Tarinoita 4H-vaihdosta: Kolme upeaa viikkoa Sloveniassa

4H-vaihto (International 4H Youth Exchange) tarjoaa yli 18-vuotiaille 4H:n jäsenille mahdollisuuden matkustaa ulkomaille ja tutustua paikalliseen arkeen. Haku vuoden 2025 vaihtoihin käynnistyy joulukuun alussa.

Tarinan on kirjoittanut 18-vuotias Tiuhti Halonen Pielisen 4H-yhdistyksestä.

Moikka! Olen Tiuhti Halonen ja olin Sloveniassa kolme viikkoa. Olin jokaisen viikon eri perheessä, joten kerkesin tutustua kolmeen perheeseen.

Ensimmäisen viikon vietin Andrazin luona, jossa oli myös ranskalainen vaihtari. Osallistuin maatilan töihin: heinätöitä, aamu- ja iltanavetassa työskentelyä sekä juustojen pakkausta. Andrazin isoäiti teki meille perinteistä slovenialaista ruokaa joka päivä. Muutamana iltana vietimme aikaa hänen ystäviensä kanssa.

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Celjen linnassa, kirkossa ja keskustassa. Kävelimme ja katselimme maisemia. Toisena päivänä lähdimme iltapäivällä Ljubljanaan. Vietin aikaa muiden vaihdossa olevien kanssa ja tutustuimme Ljubljanan kaupunkiin.

Ensimmäisenä lauantaina tapasimme kaikkien vaihdossa olevien ja Slovenian vaihtojärjestön nuorten kanssa. Söimme, juttelimme, tutustuimme toistemme kulttuuriin ja tutustuimme perheisiin, joissa tulemme vaihdon aikana asumaan. Illalla kävimme katsomassa farm games -kilpailuja.

Seuraavaksi menin Tjasan luo yhdessä toisen suomalaisen vaihtarin kanssa. Saimme nukkua pitkään, koska hän työskenteli öisin. Heillä ei ollut maatilaa, joten emme tehneet viikon aikana töitä.

Ensimmäisenä päivänä kävimme kävelyllä lammen ympäri ja sen jälkeen kebabilla. Toisena päivänä menimme suomalaisen tytön kanssa Mariboriin, jossa kiersimme nähtävyydet, teimme ostoksia ja söimme. Viikon aikana näimme paljon erilaisia linnoja ja näköalapaikkoja. Menimme myös Bled-järvelle, joka oli yksi nähtävyys, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Vierailimme saarella soutuveneellä.

Eräänä päivänä vierailimme Matejan isovanhempien luona syömässä todella hyvää ruokaa ja tutustumassa heidän pieneen viinitilaan. En tiennyt aiemmin, että Sloveniassa tehdään niin paljon viiniä ja olisi ollut kiva käydä useammilla viinitiloilla tutustumassa toimintaan, mutta onneksi kuulimme toiminnasta edes vähän! Iltapäivällä menimme ratsastamaan Matejan ystävän luo. Ratsastin upealla friisiläisellä hevosella. Viimeisenä päivänä ennen perheen vaihtoa teimme Tjasan perheelle suomalaista ruokaa, josta he pitivät paljon. Teimme kesäkeittoa, makaronilaatikkoa ja mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeella.

Vietimme viimeisen viikon Tadejn perheen luona. Minun ja toisen suomalaisen lisäksi taiwanilainen poika asui samassa perheessä yhtä aikaa. Heillä oli maatila ja teimme jonkin verran heinätöitä ja aidan rakennustöitä, mutta emme paljoa. Eräänä päivänä menimme laaksoon etsimään tiettyä kukkaa, jota kuivatettiin teehen. Samalla reissulla näimme kirkon ja näköalapaikan. Vierailimme viikon aikana Ljubljanassa kolmatta kertaa. Beer fountain oli ihan kiva kokemus, vaikka en pidäkään oluesta, mutta se oli hieno juttu Sloveniassa, joten pitihän sekin testata.

Viimeisenä lauantaina osallistuimme farm games -kisoihin. Meillä oli hyvä tiimi, emmekä sijoittuneet kisassa viimeiseksi vaikka ensin arvelimme, että niin tulisi käymään. Illalla kisojen päätyttyä oli tanssimusiikkia ja yhdessäoloa, se oli kivaa! Viimeisenä päivänä nukuimme pitkään ja illalla autoimme hieman aidan rakentamisessa. Viimeinen nukkumapaikka ei ollut kovin mukava, koska hämähäkkejä oli paljon, mutta selvisin.

Oli mukavaa, että olimme samoissa perheissä toisen suomalaisen kanssa. Viimeisenä aamuna heräsimme aikaisin ja lentokentälle päästyämme olimme kiitollisia matkasta, mutta onnellisia päästessämme kotiin. Kokemuksena matka oli upea, vaikka mukana oli tietenkin vaikeitakin hetkiä. Tutustuin upeisiin ihmisiin ympäri maailman ja sain harjaannuttaa kielitaitoani.

Tiuhti”

Haku vuoden 2025 4H-nuorisovaihtoon käynnistyi 1.12.2024! Lue lisää: 4H-vaihdot – Suomen 4H-liitto