Oskari Salmelainen, 15, sai ensimmäisen kesätyönsä K-Marketista – ”Kaupan ala kiinnostaa”

4H-järjestön Ysit töihin -toiminnassa pyritään työllistämään mahdollisimman monta ysiluokkalaista. K-ryhmä on toiminnan pääyhteistyökumppani. ”Kaupassa töissä ollessaan nuoret oppivat muun muassa vastuullisuutta ja asennetta työelämää kohtaan”, sanoo K-kauppias.

Oskari Salmelaiselle, 15, on tärkeää, että hän sai Ysit töihin -toiminnan kautta kesätöitä K-Marketista.

”Haluan, että minulla on kesällä muutakin tekemistä kuin chillailua. Kaikki kaveritkin ovat töissä. Ajattelin sijoittaa kesätöistä saadut rahat”, hän kertoo.

Ysit töihin -yhteistyön myötä paikalliset K-kauppiaat eri puolilla Suomea käyvät kouluissa puhumassa yseille työelämästä. Salmelainen sai Turun 4H-yhdistyksen ja Maskun Hemmingin koulun järjestämässä infotilaisuudessa kuulla, että Maskun K-Market hakee kesätyöntekijöitä. 4H-järjestön Ysit töihin -toiminnan tavoitteena on saada mahdollisimman monelle yhdeksäsluokkalaiselle kesätyö vähintään kahden viikon ajaksi.

Työ Maskun K-Marketissa on Oskari Salmelaisen ensimmäinen virallinen kesätyö. Työ kestää kaksi viikkoa.

”Kaupan ala kiinnostaa minua. Ajattelin hakea myöhemmin opiskelemaan kauppakorkeakouluun”, Salmelainen pohtii.

Nuoret ovat olleet motivoituneita kesätöihin

Maskun K-Market palkkasi toiminnan kautta töihin kaksi ysiluokkalaista kahdeksi viikoksi. Nuoret oppivat työssä asiakaspalvelun perusteita, hyllyttävät, siistivät myymälää ja laittavat hintoja esille, kertoo K-kauppias Turo Tikanmäki. Nuorten työaika on arkipäivisin kello 9–15.

”Kaupassa töissä ollessaan nuoret oppivat muun muassa vastuullisuutta ja asennetta työelämää kohtaan. Työelämässä on tietty rytmi”, Tikanmäki sanoo.

Tikanmäki kehuu, että Ysit töihin -toiminnan kautta työllistyneet nuoret ovat olleet motivoituneita ja jopa yllättäneet positiivisesti.

”Töitä hakeneet nuoret ovat vaikuttaneet aidosti kiinnostuneilta. Kyse ei ole vanhempien painostuksesta, vaan aidosta halusta tehdä ja saada töitä.”

Ysit töihin työllisti 51 nuorta Turun alueella

Valtakunnallisesti Ysit töihin -toiminnassa on mukana 33 4H-yhdistystä, jotka toimivat 39 kunnan alueella. Yhdeksäsluokkalaisia oli vuonna 2020 mukana yhteensä yli 6 000, joista lähes 2 800 sai kesätyöpaikan tai työllisti itsensä yrittäjänä.

Turun alueelta toiminnassa oli tänä vuonna mukana Maskun Hemmingin koulun ysiluokat eli 154 oppilasta. Toiminnan kautta työllistettiin Turun alueella yhteensä 51 nuorta, kertoo Turun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Paula Harjamäki. Lisäksi neljä yhdeksäsluokkalaista on 4H-yrittäjiä.

”Toukokuun lopussa hankepalautekyselyssä kahdeksan ysiä ilmoitti olevansa ilman kesätöitä ja heistäkin kolme saatiin vielä kesäkuussa työllistettyä. Nuoret ovat työllistyneet muun muassa myyjiksi, leirinohjaajiksi, kauppoihin hyllyttäjiksi, maatilatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi”, Harjamäki kertoo.

Kaikille työllistyville nuorille oli keväällä 4H:n Työt alkavat -kurssi ja sen jälkeen yritykset perehdyttivät nuoria itse. Ysit töihin -toiminta on tärkeää siksi, että siinä työllistetään peruskoulun päättäviä nuoria, Harjamäki sanoo. Yhdeksäsluokkalaisten on vaikeaa saada töitä, ja he ovat vielä niin nuoria, että perustiedot ja -taidot työelämästä ovat vähäiset.

Puolitoista viikkoa kaupassa töissä ollut Oskari Salmelainen kertoo olleensa tyytyväinen saamaansa perehdytykseen.

”Kaupassa ohjeistettiin perusasiat. Tekemisen kautta olen oppinut eniten”, hän kertoo.

K-ryhmä ja 4H tukevat yhteistyössä yhdeksäsluokkalaisten työelämätaitoja ja kesätyöllistymistä Ysit töihin -toiminnan kautta. Yhteisyön piirissä on 16 000 peruskoulun päättävää nuorta vuonna 2021, mikä on kolmasosa koko ikäluokasta. Kaupan alalla on merkittävä rooli työkokemusten tarjoajina nuorille. K-ryhmä on ollut mukana 4H:n Ysit töihin -toiminnassa jo vuodesta 2019 asti ja tänä vuonna K-ryhmä on Ysit töihin -toiminnan pääyhteistyökumppani.