Reilu Teossa maanviljelijät tekevät ympäristötekoja ja nuoret työllistyvät paikallisesti

Reilu Teko -lannoitesäkkikeräys alkaa jälleen. Koronapandemian vuoksi nuorten kesätyöllistäminen on tärkeämpää kuin koskaan. Paikallisten keräyspisteiden hoitaminen ja maanviljelijöiden kierrättämien säkkien vastaanottaminen onkin nuorille hyvä ja helppo tapa työllistyä.

Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen kesällä 2021 yhdessä päärahoittajansa Yara Suomen kanssa. Säkkikeräykseen osallistuvat myös Hankkija, Lantmännen Agro, Peltosiemen, Tilasiemen, A-Rehu ja Lassila & Tikanoja. Reilu Teko -säkkikeräystä ovat tukemassa myös Maaseudun Tulevaisuus ja Landsbygdens Folk.

Reilu Teko -keräyksellä on jo pitkät perinteet, sitä on tehty vuodesta 1975 asti. Tänä aikana muovia on saatu talteen ja kierrätykseen lähes 40 miljoonaa kiloa. Vuonna 2020 keräyksessä tehtiin kaikkien aikojen ennätystulos, lähes 800 000 kiloa.

Keräykseen otetaan Yaran lannoitteiden suur- ja piensäkit sekä lannoitelavojen suojahuput. Lisäksi muilta valmistajilta otetaan vastaan: Lantmännen Agron luomulannoitesäkit ja A-Rehun lannoitesäkit. Hankkijan, Lantmännen Agron, Peltosiemenen ja Tilasiemenen siemensuursäkit. Hankkijan, A-Rehun ja Lantmänen Agron rehusuur- ja piensäkit. Keräykseen eivät kelpaa paperisäkit eivätkä muiden valmistajien säkit.

”Yhä useampi lannoitesäkki päätyy kierrätykseen ja uusiokäyttöön Reilu Teko -säkkikeräyksen kautta. Laskelmiemme mukaan yli 80 % Yaran myymistä lannoitesuursäkeistä kierrätetään Reilu Teossa”, kertoo kaupallinen johtaja Roland Westerberg Yara Suomesta.

Säkkikeräys on Suomen mittakaavassa merkittävä kiertotalousteko

Säkkikeräys tapahtuu touko-elokuussa. Viljelijät tuovat tyhjät säkit 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on kolmasosassa Suomen kunnista. Reilu Tekoon osallistuu vuonna 2021 noin 150 yhdistystä ympäri Suomea ja heillä on auki noin 200 keräyspistettä. Lähin keräyspiste löytyy toiminnan verkkosivuilta: 4h.fi/reiluteko. Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä jatkokäsittelyyn Lassila & Tikanojan tuotantolaitoksiin.

Viljelijöiden myönteinen suhtautuminen ympäristöä säästävään Reilu Teko -keräykseen takaa sen, että useampi kuin joka toinen lannoite- ja siemensäkki palautuu muoviteollisuuden raaka-aineeksi tai muuten turvallisesti kiertoon. Kerätty määrä ylittää reilusti valtioneuvoston pakkauspäätöksessä olevan 16 prosentin tavoitteen – viime vuonna saatiin talteen noin 70 prosenttia kierrossa olevasta säkkimateriaalista.

Nuorten työllistäminen 4H-järjestön toiminnan keskiössä

Vuonna 2021 Reilu Teossa nostetaan erityisesti nuorten kesätyöllistymisen mahdollisuuksia, sillä kauan jatkuneen koronapandemian vuoksi moni nuori saattaa jäädä jo toista kesää peräkkäin ilman kesätyötä. Nuorisojärjestönä 4H:lla on vastuu tehdä oma osansa nuorten työllistämisessä.

Viime vuonna säkkikeräys tarjosi 141 nuorelle tilaisuuden ansaita omaa rahaa. Työtehtävät säkkienkeräyspisteellä kiinnostavat nuoria kesätyönä.

”Nuoret saavat keräyksestä tärkeää työkokemusta, ja monelle se on ensimmäinen kesätyö. Keräyksen jatkuvuus vuosittain on luonut pohjan, jonka varassa 4H-yhdistykset voivat työllistää nuoria. Se on arvokasta varsinkin näin poikkeusaikoina, kun nuoret ovat huolestuneita tulevaisuudesta ja omasta kesätyöllistymisestään. Joka vuosi uusia nuoria tulee mukaan, mutta osa nuorista on myös innostunut jatkamaan vuodesta toiseen, kertoo järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja Suomen 4H-liitosta.

Nuoret työllistyvät Reilu Teko -keräyksen kautta paikallisiin 4H-yhdistyksiin. Yhdistykset toimivat vastuullisina työnantajina nuorille ja huolehtivat perehdytyksestä sekä palkanmaksusta. 4H-järjestö työllistää vuosittain tuhansia nuoria – Reilu Teko -keräykseen osallistuminen on maanviljelijöille oiva tapa osallistua ympäristötalkoisiin sekä tukea paikallisen 4H-yhdistyksen toimintaa ja nuorten kesätöiden saantia.

Keräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Reilu Teko -lannoitesäkkikeräyksen avajaiswebinaari järjestetään 10.6.2021 klo 13–14. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa yara.fi/reiluteko. Tilaisuus on avoin kaikille.

Lisätietoja:

Roland Westerberg, kaupallinen johtaja, Yara Suomi, puh. 050 325 8279

Anna-Kaisa Valaja, järjestöpäällikkö, Suomen 4H-liitto, puh. 044 783 0310

Mari Pöyhtäri

Nuorten metsäneuvosto esitteli maa- ja metsätalousministerille ajatuksia kansallisen metsästrategian kehittämiseksi

Nuorten metsäneuvosto -tapahtumassa kolmekymmentä nuorta eri puolilta Suomea kertoi mielipiteensä Suomen metsästrategiasta ja sen hankkeista. Nuoret painottivat, että kaikki kestävyys – sekä ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen että taloudellinen – on arvokasta,…

Ruokakouluissa sadat lapset oppivat mistä ruoka tulee

Ruokakoulu – Matskolan on kaksikielinen lasten päiväleiri, jota järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Vuonna 2021 Ruokakouluja järjestetään kymmeniä ja tämän kesän teemana on lähiruoka. Ruokakoulut keskittyvät tänä vuonna…