Vielä kannattaa hakea kesätöihin – K-kaupat työllistävät tänäkin kesänä tuhansia kesätyöntekijöitä

K-Supermarket Pouru ja kauppias Emmi Uusi-Kouvo työllistivät kesällä 2019 ysiluokkalaisen Pinja Siukolan kesätöihin. Kuva: Jouni Ranta.

Muista vuosista poiketen kesätyöntekijöiden haku jatkuu K-kaupoissa vilkkaana vielä kesäkuussakin. Tehokkain tapa saada kesätyö on ottaa yhteys oman alueen K-kauppiaaseen.

”Kauppiailta kuulemamme viesti on, että kesätyöntekijöitä palkataan tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin ja useissa kaupoissa paikkoja on tullut hakuun vasta kesän alussa. Jos omaa kesätyöpaikkaa ei vielä ole löytynyt, peli ei siis vielä ole menetetty. Kesätöitä kannattaa tänä vuonna hakea vielä heinäkuussakin”, kertoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Visa Myllyntaus.

K-ryhmä on yksi Suomen suurimmista kesätyöllistäjistä. K-ryhmä on tarjonnut vuosittain noin 5000 kesätyöpaikkaa, mutta tänä kesänä paikkojen määrän arvioiminen on tavallista hankalampaa. Tänä vuonna päätökset tehdään nopeammalla syklillä ja aikaisempaa myöhemmin.

”Tänä vuonna kesätyöntekijöiden rekrytointi kaupoissa on käynnistynyt tavanomaista myöhemmin, mutta töitä on silti hyvin tarjolla ja kesätyöpaikkoja tulee hakuun tasaisesti edelleen. Tehokkain tapa saada kesätyö on ottaa yhteys oman alueen K-kauppiaaseen”, Myllyntaus jatkaa.

K-ryhmä tänäkin vuonna mukana 4H-liiton Ysit töihin -hankkeessa

K-ryhmä ja Suomen 4H-liitto jatkavat ja laajentavat tänä vuonna yhteistyötään nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitojen parantamiseksi. Tämän vuoden tavoitteena on kouluttaa yhdessä K-kauppiaiden kanssa yhteensä 2000 nuorta työelämän pelisääntöihin. Samalla K-kauppiaat tutustuvat alueen yhdeksäsluokkalaisiin. Kiinnostuneilla on mahdollisuus hakeutua kesätöihin K-ryhmän kauppoihin.

9. luokan päättäville nuorille suunnattu koulutus on osa 4H:n Ysit töihin -hanketta, joka jatkuu tänä vuonna 43 kunnassa. Ysit töihin -mallissa tavoitteena on mahdollistaa kahden viikon kesätyökokemus jokaiselle 9. luokan päättävälle nuorelle.

”Tänä vuonna kesätyöpaikkoja on ollut tarjolla vähemmän kuin aiemmin, mutta nuorten ei kannata luopua toivosta, sillä työpaikkoja saattaa tulla avoimeksi vielä pitkin kesää. Töitä kannattaa etsiä avoimin mielin, koska kaikesta työkokemuksesta on hyötyä tulevaisuudessa. Nuoren kannattaa olla aktiivinen ja oma-aloitteinen sekä pitää silmät ja korvat auki. Monilla aloilla työvoiman tarve on jopa kasvanut koronakriisin myötä”, sanoo Suomen 4H-liiton Ysit töihin -hankkeen projektipäällikkö Sirkka Suomäki.

Kaupan ala on merkittävä nuorten työnantaja ja K-ryhmälle on tärkeää tavoittaa nuoria jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset työkokemukset tulevat ajankohtaisiksi.

”Meitä yhdistää toimijoina intressi nuorten työelämätaitojen kehittämiseen, mutta myös vahvat yhteydet paikallistasolle, jossa paikalliset kauppiaamme toimivat hyvässä yhteistyössä 4H-yhdistysten kanssa. Ysit töihin -hanke mahdollistaa meille yhteyden töitä tarvitsevien nuorten ja kauppiaiden välillä”, kertoo  Visa Myllyntaus.

Uutisen pääkuvassa on K-Supermarket Pourun kauppias Emmi Uusi-Kouvo, joka työllisti kesällä 2019 ysiluokkalaisen Pinja Siukolan (kuvassa oikealla) kesätöihin. Kuva: Jouni Ranta.