4H ja Metsä Group tukevat nuoren metsäsuhteen rakentumista

4H ja metsäteollisuuskonserni Metsä Group ovat vuosien ajan yhteistyössä tutustuttaneet nuoria metsäelinkeinoon sekä metsän tarjoamiin työllistymismahdollisuuksiin. Yksi yhteistyön muodoista on raivaussahatuki, jonka avulla Metsä Group mahdollistaa uusien raivaussahojen hankkimisen nuorten käyttöön paikallisiin 4H-yhdistyksiin.

Metsä on tuttu ja rakas paikka Riina ja Hilja Markkolalle, jotka ovat paitsi äiti ja tytär, myös pitkän linjan 4H:laisia. Äiti Riina on työskennellyt yli 22 vuotta 4H-järjestössä ja toimii parhaillaan toiminnanjohtajana Pirkkalan-Lempäälän ja Vesilahden-Tottijärven 4H-yhdistyksissä. Tytär Hilja tekee metsänhoitotöitä 4H-yrittäjänä sekä tilauspalvelun kautta. Molemmat tulivat mukaan 4H-toimintaan jo pieninä lapsina.

”Ihan ensimmäisen kerran tulin 4H-kerholaiseksi alakoulun kerhoon, olisiko ollut joskus 3.-luokalla. Sittemmin haettiin toiminnanjohtajaa asuinalueeni paikallisyhdistykseen ja sillä tiellä olen”, Riina kertoo.

”Minä olen ollut 4H:ssa koko ikäni myös ensin kerholaisena sitten kerhonohjaajana ja sitä kautta nyt myös 4H-yrittäjänä”, Hilja puolestaan avaa omaa taivaltaan.

Riina ja Hilja eivät ole poikkeustapauksia, sillä 4H:laisuus kulkee usein ”verenperintönä”, varsinkin maaseutukunnissa. 4H on yksi Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä lähes 50 000 jäsenellään. Käytännön nuorisotyötä tekevät 200 paikallisyhdistystä ympäri Suomea.

4H on harrastus, joka kasvaa lapsen mukana: 6–12-vuotiaat osallistuvat monipuoliseen kerhotoimintaan, ja yli 13-vuotiaat voivat työllistyä 4H:n kautta tai perustaa oman 4H-yrityksen. Metsä, ruoka ja kädentaidot sekä kestävä kehitys ovat 4H-toiminnan ytimessä.

Tuotantolaitosvierailut nuorille mieluisa kokemus

4H-yhdistyksen toiminnanjohtajan työpäiviin kuuluu Riinan mukaan paljon hallinnollisia töitä, sillä yhdistyksessä työllistetään useita nuoria ja aikuisia. Lapset ja nuoret on helppo saada toimintaan mukaan, kun aiheet ovat kivoja: kokkailua Safkasankareissa, Keppihevosia, liikuntaa ja luontoa, työllistymistä.

”Tällä hetkellä ehkä suurin osa omasta ajasta menee Teams-kokouksissa ja -koulutuksissa. Siitä voisi kirjoittaa aika ison kirjan, että mitä kaikkea meidän yhdistyksessämme ylipäätään tehdään, mutta paljon koulutuksia nuorille, muun muassa. 4H-yritys ja Ajokortti työelämään, kerhotoimintaa alakouluilla, leirejä kesällä ja kesätöitä alle 18-vuotiaille. Näin syksyisin iso osa työajasta menee oman alueen metsätoimintaan.”

Riinan johtamassa yhdistyksessä tehdään myös metsäistä yhteistyötä Metsä Groupin kanssa.

”Meillä on käytössä Metsä Groupin tuella hankittu raivaussaha ja sitä on käytetty nuorten työvälineenä kesäduuneissa. Lisäksi raivaussahaa on lainattu metsätöitä tekeville 4H-yrittäjäjille. Ennen koronaa pääsimme myös tutustumaan erittäin mielenkiintoisiin kohteisiin. Vierailimme alueemme 9.-luokkalaisten kanssa Metsä Groupin sahalla ja pehmopaperituotantolaitoksella Mänttä-Vilppulassa ja sekä kartonkitehtaalla Kyröskoskella.”

Riina Markkolan mukaan nuorten kiinnostus metsäalaa kohtaan on yllättävänkin suurta ja yhteistyö Metsä Groupin kanssa tukeekin hyvin paikallista nuorisotyötä.

”Tuotantolaitosvierailut ovat olleet nuorille mieluisia kokemuksia, ja sitä kautta on metsä saanut uutta merkitystä – metsäala kuitenkin työllistää mitä erilaisimpiin töihin. Osa nuorista on ollut hyvinkin kiinnostuneita ja ovat suuntautuneet metsäalalle ja perustaneet omia 4H-yrityksiä tarjoamaan palveluita. Meidän yhdistyksessämme on myös kesällä tarjolla aina silloin tällöin erilaisia raivauskohteita nuorille.”

Yhteistyön kautta nuoret pääsevät tutustumaan metsäalaan ja sen tarjoamiin monipuolisiin uramahdollisuuksiin.

”Yläkoululaisten tutustumismatkat tuotantolaitoksillemme eri puolilla Suomea ja raivaussahahankintojen tukeminen luovat nuorille uusia mahdollisuuksia tutustua metsäalaan, samalla myös nuorten metsäsuhde vahvistuu”, Metsä Groupin viestintäjohtaja Juha Laine sanoo.

”Tämä on erittäin toimiva yhteistyömuoto ja mahdollisuuksia on vaikka mihin”, hän jatkaa.

”Raivaustöissä on mukavaa nähdä oma kädenjälki”

Hiljan matka 4H-kerholaisesta koulutusten kautta kerhonohjaajaksi ja siitä vielä 4H-yrittäjäksi on vienyt hänet metsähommiin.

”Teen tosiaan 4H-yrittäjänä sekä tilauspalvelun kautta metsänhoitotöitä ja käytän niissä Metsä Groupin tuella hankittua raivaussahaa. Olen päässyt 4H:ssa tekemään laidasta laitaan erilaisia töitä, mutta pääasiassa kerhonohjausta, metsätöitä sekä viherrakennustöitä.”

Hiljan mielestä 4H-harrastus antaa nuorelle mahdollisuuden oppia uusia asioita vaikkapa metsästä ja luonnosta sekä esimerkiksi kartuttaa kokkikerhossa kokkaustaitoja.

”Itse olen ollut aina kiinnostunut metsästä ja halunnut oppia siitä lisää. Olenkin opiskellut metsäalan perustutkinnon ja 4H:ssa on aina ollut metsä ja luonto hyvin lähellä. Raivaustöissä on mukavaa nähdä oma kädenjälki ja kuvion valmistuttua fiilis on aina hyvä. Jokainen työpäivä on erilainen, metsä on aina erilainen. On risukkoa ja pusikkoa ja kaikista tulee työn edetessä hyvä metsikkö.”

kuvat: Ilkka Loikkanen