It´s about taimi -koulukiertue tulee taas: kertoo nuorille metsien merkityksestä ilmastonmuutoksessa

4H-järjestön metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi kiertää jälleen kouluja syksyn 2022 aikana. Metsämiesten Säätiön rahoittaman kiertueen tavoitteena on lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä. 19. syyskuuta alkava kiertue pyrkii tavoittamaan 2 000 yhdeksäsluokkalaista. 

It´s about taimi -etäoppitunnin tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta metsien monipuolisesta roolista esimerkiksi hiilensidonnan, puupohjaisten materiaalien ja kestävän kehityksen kautta. Kokonaisuuteen liittyy myös ennakko- ja jälkitehtäviä. Oppitunnit pitävät koulutetut lähettiläät, jotka ovat metsätieteiden opiskelijoita. 

Kampanja käynnistyi ensimmäisen kerran keväällä 2021, jolloin etäoppitunteja pilotoitiin muutamilla paikkakunnilla. Varsinainen kiertue seuraavana syksynä tavoitti yli tuhat yhdeksäsluokkalaista. Tänä vuonna tavoitteena on tuplata oppituntien määrä. 

”Saimme viime vuonna sekä opettajilta että oppilailta positiivista palautetta oppitunneista. Ilmainen ja etänä pidettävä oppitunti tarjoaa mahdollisuuden järjestää niitä missä päin Suomea tahansa. Pyrimme järjestämään oppitunteja tänä vuonna myös isommissa kaupungeissa”, kertoo kiertueen projektipäällikkö ja Suomen 4H-liiton aluejohtaja Mari Niska

Yhdeksäsluokkalaisia seuraamassa It´s about taimi -oppituntia Virroilla vuonna 2021. Kuva: Maarit Toroskainen.

4H-järjestö tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria metsäisten aiheiden parissa 

Metsä on yksi 4H-järjestön painopisteistä. Taimiteko, koululaisten metsäpäivät, metsäaiheiset kerhot ja muu metsäinen toiminta ovat tärkeä osa 4H-järjestön paikallista ja valtakunnallista nuorisotyötä. It´s about taimi -kampanja tuo esille metsäalaa positiivisessa valossa, korostaa sen yhteiskunnallista merkitystä sekä vahvistaa nuorten metsäsuhdetta.  

Kampanjan yhteistyökumppani PEFC Suomi kertoo koulukiertueella puuperäisen tuotteen vastuullisesta alkuperästä ja sertifioinnin roolista metsien hoidossa ja käytössä. 

”PEFC Suomi ja 4H jakavat yhteisen arvopohjan ja olemme olleet mukana It’s about taimi -hankkeessa sen alkutekijöistä lähtien. 4H-järjestön panostus lasten ja nuorten metsä- ja luontokasvatukseen, luontoympäristön arvostamiseen ja ekologisen toiminnan opetteluun kohtaa PEFC Suomen toiminnan painopisteitä”, kertoo PEFC Suomen projektipäällikkö Jenni Kylmäaho

Oppituntien lisäksi kampanjassa tuodaan ilmastotietoutta kaikkien saataville. Koulukiertuetta varten on luotu sivut, jossa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut voi tutustua It´s about taimi -teemoihin www.itsabouttaimi.fi . Kampanja näkyy lisäksi 4H:n somekanavilla ja koulukiertueella tehdään yhteistyötä yhden Suomen suosituimmista tubettajista, Roni Backin, kanssa. 

It´s about taimi -koulukiertueesta vastaa Suomen 4H-liitto. Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten säätiö ja yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi. 

Lisätietoja: 

Mari Niska, Suomen 4H-liiton aluejohtaja

mari.niska@4h.fi