Suomen 4H-liiton valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Lasse Hautala

Kolmen vuoden välein kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous valitsi keskiviikkona 24. huhtikuuta valtuuskunnan puheenjohtajaksi agrologi Lasse Hautalan, joka toimi tehtävässä myös edellisellä kaudella. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Anneli Kiljunen. Lisäksi edustajakokous valitsi valtuuskuntaan 21 muuta jäsentä. Edustajakokouksessa hyväksyttiin myös Suomen 4H-liiton strategia Kestävää kasvua tekemällä oppien vuosille 2020–2022.

Uusi strategia korostaa kestävää kasvua tekemällä oppien

Uuden strategian ytimessä ovat lapset ja nuoret – 4H-liiton strategia korostaa lapsen kasvua kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen 4H-toiminnan parissa. Kestävä kasvu ottaa kantaa myös koko järjestön tulevaisuuden suuntaan.

– Kestävä elämäntapa tarkoittaa meillä 4H-toiminnassa käytännössä esimerkiksi ruokakasvatusta, kädentaitoja, nuorten kestävän metsä- ja luontosuhteen tukemista sekä kestäviin valintoihin kannustamista. Tavoitteemme on, että 4H on tulevaisuudessa yhä useamman lapsen ja nuoren harrastus, sanoo toimitusjohtaja Tomi Alakoski Suomen 4Hliitosta.

Tekoja lasten ja nuorten tavalla – katsaus edellisiin vuosiin

Edustajakokouksessa keskusteltiin myös 4H-liiton kuluneen kolmivuotiskauden saavutuksista. Esille nousivat mm. vahva, monipuolinen yrittäjyyskasvatus, opintopisteet ja osaamismerkit sekä viestinnän kehittäminen.

– Vuosina 2017-2019 olemme edelleen vahvistaneet lasten itse suunnitteleman ja toteuttaman toiminnan osuutta järjestössä ja lisänneet toimihenkilöiden osaamista lasten ja nuorten oman toiminnan tukemisessa. Viestinnällä on laajasti korostettu lasten ja nuorten suunnittelemia ja toteuttamia hyviä tekoja, strategiakauden onnistumisia kokouksessa esitellyt Alakoski sanoo.

Edustajakokous on ylin päättävä elin

Suomen 4H-liiton ja samalla 4H-järjestön ylin päättävä elin on kolmen vuoden välein kokoontuva edustajakokous, joka valitsee liiton valtuuskunnan (23 jäsentä) ja tämä puolestaan hallituksen (6 jäsentä). Edustajakokoukseen on kukin perustajajäsen ja varsinainen jäsen oikeutettu lähettämään yhden edustajan.

Suomen 4H-liitto on 4H-järjestön keskusjärjestö. Suomen 4H-liiton jäseniä ovat kahdeksan maa-, metsä- ja kotitaloudellista, osuustoiminnallista sekä sivistystyötä tekevää keskusjärjestöä tai erikoisyhdistystä (perustajajäsenet) sekä paikalliset 4H-yhdistykset (varsinaiset jäsenet).

Yhteystiedot: Toimitusjohtaja Tomi Alakoski, tomi.alakoski@4h.fi, p. 040 5015307

 

4H ryhtyy yhdessä nuorten ja yritysten kanssa ilmastotöihin

Ainutlaatuinen pilottimalli antaa nuorille töitä ja yrityksille mahdollisuuden kompensoida hiilidioksidipäästöjään. Lue lisää...

Reilu Teko säkkikeräys alkaa taas

  Suomen 4H-liitto, Finland svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen. Keräyksen päärahoittajana toimii Yara Suomi. Säkkikeräykseen osallistuvat Hankkija, Lantmännen Agro, Lantmännen Feed, Tilasiemen ja Lassila &…