Kansainvälinen kesä 4H-liitossa

Saavuin Suomeen kesälomille toukokuun puolivälissä ja hyppäsin heti 4H-liiton toimiston remmiin hoitamaan 4H:n kansainvälisiä vaihto-ohjelmia. Edessä oli jännittävä kesä, johon kuului vauhtia ja uusia tilanteita, joissa pääsi käyttämään päätään ja kykyjään tärkeän asian puolesta. 

Ensimmäisinä viikkoina tutustuin syvemmin 4H-liiton toimintaan ja pääsin heti käyttämään vahvuuksiani ja kokeilemaan siipiäni. Minulle järjestötoiminta vapaaehtoisena on jo hyvinkin tuttua, mutta ensi kertaa pääsin tekemään töitä järjestössä toimiston puolelta käsin. Oli hienoa, kuinka avoimesti omista ajatuksista ja ideoista pystyi keskustelemaan, ja kuinka uusia ideoita saattoi syntyä keskustellessa yhdessä – siitä huolimatta, että olin vasta tullut mukaan toimistolle, ideoitani ja ajatuksiani kuunneltiin ja ne otettiin vastaan tasa-arvoisina. 

Hain nuorisojärjestöön töihin kesäksi siksi, että nuorten kanssa tehtävä työ on minulle todella tärkeää. Minulle järjestöt ovat se paikka, joissa nuoret voivat oppia yhdessä ja tekemällä, ympäristössä, joka tukee ja auttaa itse räätälöidyllä oppimisen polulla. Nuorisojärjestöt torjuvat tehokkaasti nuorten syrjäytymistä ja tukevat nuorten yhteiskunnallista aktiivisuutta sekä itsenäistä toimintaa. 

Päätehtäväni tämän kesän ajan on ollut nuorista 4Hliiton kansainvälisiin ohjelmiin osallistuvista vaihtareista huolehtiminen. Ulkomailta tulevia kesävaihtareita on ollut ympäri Suomea, aina Salosta Sallaan asti niin itäisessä kuin läntisessä Suomessa. Suomestakin on lähtenyt vaihtareita monille puolille maailmaa – kauimpina vastaanottajamaina lännessä Kanada ja idässä Taiwan. Tehtäviini kesän aikana kuului sekä Suomesta ulkomaille lähteneiden että ulkomailta Suomeen tulleiden vaihtarien haasteiden ratkaisua, matkustamisen suunnittelua ja Suomeen saapuvien vaihtarien orientaatioiden suunnittelua. Oli jännittävä miettiä mitä kaikkea Suomesta ja Helsingistä ulkomaalaiselle tulisi näyttää ja kertoa kulttuurishokkien ja koti-ikävän välttämiseksi sekä päästä toimimaan matkaoppaana Helsingissä ja Suomenlinnassa. 

Hienoimpia hetkiä kesän aikana oli, kun Suomeen tulleet vaihtarit lähettivät valokuvia vaihtokokemuksistaan ja kertoivat tarinoita siitä, mitä olivat päässeet vaihtonsa aikana tekemään: leipomaan karjalanpiirakoita, ratsastamaan, vierailemaan metsissä, kansanperinnetapahtumissa, maatalousnäyttelyissä, mökeillä ja muualla. Eräs kohokohta oli myös 40 vuotta sitten Suomessa käyneen yhdysvaltalaisen 4H-vaihtarin kirje, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti hänen kokemuksistaan Suomessa ja kaikesta siitä, mitä hän oppi vaihtonsa aikana ja miten se on vaikuttanut hänen koko elämäänsä. Aivan erityisen hienoa oli kuulla siitä, miten vaihtarista tuli suomalaisen perheen jäsen, ja että vanha vaihtari ja vaihtarin vastaanottajaperhe ovat pitäneet yhteyttä vuosikymmeniä. Tällaisten tarinoiden kuuleminen sai muistamaan minkä takia nuorisotyötä ja vaihto-ohjelmia tehdään, ja työhön sai aivan uutta tarmoa. Tämän takia laadukas nuorisotyö on ensiarvoisen tärkeää ja voi vaikuttaa positiivisesti nuorten koko loppuelämään. 

Sofia Savonen

 

 

Elämän pituinen ystävyys

Kesän aikana Suomesta on lähtenyt ja Suomeen on saapunut useita 4H-vaihtareita eri puolilta maailmaa. Suomeen matkanneet vaihtarit ovat majoittuneet tavallisissa suomalaisissa perheissä, ja päässeet tutustumaan suomalaisen arjen ja kulttuurin moniin puoliin aina saunomisesta perinneruokien tekoon. Vaikka usein helposti ajattelee, että oma arki on tavallista ja tylsää, oma arki voi toisen kulttuurin edustajan silmissä näyttää jännittävältä. Oman arjen erikoisuudesta saa muistutuksen, kun toisen kulttuurin edustaja ihmettelee jotain itselle arkipäiväistä asiaa – kuten vaikka kenkien riisumista sisällä.  Lue lisää...

4H-vaihdossa Taiwanissa

Olen Essi 26v. Porista ja olin kesällä 2019 viisi viikkoa 4H-vaihdossa Taiwanissa. Lue lisää...