4H:n ja Metsä Groupin yläkoululaisten metsäpäivässä Sastamalassa lähes 180 kahdeksasluokkalaista pääsi oppimaan metsästä alan ammattilaisten opastuksella. Metsäpäivä tarjoaa nuorille oivalluksia sekä omakohtaista kokemusta esimerkiksi puun istuttamisesta. Yläkoululaisten metsäpäiviä on järjestetty jo 17 tänä keväänä.
4H-järjestön Reilu Teko -säkkikeräyksessä viljelijät toimittavat tyhjät lannoite-, siemen- ja rehusäkit kierrätykseen 4H-yhdistysten keräyspisteisiin ympäri Suomen. Keräyspisteen hoitajina toimivat 4H-nuoret. Toiminnan pääyhteistyökumppani Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä hyötykäyttöön.
Tänä vuonna käynnistyy nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnan kuudes vuosi. Taimiteossa on kesän loppuun mennessä istutettu noin 900 000 taimea ja istutustöissä työllistynyt noin 750 nuorta. Kasvavat metsät toimivat hiilinieluina sekä lasten ja nuorten oppimisympäristöinä. Taimia ovat lahjoittaneet yli sata Taimiteko-kumppania.
4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi kiersi jo kolmatta vuotta syksyllä 2023. Oppitunteja järjestettiin etäyhteydellä yläkouluissa ympäri maata. Lähes 60 % kyselyyn vastanneista oppitunneille osallistuneista oppilaista kertoi oppineensa uutta siitä, miten puut ja metsät toimivat hiilinieluina.
Reilu Teko -keräys on Suomen mittakaavassa merkittävä kiertotalousteko. Reilu Teossa maanviljelijöiden tuomat tyhjät lannoite- ja siemensuursäkit saadaan uudelleen hyötykäyttöön. Ilman Reilu Teko -keräystä säkit voivat päätyä jätteeksi. Reilu Teko -keräystä toteuttavat 4H-järjestöt ja Yara Suomi sekä useat yhteistyökumppanit.
Maatalouskerholiitto, nykyinen 4H, perustettiin marraskuun 20. päivä vuonna 1928, josta tulee kuluneeksi 95 vuotta. Suomen 4H-liiton järjestöjohtaja Marjaana Liukko on seurannut järjestön kehitystä aitiopaikalta lähes 33 vuoden ajan. Kukapa olisikaan parempi henkilö jakamaan ajatuksiaan ja muistojaan syntymäpäiväänsä viettävästä järjestöstämme.
4H:n ja Metsä Groupin Metsäpäivien tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten metsäsuhdetta sekä tarjota käytännön esimerkkejä ja kokemuksia koulun oppituntien tueksi. Metsäpäivän rastikierroksella nuoret oppivat puiden kasvusta, hiilenkierrosta, puukuidun elinkaaresta ja jokaisenoikeuksista.
Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa jälleen. Vuosikymmenien aikana muovia on kerätty talteen yli 40 miljoonaa kiloa ja se on Suomen mittakaavassa merkittävä ympäristöteko. Perinteisen säkkikeräyksen järjestävät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Yara Suomen kanssa.
4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi tavoitti lähes 2 000 yhdeksäsluokkalaista syksyn 2022 aikana. Metsämiesten Säätiön rahoittaman kiertueen tavoitteena oli lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.