Ajankohtaista

  • Helppi-kilpailun voittajat taitavat markkinoinnin

    Julkaistu:

    Valtakunnallinen Helppi-kilpailu järjestettiin kesällä 2023 ensimmäistä kertaa. Kilpailussa etsittiin Vuoden Helppi-nuoria ja Vuoden Helppi-yhdistyksiä. Kilpailuun saivat osallistua kaikki työkeikkoja Helpin kautta kilpailuaikana tehneet nuoret sekä kaikki Helppi-toiminnassa mukana olevat 4H-yhdistykset.

  • Kuntayhteistyö luo mahdollisuuksia

    Julkaistu:

    Kunta on yksi tärkeimmistä 4H:n yhteistyökumppaneista nyt ja tulevaisuudessa. Kuntien tuen avulla yli 190 paikallisyhdistystämme pystyy tarjoamaan laadukasta, monipuolista ja kehittävää harrastustoimintaa lapsille ja nuorille aina edulliseen hintaan. Jokaisella lapsella tulisikin olla oikeus harrastaa omalla paikkakunnallaan. Yhteistyö 4H:n kanssa tuo myös elinvoimaa kuntaan.

  • Uusi varainhankintapäällikkö esittäytyy

    Julkaistu:

    On aika esitellä Suomen 4H-liitton uusi varainhankintapäällikkö Carita Åkerblom. Hän on sekä yritys- että järjestömaailman koukerot tunteva varainhankinnan, kehittämisen ja vaikuttamistyön asiantuntija. Åkerblomia kiehtovat tehtävässään tarinat, joita kertovat niin ihmiset kuin numerotkin.

  • Maria Nauha, 17: “Saan Helpin kautta kohdata uusia ihmisiä ja olla heille avuksi”

    Julkaistu:

    Helppi-sovellus yhdistää tehtäviinsä perehdytetyt 4H-nuoret ja avuntarvitsijat. Helppi-työpalvelun kautta työllistynyt Maria Nauha, 17, on tehnyt useita Helppi-keikkoja ja tienannut siten omaa rahaa. Palvelu toimii jo yli 50 4H-yhdistyksen alueilla ja laajentuu jatkuvasti. Laukaan 4H-yhdistyksen nuori Maria Nauha, joka osallistui jo alakouluikäisenä 4H:n kerhotoimintaan ja heppaleirille, on työllistänyt itsensä Helppi-palvelun kautta. Hän suoritti iän karttuessa 4H:n …

  • Koululaisten Metsäpäivässä mitattiin mäntyjä ja opittiin hiilenkierrosta

    Julkaistu:

    4H:n ja Metsä Groupin Metsäpäivien tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten metsäsuhdetta sekä tarjota käytännön esimerkkejä ja kokemuksia koulun oppituntien tueksi. Metsäpäivän rastikierroksella nuoret oppivat puiden kasvusta, hiilenkierrosta, puukuidun elinkaaresta ja jokaisenoikeuksista.

  • Tavoitteena kesätyökokemus jokaiselle ysille

    Julkaistu:

    4H-järjestön Ysit töihin -toiminnassa parannetaan nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja tarjoamalla yhdeksäsluokkalaisille valmennusta ja koulutusta. Toiminta koostuu kolmesta vaiheesta ja kestää koko lukuvuoden. Tavoitteena on työllistää nuoria vähintään kahden viikon ajaksi yhdeksännen luokan jälkeisenä kesänä.

  • Haku päättynyt: Hallinto- ja talouspäällikkö, Suomen 4H-liitto

    Julkaistu:

    Onko työn merkityksellisyys sinulle tärkeä motivaattori työssäsi? Hallitsetko talouden mekanismit erinomaisesti? Onko sinulla intohimoa kehittää organisaatioiden HR-asioita? Hallinto- ja talouspäällikkönä toimit tiiviissä vuorovaikutuksessa Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan kanssa ja vastaat strategisesta talouden johtamisesta, tuloksista ja kehittämisestä. Huolehdit talous- ja hallintoprosessien laadusta ja tuotat ennakointi- sekä arviointitietoa järjestön tarpeisiin. Valmistelet liiton talousarvion, laadit tilinpäätöksen sekä hoidat rahoitusneuvottelut. …

  • Tule mukaan 4H-nuorten tapaamiseen Tampereelle!

    Julkaistu:

    4H-vaikuttajanuorten toteuttama 4H-miitti järjestetään Tampereella 28.10.2023 klo 12–15. Maksuttoman tapahtuman tavoitteena on mahdollistaa nykyisten ja entisten 4H-aktiivien sekä toiminnasta kiinnostuneiden lämminhenkinen kohtaaminen kiinnostavien aiheiden ja ohjelman parissa.

  • 4H:n koulukiertue Iisää nuorten tietoisuutta metsien monipuolisesta roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä

    Julkaistu:

    4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi kiertää jälleen kouluja syksyn 2023 ajan. Jo yli 3000 yhdeksäsluokkalaista on oppinut metsien monipuolisesta roolista esimerkiksi hiilensidonnan, puupohjaisten materiaalien ja kestävän metsänhoidon kautta.

  • Kipinä 4H-yrittäjyyteen syttyy nuorten omista kiinnostuksenkohteista

    Julkaistu:

    Hyvää Yrittäjän päivää! 4H:lla vietetään teemaviikkoa, jonka keskiössä ovat 4H-yrittäjät. Tätä juttua varten on haastateltu valokuvausta tarjoavaa 4H-yrittäjää Lilja Memniä sekä IT-alalla toimivaa 4H-yritysryhmä Rihmastoa. Yrittäjien tuotteisiin ja palveluihin pääsee tällä viikolla tutustumaan myös 4H-yritystoreilla ja somessa.