4H-säätiö palkitsi ansioituneita nuoria stipendeillä

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus.

4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaettiin Säätytalolla Helsingissä maanantaina 4. huhtikuuta. Stipendit jakoivat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja ja 4H-säätiön asiamies Tomi Alakoski.

4H-säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 15.12.2021 vuoden 2021 stipendit ansioituneille 4H:laisille. Stipendin saavat nuoret ovat olleet mukana 4H-toiminnassa monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Lisäksi useilla stipendiaateista on oma 4H-yritys. 4H-säätiö myöntää stipendejä nuorten lisäksi muun muassa vuoden luottamushenkilölle, vapaaehtoisohjaajalle sekä toimihenkilölle.

4H-yhdistykset lähettivät ennätysmäärän eli yli 130 stipendihakemusta. 4H-säätiön hallitus osoittaa suurta arvostusta myös niille ehdokkaille, joille tällä kertaa stipendiä ei ollut mahdollista myöntää. Säätiö myönsi 12 valtakunnallista stipendiä. Alueellisia ja maakunnallisia stipendejä säätiö myönsi 37 kappaletta. Ne luovutetaan erikseen paikallisissa tilaisuuksissa. Lista kaikista stipendiaateista on tiedotteen lopussa.

Eeno Pusan stipendi, valtakunnalliset stipendit, metsästipendi, toimihenkilöstipendi, vapaaehtoisstipendi, luottamushenkilöstipendi sekä elämäntyöstipendi luovutettiin Helsingissä Säätytalolla maanantaina 4.4.2022 järjestettävässä stipendijuhlassa. Paikalle oli kutsuttu myös vuosien 2019 ja 2020 stipendiaatteja, sillä kahden edellisen vuoden juhlallisuudet peruuntuivat koronan takia. Samalla kukitettiin vuosien 2019-2021 Vuoden 4H-yritys- ja Vuoden 4H-kerho -kilpailujen voittajat.

Eeno Pusan stipendi pitkäaikaiselle ja yrittäjähenkiselle 4H-harrastajalle Annika Kaskiselle

4H-säätiön valtakunnallisista nuorisostipendeistä suurin on 1000 euron arvoinen Eeno Pusa -stipendi, jonka saa Annika Kaskinen Meri-Vakan 4H-yhdistyksestä. Kaskinen on ollut mukana 4H-toiminnassa 20 vuoden ajan ja ehtinyt tehdä lähes kaikkea, mitä 4H:ssa on ollut tarjolla.

Yrittäjähenkisyys on näkynyt Annikan 4H-harrastuksessa nuoresta lähtien. Jo 13-vuotiaana hän tienasi rahat ensimmäiseen kannettavaan tietokoneeseensa myymällä hammasharjoja 4H-yhdistyksen varainhankintana. 13-vuotiaana Annika myös perusti ensimmäisen 4H-yrityksensä, toimialana lemmikkien hoito ja itsetehdyt korut.

Myöhemmin yrityksen toimiala muuttui, ja valokuvausyritys PhotoKaskinen on päässyt valtakunnallisen 4H-yrityskilpailun finaaliin asti. Annika on kehittänyt yritystään yhdessä Nordean yritysohjaajan kanssa, ja innostanut muita nuoria 4H-yrittäjyyteen. Yrittäjyyden ohella Annika on toiminut vuosia kerhonohjaajana muun muassa heppakerhossa ja keppihevoskerhossa. Lähihoitajaopinnoissa ohjauskokemus huomioitiin osaamispisteinä.

Annika on hoitanut Reilu Teko -lannoitesäkkien keräyspistettä ja sekä metallinkeräystä. Hän on myös ollut järjestämässä paikallisyhdistyksen tapahtumia, esimerkiksi traktorikisoja ja koirien match showta. Tällä hetkellä Annika työskentelee lähihoitajana, mutta hänellä on suunnitelmissa päätoiminen yrittäjyys.

”4H mahdollisti myös minun ensimmäiset kesätyöni ja sitä kautta ensimmäisen oman kannettavani ja kamerani hankinnan. Näiden takana on monen monta polkupyörän polkaisua ja hikipisaroita, mutta kuinka ylpeä olinkaan ne ihan itse ansaittuani. 13-vuotiaana minua kutsui 4H-yrittäjyys ja se matka on jatkunut jo 11 vuotta. Tämä 4H:lta saamani oppi yrittäjyydestä on ollut kullanarvoista. Tästä on hyvä jatkaa kohti pk-yrittäjän uraa ja ehkä jonain päivänä voin olla itse se työnantaja ja antaa työtä muille. Ilman 4H-yrittäjyyttä en usko, että minusta olisi koskaan tullut yrittäjää. Nyt olen siihen saanut kasvaa 4H-yrittäjyyden kautta kuin huomaamatta.”, toteaa Annika Kaskinen kiitospuheessaan.

Kaskisen kiitospuheen voi lukea kokonaisuudessaan täältä: https://4h.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/eeno-pusa-stipendiaatin-kiitospuhe/

Stipendejä myönnettiin seuraavasti:

Eeno Pusan 4H-stipendi 1 000 €

  • Annika Kaskinen, Meri-Vakan 4H-yhdistys

Kuusi valtakunnallista stipendiä à 500 €

  • Anne Toivanen, Tervolan 4H-yhdistys
  • Milla Lehtelä, Pyhäjoen 4H-yhdistys
  • Helmi Rahkola, Lapinlahden 4H-yhdistys
  • Jenna Mönttinen, Äänekosken 4H-yhdistys
  • Juho Urhemaa, Tampereen 4H-yhdistys
  • Tuomas Kervinen, Kaakonkulman 4H-yhdistys

Kahdeksantoista alueellista 4H-stipendiä à 350 €

  • Hanna Kiistala, Kittilän 4H-yhdistys
  • Martta Lamsijärvi, Ylitornion 4H-yhdistys
  • Aada Riikonen, Kärsämäen 4H-yhdistys
  • Tiia Keränen, Suomussalmen 4H-yhdistys
  • Essi Koivukangas, Paltamon 4H-yhdistys
  • Juha Huttunen, Siilinjärven 4H-yhdistys
  • Jenni Hämynen, Pielisen 4H-yhdistys
  • Siiri Paavilainen, Mikkelin 4H-yhdistys
  • Jenni Pulkka, Mäntyharjun 4H-yhdistys
  • Juho Honkanen, Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys
  • Katri Ojaniemi, Jalasjärven 4H-yhdistys
  • Erika Ukkonen, Pieksämäenseudun 4H-yhdistys
  • Vilja Vähäsöyrinki, Hämeenlinnanseudun 4H-yhdistys
  • Jesse Eteläniemi, Virtain 4H-yhdistys
  • Lotta Korpela, Sastamala 4H-yhdistys
  • Oona Iivonen, Lopen 4H-yhdistys
  • Eevi Haiko, Länsi-Saimaan 4H-yhdistys
  • Janina Särkinen, Helsingin 4H-yhdistys

Kaksi Maaherra Eino Paloveden 4H-stipendiä à 350 € Keski-Suomen alueelle

  • Laura Fellows, Hankasalmen 4H-yhdistys
  • Katariina Pohjoiskangas, Karstula-Kyyjärven 4H-yhdistys

Yksi Pohjois-Savon 4H-stipendi à 350 €

  • Anni Föhr, Nilsiän 4H-yhdistys

Yksi Hämeen 4H-stipendi à 200 €

  • Tony Tyvi, Tammelan 4H-yhdistys

Kaksi Lapin 4H-stipendiä à 350 €

  • Amanda Juutinen, Ranuan 4H-yhdistys
  • Anna Matinlassi, Tornion 4H-yhdistys

Kaksi Varsinais-Suomen 4H-stipendiä à 350 €

  • Emmi Alander, Turun 4H-yhdistys
  • Matilda Ogbebor, Paimion-Sauvon 4H-yhdistys

Viisi Pohjois-Pohjanmaan 4H-stipendiä à 150 €

  • Heidi Parviainen, Muhoksen 4H-yhdistys
  • Eedla Vänttilä, Limingan 4H-yhdistys
  • Riina Saukko, Lumijoen 4H-yhdistys
  • Kristian Sivula, Tyrnävän 4H-yhdistys
  • Riia Metsäharju, Haapaveden 4H-yhdistys

Kolme Keski-Pohjanmaan 4H-stipendiä à 150 €

  • Paula Koskela, Toholammin 4H-yhdistys
  • Noomi Jokitalo, Sievin 4H-yhdistys
  • Jami Ranimo, Reisjärven 4H-yhdistys

Kolme Satakunnan 4H-stipendiä à 350 €

  • Kiia Vähä-Impola, Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys
  • Eero Haapaniemi, Uusikaupunki-Kalanti 4H-yhdistys
  • Salla Rakkolainen, Kokemäen 4H-yhdistys

Metsämiesten Säätiön Metsästipendi 500 €

  • Iikka Lukka, Muhoksen 4H-yhdistys

Vuoden 4H-vapaaehtoisohjaaja -stipendi 500 €

  • Eeva Kapakka, Pyhäjoen 4H-yhdistys

Vuoden 4H-luottamushenkilö -stipendi 500 €

  • Anssi Karjalainen, Mäntyharjun 4H-yhdistys

Vuoden 4H-toimihenkilö -stipendi 500 €

  • Hanna Honkaniemi, Evijärven 4H-yhdistys

Elämäntyöstipendi 500

  • Heidi Purojärvi, Ikaalisten 4H-yhdistys

4H-säätiön stipendejä ovat olleet tukemassa Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Metsämiesten Säätiö ja Suomen Uusyrityskeskus.

Lisätietoja:

Tomi Alakoski
toimitusjohtaja
p. 040 501 5307
tomi.alakoski@4h.fi

Mari Pöyhtäri
viestintäpäällikkö
p. 044 783 0307
mari.poyhtari@4h.fi