Ruokakouluissa opitaan lähiruoasta – Ilmoittautuminen alkaa maaliskuussa

Ruokakoulu – Matskolan on kaksikielinen lasten päiväleiri, jota järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Ruokakouluissa toteutetaan kokkauksen lisäksi maatilavierailuja ja tutustutaan lähiruokaan.

Ruokakouluja järjestetään koulujen loma-ajalla, kesäkuusta elokuuhun eri puolella Suomea. Leireillä sadat lapset oppivat paljon ruuasta tekemällä ja kokemalla.

Ruokakouluun ovat tervetulleita kaikki 8–12-vuotiaat lapset. Ruokakoulussa lapset oppivat valmistamaan terveellistä, lähellä tuotettua ruokaa ja ymmärtävät, mistä ruoka tulee. Ohjelmaan kuuluu maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen. Kunnissa toteutetun harrastekyselyn mukaan ruuan valmistus on yksi lasten suosituimmista toiveharrastuksista.

”Vuonna 2021 suomenkielisiä Ruokakouluja järjestettiin 37 ja ruotsinkielisiä 20. Sadat lapset oppivat mistä ruoka tulee. Maatilavierailujen lisäksi suuren suosion saavutti perhepäivällinen, jonka innokkaat pikku kokkailijat loihtivat omille vanhemmilleen. Tekemisen ilon ohella lapset oppivat hyödyllisiä arjen taitoja”, kertoo Suomen 4H-liiton kasvatuspäällikkö Marika Sarha.

Ruokakoulu on nuorisotyötä myös työllistämisen kautta: leiri mahdollistaa nuorten ensimmäisen työkokemukset apuohjaajana toimisen kautta.

Lähiruoka tekee jokaisesta Ruokakoulusta erityisen

Ruokakoulut keskittyvät lähellä tuotettuun ruokaan. Teeman toteutukset vaihtelevat sen mukaan, millaista lähiruokaa kullakin Ruokakoulun alueella tuotetaan. Voisikin sanoa, että jokainen Ruokakoulu on erityinen!

Ruokakoulut tekevät yhteistyötä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja SLC:n (Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund) kanssa.

“Lähituotettu ruoka on tärkeä ja jatkuvasti ajankohtainen teema. Paikallisesti tuotetut raaka-aineet edistävät ruokakulttuuria ja antavat kasvot tuottajille ruoan takana. Valitsemalla lähiruokaa saavat paikalliset yrittäjät työtä sekä toimeentuloa ja talous hyötyy, sanoo SLC:n viestintäpäällikkö Mia Wikström.

Ruokakoulussa lapset perehtyvät ruuan alkuperään yhdessä ruuan tuottajien, maanviljelijöiden kanssa. Maatilavierailut havainnollistavat ruuan reitin pellolta ja navetoista ruokalautasille. Nykyaikainen maatalous tulee Ruokakoulussa tutuksi.

“Ruoka ja lähiruoka puhuttavat! Korona-aika on lisännyt kiinnostusta ruokaan, sen tuottamiseen, huoltovarmuuteen ja oman maan maatalouteen sekä koko ruokaketjuun. Suomalaisilla maatiloilla tuotetaan monenlaista maistuvaa ruokaa ammattitaitoisesti ja vastuullisesti. Elinvoimainen maatalous on tärkeää myös alueellisen elinvoimaisuuden ja virkeyden kannalta. Esittelemme mielellämme nykyaikaista maataloutta lapsille ja nuorille, ja tähän Ruokakoulut ovat toimiva yhteistyömalli”, kertoo MTK:n ruoka-asiantuntija Heidi Siivonen.

Ruokakoulujen ilmoittautuminen alkaa 1.3.2022 klo 10. Kesäkuussa aloittavat Ruokakoulut löydät kootusti sivuilta www.ruokakoulu.fi. Tutustu Ruokakoulu-tarjontaan ja ilmoittaudu oman paikkakuntasi toimintaan mukaan. Lista ruokakouluista täydentyy koko ajan. Voit myös tiedustella Ruokakouluja oman paikkakuntasi 4H-yhdistyksestä.

Lisätietoja

Suomen 4H-liitto

Kasvatuspäällikkö Marika Sarha, marika.sarha@4h.fi, p +358 44 783 0302

Finland’s svenska 4H

Tiedottaja Mathilda Kull, mathilda.kull@fs4h.fi , p +358 (0)44 0970101

HR-päällikkö Harriet Sundholm , harriet.sundholm@fs4h.fi, p +358 (0)40 771 3134