4H:n Taimiteko: Konkreettisia tekoja nuorten työllistymisen ja ilmaston hyväksi jo kuuden vuoden ajan 

Tänä vuonna käynnistyy nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnan kuudes vuosi. Taimiteossa on kesän loppuun mennessä istutettu noin 900 000 taimea ja istutustöissä työllistynyt noin 750 nuorta. Kasvavat metsät toimivat hiilinieluina sekä lasten ja nuorten oppimisympäristöinä. Taimia ovat lahjoittaneet yli sata Taimiteko-kumppania.

Nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta.  

Nuoret istuttavat kesäkuussa yhteensä 104 000 puun taimea. Se tarkoittaa noin 52 hehtaaria uutta metsää. Istutuskohteet sijaitsevat Kemijärvellä, Kärsämäellä, Rautavaarassa, Soinissa, Sonkajärvellä, Viitasaarella ja Ähtärissä.  

Taimiteko-toiminta käynnistyi vuonna 2019. Tämän kesän loppuun mennessä taimia on istutettu noin 900 000, eli 450 hehtaarin kokoisen alueen verran. Pinta-ala vastaa 64 Linnanmäen huvipuistoa. 

Taimiteko-metsät toimivat lasten ja nuorten oppimisympäristöinä

4H hyödyntää Taimiteko-metsiä tulevaisuudessa ja jo nyt lasten ja nuorten oppimisympäristöinä. Taimiteko-kohteilla nuoret saavat ensimmäisiä metsätyökokemuksia paitsi istuttamisen, myös taimien heinäämisen ja taimikoiden varhaishoidon parissa. 

Taimiteko-metsissä ja -maa-alueilla vierailee vuosittain ala- ja yläkoululaisia esimerkiksi koululaisten metsäpäivissä. Metsäpäivän aikana koululaiset oppivat metsien merkityksestä muun muassa hiilenkierron, puupohjaisten tuotteiden, metsäalan töiden ja metsän istutuksen näkökulmasta. 

Ensimmäisiä kesätyökokemuksia alle 18-vuotiaille

Istutuksista vastaavat paikalliset 4H-yhdistykset, jotka rekrytoivat istuttajiksi pääasiassa alle 18-vuotiaita nuoria. 4H-järjestö panostaa erityisesti peruskoulunsa päättävien yhdeksäsluokkalaisten tukemiseen ensimmäisen kesätyöpaikan löytämisessä.

Kesän 2024 loppuun mennessä Taimiteossa on työllistynyt noin 750 nuorta taimien istuttajina. Tarkoituksena on, että taimien kasvaessa nuoria työllistetään myös metsähoidollisiin toimenpiteisiin. 


Aleksi Lehtisaari, 16, työllistyi viime kesänä Ähtärin Taimiteko-istutuksille. Lehtisaaren mukaan työ oli mukavaa ja päivät kuluivat nopeasti.

”Tulin Taimitekoon, sillä halusin ansaita rahaa sekä kokeilla jotain uutta ja erilaista. Olen hakenut opiskelemaan metsäalaa, joten on ollut hyvä jo vähän oppia, että mistä on kyse ja kuinka hommat hoituvat. Ajattelin, että säästän palkan kevaria varten.”

Taimiteko-kumppanit ilmastotekoja mahdollistamassa 

Taimia lahjoittamalla yritykset ja muut yhteistyökumppanit voivat toteuttaa yhteiskuntavastuutaan konkreettisella tavalla. Kasvavat puut sitovat ilmasta hiilidioksidia ja hillitsevät näin ilmastonmuutosta.

Vuosien varrella puun taimia ovat lahjoittaneet jo yli sata yritystä, liittoa, säätiötä ja muuta organisaatiota. Myös yksityishenkilöt voivat osallistua Taimitekoon lahjoittamalla puun taimia Taimikaupan kautta.  

Vuonna 2024 taimia istutetaan noin 40 kumppanille, kuten Elenialle, Kiillolle, Saastamoisen säätiölle, Novo Nordisk Farmalle, SAK:lle, Kristina Cruisesille, Potwellille ja Best Caravanille. Uusia kumppaneita ovat muun muassa Matkapojat, Lapin ammattikorkeakoulu ja VALA Group. Taimia lahjoitti ensimmäistä kertaa myös koulu ja sen oppilaat. Vantaalainen yläkoulu Helsinge Skola järjesti päivätyökeräyksen, johon osallistui 204 oppilasta. Lahjoitussummaksi saatiin 3 800 euroa, jolla istutetaan kesäkuussa yhteensä 1 514 taimea. 

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Nuorten rekrytoinnista ja työn ohjaamisesta vastaavat paikalliset 4H-yhdistykset. 

Lisätiedot ja haastattelut: 
 
toimitusjohtaja Tomi Alakoski, Suomen 4H-liitto ry, tomi.alakoski@4h.fi, 040 501 5307  
viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri, Suomen 4H-liitto ry, mari.poyhtari@4h.fi, 044 783 0307