4H-teemakerhot

Kerhoharrastuksen kautta jokainen lapsi ja nuori saa onnistumisen kokemuksia, vahvistusta osaamiselleen ja mahdollisuuden toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. 4H-teemakerhot käsittelevät aina yhtä aihepiiriä, kuten kokkaamista tai metsää. 

4H-teemakerhot kokoontuvat säännöllisesti viikon tai kahden viikon välein. Yksi kerhokerta kestää noin kaksi tuntia. Kerhot on suunnattu alakouluikäisille.  

4H-teemakerhoja on useasta eri aihepiiristä, kuten metsä, ruoka ja käsityöt. Se, mitä kerhoja 4H-yhdistys järjestää, vaihtelee paikkakunnittain. Alla esittelemme kolme 4H-teemakerhoa: Metsäsalapoliisit, Safkasankarit ja Kädentaitajat.  

Saat lähimmästä 4H-yhdistyksestäsi ajantasaiset tiedot oman alueesi kerhoista. Hakutoiminto on sivun alalaidassa. 

Safkasankarit yhdistää vastuullisuuden, hauskuuden ja herkullisuuden

Safkasankarit-kerhossa tehdään ruokaa, leivotaan ja pohditaan kokkauksen monenlaisia vaikutuksia itselle ja ympäristölle sekä muille ihmisille ja eläimille. Kerhokauden lopuksi tarjotaan uudenlaisia ruokaelämyksiä, sillä kerholaiset suunnittelevat ja toteuttavat pop up -kahviloita ja erilaisia tapahtumia. Näin Safkasankarit oppivat myös tuotteiden ideointia, valmistusta, kehittämistä, hinnoittelua sekä markkinointia ja tuotteiden myyntiä. 

Lapsella on kädessään multainen porkkananippu ja hän on haukkaavinaan porkkanaa.
Safkasankarit-kerhossa herätetään kiinnostus ruoan valmistusta ja alkuperää kohtaan.

Metsäsalapoliisit tutkivat luontoa -kerhossa tehdään retkiä lähimetsään 

Luonnossa liikkuminen, luonnon monimuotoisuus ja metsän elämä tulevat tutuksi kerhossa yhdessä tehden. Metsässä tapahtuva tekemällä oppiminen tukee lapsen metsäsuhteen rakentumista.

Kerhon lopuksi kutsutaan kaverit mukaan kerhoon yhdessä suunnitellulle Metsäsalapoliisien metsäretkelle. 

Silmälasipäisellä lapsella on multaiset kädet, joita hän näyttää kameralle.
Metsäsalapoliisit oppivat metsässä.

Kädentaitajat-kerhoissa tehdään käsillä ja opitaan liikunnan iloa 

Kädentaitajat-kerhoissa painottuu kestävän elämäntavan mukainen ajattelu.  

Kädentaitajat-teemakerhoissa valmistetaan keppihevosia, tuunataan vanhoja esineitä uusiksi ja tehdään askarteluja luonnonmateriaaleista. Kerhoissa opitaan käsityön vaiheita ideoinnista, työvaiheiden dokumentoinnista, suunnittelusta ja toteuttamisesta aina lopputuotteiden käyttöön. Teema on suunnattu 9–12-vuotiaille.  

Tytöllä on käsissään kävyistä askarreltuja hahmoja.
Kädentaitajat saavat usein ideoida askartelujaan itse.

Lisätietoja kaikista teemakerhoista saa oman alueen 4H-yhdistyksestä. Alla olevasta hakutoiminnosta löydät nopeasti lähimmän 4H-yhdistyksesi.