Ysit töihin -toiminta

4H-järjestö parantaa nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja Ysit töihin -toiminnassa. Lukuvuonna 2021-2022 mukana olevista yseistä 67 prosenttia sai kesätyöpaikan tai työllisti itsensä 4H-yrittäjänä.

Ysit töihin -toiminnassa 4H tarjoaa nuorille valmennusta ja koulutusta ja auttaa heitä työllistymään vähintään kahden viikon ajaksi 9. luokan jälkeisenä kesänä. Kesätyötä tarjoavat 4H:n lisäksi yritykset, kunnat, erilaiset yhteisöt ja kotitaloudet. Nuoren voi tilata töihin myös erikseen 4H-yhdistyksen kautta tai nuori voi työllistää itsensä 4H-yrittäjänä. 

Teksti jatkuu kuvan alla.

Yhdeksäsluokkalaiset ovat mukana toiminnassa lukuvuoden aikana suorittamalla 4H:n toteuttaman Ajokortti työelämään -koulutuksen. Koulutuksessa nuori saa perusteet työn hakemisesta, työelämän pelisäännöistä sekä asiakaspalvelusta. 4H järjestää koulutuksen aina yhteistyössä oppilaitoksen kanssa. 

Vuonna 2022 toiminnassa oli mukana 102 4H-yhdistystä 124 kunnan alueella. Toiminta-alueella on yli 26 000 yhdeksäsluokkalaista. Lukuvuonna 2021-2022 mukana olevista yseistä 67 prosenttia sai kesätyöpaikan tai työllisti itsensä 4H-yrittäjänä.

Työnantajat voivat toteuttaa Ysit töihin -toiminnan kautta yhteiskuntavastuutaan tarjoamalla paikkakunnan nuorille heidän todennäköisesti ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Kunta, yritykset, yhteisöt ja kotitaloudet palkkaavat nuoren kesätöihin vähintään kahden viikon ajaksi. Nuorten palkkaus perustuu pääsääntöisesti peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnattuun Tutustu työelämään ja tienaa -malliin. Ysit töihin -toiminta tarjoaa paikallisissa 4H-yhdistyksissä työharjoittelupaikkoja. 

Kesällä 2022 käynnistimme suuren Ysit töihin -kesätyökampanjan. Kampanjassa yhteistyökumppanimme K-ryhmä tarjoasi kesätyöpaikkoja kaupan alalla ja toinen yhteistyökumppanimme Duunitori julkaisi kesätyöpaikkailmoituksia sivullaan. Ysi on kesätyöläisenä täysi kymppi! Lue lisää kampanjan sivuilta.

4H-järjestön Ysit töihin -toiminnan tavoitteita: 

  • Kannustaa työnantajia työllistämään 9. luokan päättäviä. 
  • Tuottaa uuden toimintamallin ja kehittää nuorten työllistämiseen liittyvää verkostomaista toimintakulttuuria. 
  • Vahvistaa yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Kohderyhmänä on koko ikäluokka. 
  • Lisää yleistä ymmärrystä liittyen alaikäisten työllistämisen tärkeyteen. 

Ysit töihin -toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Lisätiedot: