lapset pääsevät tutustumaan yrittäjyyteen 4H-kerhoissa, joita on lähes 3 000 eri puolilla Suomea.

Safkasankarit-yrityskerhoissa tutustutaan yrittäjyyteen

Juhlavuoden 2018 aikana innostamme 3.–6.-luokkalaisia lapsia yritteliäisyyteen uudella Safkasankarit-yrityskerholla. Safkasankareissa lapset suunnittelevat ja leipovat 4H-juhlaleivoksen ja järjestävät paikallisia juhlavuoden tapahtumia vanhuksille palvelutaloissa ja yleisöjuhlina kaupoissa. Tapahtumien järjestämisen kautta lapset oppivat yrittäjyyteen liittyviä perustaitoja, kuten tuotteen ideointia, valmistusta, hinnoittelua ja markkinointia.

Ruokaan liittyvät asiat ovat aina olleet keskeinen osa 4H-toimintaa. Kokkausta ja muitakin ruokaan liittyviä asioita opetellaan kerhoissa ja ruokakouluissa. Tulevaisuudessa vahvistamme yrittäjyyden oppimispolkua, joka parhaassa tapauksessa kuljettaa Safkasankarit-yrityskerhon kautta jopa ruoka-alan 4H-yrittäjäksi.

Tutustu tarkemmin: Safkasankarit-yrityskerhoon ja Vuoden 4H-kerho -kilpailuun, jossa lapset suunnittelevat ja leipovat 90-vuotisjuhlavuoden leivoksen.

Tuemme nuorten työllistymistä ja yrittäjyyttä

4H:n kautta työkokemuksen saa yli 7 000 nuorta vuosittain, ja 4H-yrittäjiäkin on jo yli 1500. Nuoret, jotka ovat 13–28 -vuotiaita voivat työllistyä joko työsopimuksella tai yrittäjinä yhdistyksen kautta. Työsopimuksella työllistyneen nuoren palkanmaksusta vastaa 4H-yhdistys.

Nuoret saavat valmiuksia työelämään Ajokortti työelämään -kurssilla ja muilla 4H:n työelämäkursseilla. Autamme nuoria hahmottamaan työelämän käytäntöjä ja kehittämään esimerkiksi asiakaspalvelutaitojaan. Kampanjoimme juhlavuoden aikana nuorten työllistymisen puolesta, sillä haluamme, että kaikki nuoret saavat mahdollisuuden työkokemuksen kartuttamiseen jo alle 18-vuotiaana.

Tutustu tarkemmin: 4H-yrittäjien tarinoita löydät YritäOpiTienaa-sivustolta ja 4H-yrittäjyyteen voit tutustua Oma 4H-yritys-sivulla.

Lisätietoja:

Safkasankarit-yrityskerhosta

Virpi Skippari
kehityspäällikkö
p. 044 783 0302
virpi.skippari(a)4h.fi
Twitter: @vskippari

4H-yrittäjyydestä ja nuorten työllistämisestä

Hilkka Näse
kehityspäällikkö
p. 044 783 0300
hilkka.nase(a)4h.fi
Twitter: @Hilunase