Vuoden 4H-yrityskilpailu on järjestetty jo usean vuoden ajan, ja kilpailuun on vuosittain osallistunut satoja 4H-yrittäjiä. Vuoden 4H-yritys -kilpailuun voivat osallistua kaikki kuluneen vuoden aikana toiminnassa olleet 4H-yritykset.
Kilpailussa on kaksi sarjaa: 13–17-vuotiaat ja 18–28-vuotiaat. Osallistua voi omalla yrityksellä tai yritysryhmällä. Jos 4H-yrittäjien yritysryhmässä on täysi-ikäisiä, kilpailevat he vanhempien sarjassa. Molemmissa sarjoissa palkitaan kolme yritystä tai yritysryhmää.
Kilpailuun osallistutaan omalla digitaalisella jäsenkortilla 15.1. mennessä osoitteessa oma.4h.fi. Ohjeet lomakkeen täyttämiseen löytyvät 4H-akatemiasta: https://4h-akatemia.fi/tehtava/4h-yrittajan-raportit/
Kilpailuun osallistuvat esikarsitaan ja parhaat pääsevät Suomen 4H-liiton kokoaman asiantuntijaraadin arvioitaviksi. Finaaliin päässeiltä 4H-yrityksiltä pyydetään lyhyet pitchaukset raadin päätöksen tueksi. Pitchaus tarkoittaa liikeideasi lyhyttä, tiivistä esittelemistä videon muodossa. Vuoden 2022 kilpailussa tuomaristossa vaikuttaa mm. tubettaja Nelli Orell.
Molempien sarjojen voittanut yritys palkitaan 500 euron rahapalkinnolla. Toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa palkitaan myös rahapalkinnoin (200 € ja 100 €). Lisäksi voidaan antaa kunniamainintoja. Vuoden 4H-yritykset sekä valtakunnalliset kunniamaininnan saajat julkistetaan joka vuosi helmi-maaliskuussa.
Kilpailussa arvioidaan muun muassa seuraavia asioita:
1. 4H-yrityksen toiminta
Miten 4H-yritys on vuoden aikana toiminut? Arvioitavia kohtia ovat muun muassa liikeidea ja innovatiivisuus, yritystoiminnan toteutus ja markkinointi, yhteistyö ja verkostoituminen, 4H-arvojen näkyminen yritystoiminnassa ja tulevaisuuden suunnitelmat.
2. Toimintakertomus
Kuinka selkeästi ja kuvailevasti 4H-yrityksen toimintakertomus on tehty? Voit liittää mukaan valokuvia 4H-yrityksesi toiminnasta.
3. Talous
Miten yritystoiminta on taloudellisesti onnistunut?
4. Ekologisuus
Miten ympäristönäkökulmat on otettu 4H-yrityksen toiminnassa huomioon?
Tutustu aiempien vuosien voittajien tarinoihin


