Ruokakoulu on suunnattu 8–12-vuotiaille lapsille. Leiri tarjoaa hauskaa ja hyödyllistä toimintaa koulujen loma-aikoina. Osallistujat oppivat terveellisen ja monipuolisen ruokavalion perusteet sekä ruoan alkuperän ja kestävän ruoantuotannon merkityksen.
Leirillä lapset pääsevät valmistamaan itse lähiruokateeman mukaisen aamiaisen, lounaan ja välipalan. Jokaiseen leiripäivään sisältyy myös liikuntatuokio.
”Leirillä lapsi saattaa innostua ihan uudella tavalla kotitöistä, kuten ruuanlaitosta ja tiskaamisesta. Ruuan valmistamisen lisäksi leirillä leikitään, pelaillaan ja tavataan uusia kavereita. Lapsen kautta myös kotiin saattaa tulla uutta tietoa oman alueen lähiruokamahdollisuuksista,” kertoo toiminnanohjaaja Laura Helviö Ampun 4H-yhdistyksestä.
Maatilavierailulla tutustutaan paikalliseen ruoantuotantoon
Ruokakoulut järjestetään yhteistyössä Finlands svenska 4H:n sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n ja SLC:n (Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund) kanssa.
Leiriohjelman huippuhetkiä on vierailu lähitilalle, missä lapset tutustuvat ruuan alkutuotantoon ja saavat käsityksen ruoan matkasta tilalta lautaselle. Leiriläisten maatilavierailuja tukee MTK.
MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivosen mukaan leiriläiset ovat mieluisia vieraita maatilan arjen keskellä.
”Yhdessä hoksataan, että suosikkileivän vilja, herkulliset perunat tai jugurtin maito tuleekin ihan läheltä, kenties jopa omalta kylältä! Suomalaisen ruuan tuottajat kertovat mielellään työstään ja suomalaisesta tavasta tuottaa laadukasta herkkuruokaa.”
Siivosen mukaan 4H-järjestö on MTK:n luotettava ja pitkäaikainen yhteistyökumppani, jolla on valtakunnallisesti hyvää osaamista lasten ja nuorten toiminnan järjestämisestä.
Pöytä katetaan myös läheisille
Toinen leirin kohokohdista on lasten läheisilleen valmistama päivällinen, joka tarjoaa tilaisuuden jakaa leirikokemuksia perheen kanssa.
”Lasten ruokakasvatus, ruokailo ja yhdessä syöminen on ruokakoulun keskiössä. Lapset innostuvat saadessa valmistaa ruoan ja kattaa pöydän läheisilleen samalla kun jakavat kokemuksiaan Ruokakoulusta. Päivällinen mahdollistaa kestävää ruokapuhetta lasten perheiden kanssa”, kiteyttää Finlands svenska 4H:n varatoiminnanjohtaja Bettina Lindfors.
Moni leiriläisistä on sittemmin innostunut hakemaan Ruokakouluun ohjaajaksi tai apuohjaajaksi. Leirit tarjoavat vuosittain kesätyömahdollisuuksia kymmenille nuorille ympäri maan. Valtaosa 4H:n leireille työllistyvistä ohjaajista on alle 18-vuotiaita, joille kyseessä on ensimmäinen kesätyö.
Lisätietoa Ruokakouluista sekä lista kaikista leireistä löytyy osoitteesta http://ruokakoulu.fi.