4H-yritys on pienimuotoisen yrittäjyyden malli, joka on turvallinen ja ohjattu tapa opetella yrittäjyyttä.
Hyvän yritysidean voi löytää omista taidoista ja osaamisesta. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä työkokemuksen, rahan ansaitsemisen tai oman harrastuksen kehittämisen vuoksi.
4H-yritys voi olla esimerkiksi kesäkahvila, leivontayritys, pihanhoitopalvelu, korujen valmistus tai linnunpönttöjen tekeminen. Yritysideaa on mahdollista työstää 4H:n järjestämässä yrityskoulutuksessa.
4H-yrittäjä:
- on 13–28-vuotias.
- on aina 4H-yhdistyksen jäsen.
- käy 4H-yhdistyksen järjestämän 4H-yrityskoulutuksen tai suorittaa koulutuksen itsenäisesti verkko-opintoina.
- sitoutuu 4H:n arvoihin.
- perustaa yrityksen oman digitaalisen jäsenkorttinsa kautta.
- perustaa yrityksen yksin, mutta voi työskennellä muiden 4H-yrittäjien kanssa ryhmässä.
- hankkii oman yritysohjaajan.
- tekee kirjallisen suunnitelman yrityksestään.
- myy vuodessa 50–8 000 eurolla.
- saa digitaalisen osaamismerkin.
- voi saada opintopisteitä yrittäjänä toimimisesta.
- tekee vuosittain seuranta- ja talousraportin digitaaliselle jäsenkortille.
- voi osallistua 4H-yrityskilpailuun.
- saa apua 4H-yhdistykseltä.
4H-yrittäjä on aina 4H-yhdistyksen jäsen ja saa apua yritysasioissa lähimmästä 4H-yhdistyksestään. Yhdistys auttaa muun muassa yritysohjaajan hankkimisessa ja kertoo yrityskoulutuksen ajankohdasta.
4H-yrittäjänä voi osallistua valtakunnalliseen Vuoden 4H-yritys -kilpailuun. 4H-yrittäjänä toimimisesta voi myös saada opintopisteitä ja digitaalisen osaamismerkin.

Autamme sinua perustamaan 4H-yrityksen
4H-yrittäjyyteen liittyy paljon uutta opittavaa. Suosittelemme kaikille 4H-yrityksen perustamista harkitseville nuorille 4H-yrityskoulutuksen suorittamista. Koulutuksen voi suorittaa oman paikkakunnan 4H-yhdistyksen kautta tai itsenäisesti verkkokoulutuksena.
Jos kiinnostuit perustamaan oman 4H-yrityksen, ota yhteyttä paikkakuntasi 4H-yhdistykseen, täytä alla oleva lomake tai siirry 4H-akatemian verkkosivuille oppimaan lisää yrittäjyydestä.
4H-akatemiasta lisää tietoa 4H-yrittäjyydestä
4H-akatemian verkkosivuilta löydät muun muassa 4H-yrityskoulutuksen ja vinkkejä yritysohjaajan löytämiseen sekä liiketoimintasuunnitelman, hinnoittelun ja kannattavuuden pohtimiseen.
4H-akatemia on palvelu 4H-yrittäjille ja työelämään haluaville 4H-nuorille. Sivuilla on käytännön tietoa ja vinkkejä 4H-yrityksen toimintaan liittyen sekä ohjeet 4H-yrityskoulutuksen suorittamiseen paikallisessa 4H-yhdistyksessä tai verkossa itsenäisesti.
Olen kiinnostunut perustamaan 4H-yrityksen
4H Business Lab – 4H-yrittäjien oma verkostoitumistila

4H Business Lab on nykyaikaisella teknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen tila, jossa nuoret 4H-yrittäjät voivat kohdata toisensa. Nuorilla on mahdollisuus verkostoitua, kehittää omaa osaamistaan ja yritystoimintaansa.
4H Business Lab -tilat tukevat nuoria yrittäjyydessä. Tiloissa järjestetään esimerkiksi yrittäjyyden koulutustilaisuuksia yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. 4H-yhdistykset järjestävät 4H Business Labeissa yrittäjyysaiheisia kursseja ja tapahtumia.
Kysy oman paikkakuntasi 4H-yhdistykseltä 4H Business Lab -toiminnasta.
4H Business Lab -toimintaa on rahoittanut Yksityisyrittäjäin säätiö.