Haikailetko maailmalle? 4H:ssa lennähdät matkaan helposti, edullisesti ja turvallisesti. Eripituisia vaihtoja (min 3 viikkoa ja max 6 kuukautta) järjestetään mm. Euroopan maihin, USA:han, Kanadaan ja Taiwaniin.

Alaikärajat vaihtoihin ovat 18 – 20 vuotta riippuen kohdemaasta. Suurin osa vaihto-ohjelmista starttaa kesäkuukausina. Ennen vaihtoon lähtöä kaikille vaihtareille järjestetään valmennus Suomessa, joten ilman kunnon infopakettia ei matkaan tarvitse lähteä. Valmennuksessa kerrotaan myös opintopisteytetystä todistuksesta, jonka voit saada vaihtoon osallistumisesta.

Kohdemaassa asut vaihtoperheessä, jossa pääset mukaan aitoon, kansainväliseen perhe-elämään. Saat upeita kokemuksia perheen matkassa, tutustut uusiin ihmisiin ja pääset treenaamaan kielitaitoasi. Vaihtoon lähteviltä edellytetään valmiutta esitellä Suomea, iloisuutta ja innostusta.

Miten ja mitä maksaa?

4H-vaihdot on tarkoitettu 4H:n jäsenille. 4H-vaihdoissa maksat itse matkakulut kohdemaahan ja takaisin, matkalle tarvittavat vakuutukset ja mahdolliset rokotukset sekä henkilökohtaiset kulut, kuten vaikkapa ostokset. Kuluihin on mahdollista saada avustus 4H-säätiöltä. Suomen 4H-liitto ei peri maksuja  vaihto-ohjelmiin liittyen, vaihto-ohjelma on yksi jäseneduista. Kohdemaassa majoitus-, ruokailu- ja matkakuluista huolehtii paikallinen järjestö yhdessä vaihtoperheiden kanssa.

Haku kesän 2020 vaihtoihin alkaa joulukuussa 2019 ja päättyy tammikuun 2020 lopussa. Vaihtoihin haetaan tällä sivulla olevalla hakulomakkeella. Kaikki hakijat haastatellaan puhelimitse, valinnat tehdään helmikuun aikana. Ennen vaihtoa osallistut valmennukseen, joka järjestetään Tampereella 15.-17.5.2020.

Kohdemaat 2020

Etelä-Korea – VAIHTO PERUTTU 2020 koronavirustilanteen vuoksi

Ikäraja 18-25 vuotta. Vaihdon kesto on kuusi viikkoa. Aloituspäivä 2.7., paluu noin 17.8.2020. Saapuminen Incheonin lentoasemalle. Vaihtoon sisältyy International 4-H Exchange Camp with Host families 25.-26.7. Suurin osa vaihtoperheistä on asuu maatilalla.

Itävalta – paikat kesälle 2020 täytetty

Ikäraja 18 – 26 vuotta. Vaihdon kesto 4-6 viikkoa toiveesi mukaan, aloituspäivä 1.7.2020.  Vaihdon alussa on eri maista tulevien vaihtareiden valmennus, johon kuuluu nähtävyyskierros Wienissä.

Kanada

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 3 – 4 viikkoa. Aloituspäivä heinä-elokuussa 2020, tarkentuu myöhemmin.  Kanadan 4H toivoo, että Kanadaan lähtevän IFYE-vaihtarin perhe toimii vaihtoperheenä Kanadasta saapuvalle vaihtarille (tietoa vaihtoperheeksi hakemisesta).

Pohjois-Irlanti – VAIHTO PERUTTU 2020 koronavirustilanteen vuoksi

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 29.6. – 19.7.2020. Vaihtoperhe vaihtuu usein, yhdessä perheessä ollaan yleensä vain muutama päivä.

Saksa

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 6 viikkoa – 3 kuukautta toiveesi mukaan. Aloituspäivä kesäkuussa. Vastaaottava järjestö edellyttää että vaihtari ottaa noin 20 e hintaisen vakuutuksen normaalin matkavakuutuksen lisäksi.

Skotlanti – VAIHTO PERUTTU 2020 koronavirustilanteen vuoksi

ikäraja 18-25 vuotta. Vaihtoaika 8.6. – 19.7.2020. Vaihtoon kuuluu Royal Highland Show -maatalousnäyttelyyn osallistuminen.  Vaihtoperhe vaihtuu usein, yhdessä perheessä ollaan yleensä vain muutama päivä. Skotlannissa maksat itse osan aterioista.

Slovenia 

Ikäraja 18-25 vuotta. Vaihdon aloitus 20.6 tai 21.6., vaihto päättyy  8.8.2020. Vaihtoon kuuluu saapuvien vaihtareiden infopäivät 27.-28.6.2020.

Sveitsi – VAIHTO PERUTTU 2020 koronavirustilanteen vuoksi

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 6 viikkoa – 3 kuukautta. Mahdolliset aloituspäivät 21.6.2020 ja  23.6.2020, saapuminen Zurichin lentoasemalle. Vaihtoon kuuluu eri maista saapuvien vaihtareiden valmennusviikonloppu (26.-28.6.) sekä Hiking weekend Alpeilla (25.-26.7.)

Taiwan – paikat kesälle 2020 täytetty

Ikäraja 18-25 vuotta. Saapuminen Taiwaniin viimeistään 22.7.2020 ja kotiinlähtö aikaisintaan 21.8.2020. Vaihtoon sisältyy saapuvien vaihtareiden perehdytys  24.-26.7. ja 4H-leiri 18.-20.8.2020.

USA, yksi osavaltio (Alaska, Illinois, Iowa, Kansas, Michigan, Nebraska, Ohio, South Dakota, Virginia Washington tai Wyoming)

Ikäraja 19 – 25 vuotta. Vaihdon kesto (2-)3 kuukautta tai kuusi kuukautta.  Aloituspäivä 19.6.2020, vaihdon alussa on eri maista saapuvien vaihtareiden valmennus Washington DC:ssä.

USA, Montana – paikat kesälle 2020 täytetty

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 1-3 kk, aloituspäivä 7.7.2020. Vaihdon alussa on orientaatio sekä kolme päivää kestävä 4H-kongressi Bozemanissa. Paluulento saattaa olla joltain muulta lentokentältä.

Wales – VAIHTO PERUTTU 2020 koronavirustilanteen vuoksi

Ikäraja 18 – 25 vuotta. Vaihdon kesto 13.-27.7.2020. Vaihtoperhe vaihtuu usein, yhdessä perheessä ollaan yleensä vain muutama päivä. Walesissa vaihtoon kuuluu Royal Welsh Show -maatalousnäyttelyyn tutustuminen.

 

Lisätietoja:

Johanna Pölkki
johanna.polkki(at)4h.fi
p. 044 783 0304.

Haku kesän 2020 vaihtoihin

Tutustu yllä oleviin tietoihin kohdemaiden vaihto-ohjelmista ja täytä tälle sivulle tuleva hakulomake englanniksi. Liitä mukaan kaksi valokuvaa itsestäsi. Saat täytetystä lomakkeesta kopion sähköpostiisi.

Jos haluat ennen hakemuksen täyttämistä kysyä lisätietoja viime kesänä kyseisessä maassa olleelta vaihtarilta laita sähköposti johanna.polkki@4h.fi ja kerro mistä maasta olet kiinnostunut. Saat paluupostissa maassa olleen vaihtarin yhteystiedot. Käy myös lukemassa vaihtareiden tarinoita.

Täyttämäsi tiedot tai osa niistä menevät tiedoksi:

  • 4H-liiton vaihtokoordinaattorille (kaikki tiedot)
  • 4H-yhdistykseesi (kaikki tiedot)
  • kohdemaan vaihtokoordinaattorille (osa tiedoista)
  • mahdollisille ja tuleville isäntäperheille (osa tiedoista)

Valinnat tehdään helmikuussa, ja vahvistus lähdöstä tulee tehdä helmikuun 2020 loppuun mennessä. Valintakriteerit ovat:

  • ikä (ikärajat vaihtelevat eri kohdemaissa)
  • hakemusteksti
  • aktiivisuus 4H:ssa
  • ensimmäistä kertaa vaihtoon osallistuvat ovat etusijalla, jos muut kriteerit täyttyvät. Taiwaniin ja Etelä-Koreaan hakevilla aiemmasta kansainvälisestä kokemuksesta tai vaihtokokemuksesta on etua.

Hakulomake

  • Contact information

  • Tell us about yourself

  • Your exchange

  • 4H-yhdistykselle lähtee kopio hakemuksestasi
  • Lupaan edustaa Suomen 4H-järjestöä ja Suomea yrittäen suoriutua niistä tehtävistä, joita vaihtovierailu minulta edellyttää. Vakuutan palaavani kotimaahan vierailun jälkeen. Olen valmis esittämään matkalla saamiani vaikutelmia 4H-tilaisuuksissa kotimaassa.
  • Pudota tiedostot tähän tai
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.