Itse tehty -raha on kahdesti vuodessa haettavissa oleva tuki 4H:n lasten ja nuorten omille projekteille. Tänä keväänä tuki jaettiin 12 projektille ympäri Suomen. Viime vuonna tuella rahoitettiin muun muassa ponikerhon unohtumaton retki ravikisoihin.
4H ja Metsä Group mahdollistivat nuorille oppimisen käytännön tekemisen kautta 28 metsäpäivässä. Metsäpäivässä lähes 1200 nuorta istutti puun taimia ja oppi puun kasvun ja vastuullisen käytön merkityksestä hiilen kierrossa.
Me joita kiinnostaa- ryhmä koostui projektin alkuvaiheessa useammasta nuoresta, jotka halusivat järjestää Raahen sivuseudulle Vihantiin nuorille tekemistä.
Helmikuun lopussa lauantaina 29.2. lähdimme koko Metsäsalapoliisit ryhmän (11 kerholaista) kanssa Runnille Spa Hotel Runnin maisemiin. Menimme taksilla ja ohjaaja Jaanan kyydillä.
Jyvässeudun 4H-yhdistys järjesti ensimmäisen kerran Youth in Action -nuorisovaihdon vuonna 2018, 4H Kosovan kanssa. Mukaan mahtui kaikkea kohdevierailuista ja vaelluksesta kansallispuistossa tuunattujen vaatteiden muotinäytökseen Kuikan lavalla.
Olemme olleet vaihtoperheenä kaksi kertaa, vuosina 2017 ja 2019, sekä perheen vanhemmat ovat molemmat olleet 4H:n vaihto-ohjelmassa mukana aikaisemmin.
Kun alkuvuodesta hain tätä työtä, en olisi uskonut kesästäni tulevan näin monipuolinen. Itse olen herkkä jännittämään, mutta siitä huolimatta haluan haastaa itseäni menemällä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
”Kaikki kolme viikkoa olivat todella ikimuistoisia ja niiden kautta tutustuttiin moniin erilaisiin ihmisiin, joihin vielä tänäkin päivänä ollaan yhteyksissä. Vahvasti suosittelemme osallistumaan ryhmävaihtoihin, jos sellainen mahdollisuus tulee vastaan!”