4H:n Kesätyöhaaste: Yritys, sponsoroi ysiluokkalaiselle kesätyö!

Suomen 4H-järjestö haastaa tänä keväänä isot ja pienet yritykset sponsoroimaan peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille kesätyöpaikkoja omilla paikkakunnillaan.

Mukaan pääsee 400 euron lahjoituksella. Sen turvin yksi ysiluokkalainen nuori saa kahdeksi viikoksi kesätyöpaikan paikallisen 4H-yhdistyksen kautta. Yhdistykset työllistävät nuoria esimerkiksi paikalliseen nuorisotyöhön tai ostamalla palveluita paikkakunnallaan toimivilta nuorilta 4H-yrittäjiltä.

Kesätyöhaasteeseen lahjoittava yritys voi itse valita, millä 4H-paikkakunnalla haluaa tukea nuoren työllistymistä. Lahjoittava yritys saa kiitokseksi tunnisteen, jonka avulla voi kertoa olevansa mukana tukemassa nuorten työllistämistä. Paikallisia 4H-yhdistyksiä toimii yli 200 paikkakunnalla.

“Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. Haluamme nostaa kesän 2020 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli ysiluokkalaiset. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista tai jopa ehkäistä syrjäytymistä”, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen.

4H-yhdistysten ja nuorten omien 4H-yritysten kautta työllistyy vuosittain yli 8000 nuorta. Kesätyö on nuorelle usein ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa.

“Halusin kesätöihin, jotta voisin tuntea itseni hyödylliseksi, oppisin uutta ja saisin tekemistä, kokemusta sekä omaa rahaa säästöön. Olen oppinut paljon, työkaverit ovat mukavia ja on ollut ihana tavata ihmisiä ja olla hyödyksi. Olen saanut rohkeutta kysyä tarvittaessa apua. Olen aina ollut sitkeä ja järjestelmällinen, mutta tämä työ kehittää ja nostaa esiin myös näitä piirteitä”, kertoo 16-vuotias punkalaitumelainen Pinja Siukola, joka työllistyi 4H:n kautta kesällä 2019 paikalliseen K-Supermarket Pouruun.

4H on nuorille vastuullinen työnantaja. Palkkaus on työehtosopimuksen mukaista, ja jokainen nuori perehdytetään tehtävään. Olemme sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin.

Kesätyö voi muuttaa nuoren koko elämän. Yritys tai yrittäjä, ota vastaan 4H:n kesätyöhaaste ja tue yhdeksäsluokkalaisia nuoria työelämän alkumetreillä. Varmistetaan yhdessä, ettei yksikään nuori jää ilman työkokemusta.

Mukaan voi ilmoittautua nettilomakkeella Suomen 4H-liiton verkkosivujen kautta: www.4h.fi/kesätyöhaaste

Tietoa tiiviisti 4H:sta ja nuorten työllistämisestä

  • Suomen 4H-järjestöllä on 48 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 41 200
  • 4H:n kautta 13–28-vuotiaat nuoret voivat saada palkkatyön tai he voivat perustaa oman 4H-yrityksen
  • Paikallisia 4H-yhdistyksiä on 210, nuoret työllistyvät heidän kauttaan
  • 4H-kesätyöhaaste on 4H-järjestön kampanja, haastamme kampanjan aikana yrityksiä ja yrittäjiä mahdollistamaan erityisesti yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön
  • 4H:n kautta työllistyi vuonna 2018 yli 8000 nuorta
  • Vuonna 2018 maksoimme 4,3 milj. euroa palkkoja nuorille
  • Vuonna 2018 oli toiminnassa 1260 4H-yritystä, yli 1400 yrittäjää, yritysten liikevaihto 1,5 milj. eur