Vuoden 4H-yritys -kilpailun finalistit esittäytyvät – nuoret kertovat oppineensa tärkeitä taitoja

Vuoden 4H-yritys -kilpailun 2022 finalistit on valittu. Finaaliin pääsi kaksitoista 4H-yritystä noin sadan osallistujan joukosta. Kilpailussa on kaksi sarjaa, 13–17-vuotiaat ja 18–28-vuotiaat. Yrittäjyyden asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsee voittajat helmikuussa.

Elmeri Kärkkäinen, 17, on yksi Vuoden 4H-yritys -kilpailun finalisteista.

Nuorempien sarja, 13–17-vuotiaat

Ellitphotos

Elli Tuominen, 16 vuotta
Helsinki/Helsingin 4H-yhdistys
Instagram: @ellitphotos

Elli Tuomisen, 16, 4H-yritys Ellitphotos tarjoaa mm. tilaus- ja tapahtumakuvausta.

”Perustin 4H-yritykseni Ellitphotos vuonna 2021. Yritykseni palveluita ovat tilaus- ja tapahtumakuvaukset. Viime syksynä aloitettujen mediaopintojen myötä taitoni harjaantuvat parhaillaan myös tilaisuuksien ja esiintyjien kuvaamisessa. Vuoden aikana olen täydentänyt omaa portfoliotani ja investoinut uusiin kameratarvikkeisiin. Olen osallistunut myös valokuvaus- ja kuvankäsittelykursseille sekä työskennellyt valokuvaamossa.

Yhteistyö hevosalan somevaikuttajan kanssa on tuonut minulle uusia asiakkaita. Suurin osa asiakkaista tuleekin sosiaalisen median kautta. Käytän markkinointiin lisäksi käyntikortteja, logovaatteita sekä perinteisiä paperisia mainoksia.

Kesällä osallistuin pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten järjestämään yrityskesäohjelmaan ja sain 300 € yrityssetelin. Setelin avulla tein aikaisemmin mainitsemiani investointeja parantaakseni toimintaani. Yrityskesä oli minulle hyödyllinen, sillä pääsin tapaamaan mentoria ja muita ohjelman yrittäjiä säännöllisesti. Kesällä markkinoin paljon yritykseni toimintaa ja sain ohjelman päätteeksi palkinnon tekemistäni mainoksista.”

Empun talkkari- ja metsätalousapu

Elmeri Kärkkäinen, 17 vuotta
Kuopio/Kuopion 4H-yhdistys

Elmeri Kärkkäisen, 17, 4H-yritys Empun talkkari- ja metsätalousapu tarjosi uutena tuotteena polttopuiden tekoa ja myyntiä vuonna 2022.

”Empun talkkari- ja metsätalousapu tarjoaa kotitalouksille ikkunanpesuja, siivouksia, pihatöitä, maalausta sekä pieniä remonttitöitä. Tärkeänä asiakasryhmänä ovat ikäihmiset. Tämän lisäksi yritykseni tekee metsätaloustöitä kuten taimienistutusta, heinäystä ja raivausta. Uutena tuotteena vuonna 2022 tuli polttopuiden teko ja myynti. Kokeilu kannatti hyvin, sillä yritys myi lähes kaikki polttopuut vuoden loppuun mennessä. Puiden tekoon vuokrasin isältäni pilkekoneen ja traktorin.

Olen oppinut tärkeitä asiakaspalvelutaitoja sekä uusia ja tehokkaampia työtapoja. Ympäristöystävällisyys on myös tärkeää. Taimien heinimisessä voisin käyttää myrkkyjä, mutta minä käytän siinä jääkiekkomailaa ja poljen heinät maahan.

Kaikki työt, jotka aloitan, teen nopeasti ja laadukkaasti loppuun ja tarkistutan työn jäljen asiakkaalla ennen laskutusta. Tavoitteenani on ylittää asiakkaan odotukset.

Onneksi en päässyt oikeisiin kesätöihin, tämä oli paljon parempaa”.

Joose Soini

Joose Soini, 17 vuotta
Espoo/Espoon 4H-yhdistys
YouTube: @johkuTube, Instagram: @johkuofficial

Tubettaja Joose Soini, 17, tekee someyhteistöitä kanavallaan @JohkuTube ja tarjoaa lisäksi mm. editointia ja videokuvauspalveluita.

”Teen Johku-nimiselle YouTube-kanavalleni erilaisia haaste- ja aihevideoita. Lisäksi yritykseni tekee videotuotantoa ja dronekuvausta (videokuvaamista ja -editointia) yrityksille, kuten kaupoille, baareille, bändeille ja muille tubettajille.

YouTube-kanavallani on nyt n. 29 000 tilaajaa. Tilaajien määrä on tuplaantunut vuodessa. YouTube-yhteistöitä olen saanut useimmiten ottamalla suoraan yhteyttä yritykseen. Minulla on usein tällöin mielessä jo idea videosta, ja syy miksi yrityksen kannattaisi tehdä yhteistyötä kanssani.

YouTuben kaupallisia yhteistöitä tehdessä olen oppinut yritysten kanssa toimimisesta sekä omien palveluiden myymistä. YouTube-videot itsessään ovat kehittäneet minua hurjasti esiintyjänä. Esiintymispelon poistaminen oli aikoinaan yksi suurimmista syistä, miksi YouTube-kanavan aloitin. Ajattelen, että työn onnistumista ei voi mitata vain rahassa, myös oppimisprosessilla on todella iso osuus!”

Paulus Aitto-oja

Paulus Aitto-oja, 13 vuotta
Hankasalmi/Hankasalmen 4H-yhdistys
Instagram: @pampeleipoo

Paulus Aitto-ojan, 13, päätuote on hiivaleivän leipominen myyntiin.

”Leivon hiivaleipää viikoittain myyntiin paikalliseen yritykseen. Myyn leipää ja leivonnaisia lisäksi erilaisissa tapahtumissa kuten kesätoreilla ja sadonkorjuumarkkinoilla. Voitin asuinkuntani 150-v juhlavuoden leivonnaiskilpailun, jonka jälkeen juhlavuosikakkuja on myyty sekä kunnan että yksityisiin tilaisuuksiin. Suurin liikevaihto tulee kuitenkin hiivaleivän valmistuksesta ja myynnistä.

Olen oppinut leivän ja kakkujen valmistusta sekä saanut innostusta ja kiinnostusta ruoan valmistukseen.  Käytän leipomisessa ainoastaan kotimaisia raaka-aineita. Kehitän yritystäni, ja uusia tuotteita tulee myyntiin kysynnän mukaan.

Asiakasta pitää palvella hyvin, reippaasti ja muistaa jututtaa ja huomioida kaikenlaiset ihmiset. Rahan eteen täytyy tehdä töitä. Kaupassa kannattaa vertailla kilohintoja, eikä ostaa kalleinta, niin saa tuotteesta paremman katteen. Olen oppinut palvelemaan asiakkaita. Haaveilen omasta kahvilasta tai puodista, jossa voin myydä leipomiani tuotteita ja kahvia.”

ReVen

Venni Kolanen, 17 vuotta
Laukaa/Laukaan 4H-yhdistys
Instagram: @revensneakers

Venni Kolasen, 17, 4H-yritys ReVen toimii kansainvälisesti merkkikenkien jälleenmyyjänä.

”4H-yritykseni ReVen toimii kansainvälisesti merkkikenkien jälleenmyyjänä. Hankin kenkiä uutena sekä käytettynä ja käytettyjen kenkien kohdalla toimialaan kuuluu myös kenkien pesu ja kunnostus.

Toimintaani kuuluu erilaisiin ”raffleihin” osallistuminen, sekä kenkien ostamista verkkokaupoista, kivijalkakapoista, sekä muilta jälleenmyyjiltä ja käyttäjiltä. Hoidan itse tuotteiden kuvaamisen ja kuvien lataamisen myyntialustoille. Markkinointi tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja toimitan tuotteet joko postitse tai face2face kauppana.

Olen oppinut paljon yrittäjyydestä. Kohderyhmän tavoittaminen sekä statuksen hankkiminen yritykselle ovat olleet tärkeitä taitoja. Asiakaspalvelu ja erilaiset myyntitilanteet ovat tuoneet mukavia kokemuksia ja opettaneet erilaisia taitoja, jotka yrittäjän on hyvä osata. Yrityksen markkinointi on ollut tärkeässä roolissa kuluvan vuoden aikana ja sen parissa olen oppinut, että myyminen ei ole yhtä helppoa kuin luulisi. Tärkein taito kaikista on silti asiakkaan huomioiminen. Tulevaisuudessa ajankohtaiseksi tulee yritysmuodon uudelleenharkitseminen liikevaihdon kasvaessa. ”

VR service

Valtteri Rakkolainen, 16 vuotta
Turku/Turun 4H-yhdistys

VR service on 4H-yrittäjän Valtteri Rakkolaisen, 16, perustama yritys, joka tarjoaa veneiden huoltamiseen liittyviä palveluita.

”VR service tekee veneiden pohjien maalausta, vahauksia ja paljon muuta huoltamiseen liittyviä palveluita.  Hiljaisempina aikoina yritys auttaa asiakkaita muissakin pikkutöissä esimerkiksi nurmikon leikkuussa tai auton renkaiden vaihtamisessa. Alalla on vain vähän kilpailevia yrityksiä, joten asiakkaita kotiseudullani Turussa on riittänyt.

Yritys pyörii lähinnä kesäaikaan mutta tarkoitus on laajentaa liiketoimintaa myös talven ajaksi. Viime kesänä kunnostin ja huolsin mm. isoja purje- ja moottoriveneitä. Jatkossa voin myös aloittaa veneiden puleerauksia. Tulevana vuonna perustan omat nettisivut ja pyrin rakentamaan yritystä parempaan suuntaan. Yritykseni pyrkii aina saamaan asiakkaalle sen mitä hän tarvitsee, ja jokainen asiakas on minulle yhtä arvokas. Oli projekti iso tai pieni, niin se tulee aina hoitaa kunnialla alusta loppuun, ja asiakasta kohdellaan aina rehdisti.

Töitä kannattaa tehdä ahkerasti ja hyvällä mielellä, niin tulotkin kasvavat. En anna periksi, vaikka olisi rankkaa. ”

Vanhempien sarja, 18–28-vuotiaat

H.A Communications

Henna Alanko, 22 vuotta
Tampere/Tampereen 4H-yhdistys

H.A Communications on 22-vuotiaan Henna Alangon 4H-yritys, joka tarjoaa viestintäpalveluita.

”H.A. Communications luo erilaisia viestinnällisiä ja journalistisia sisältöjä nettisivuille, sosiaaliseen mediaan, lehtiin ja uutiskirjeisiin. Tuotteita ovat mm. uutiskirjeet, artikkelit, tekstit verkkosivuille, sosiaalinen media, valokuvaus ja kuvien muokkaus.

Teen useiden media-alan yritysten kanssa yhteistyötä tekemällä alihankintana näille yrityksille mm. artikkeleja ja sisältöjä nettisivuille. Teen lisäksi myös somevalmennusta.

4H-yrittäjänä olen oppinut paljon yrityksen organisoinnista ja yhteistyöstä erilaisten ihmisten kanssa. Tällaisessa työssä tulee osata tehdä yhteistyötä kaikenlaisten ihmisten kanssa. On myös tärkeää kunnioittaa asiakkaan toiveita ja haluja, vaikka itse olisikin joistain asioista eri mieltä. Lopuksi asiakas on aina oikeassa ja minut palkannut omasta halustaan.

Olen myös tehnyt itse kirjanpitoni ja verotukseni, joista olen oppinut paljon menneen vuoden aikana.”

HelmiCompany

Olivia Rustari, 18 vuotta
Parkano/Parkanon 4H-yhdistys
Instagram: @HelmiCompany

Olivia Rustarin, 18, 4H-yritys Helmi Company tarjoaa juhla- ja tapahtumaratkaisuja yrityksille ja yksityishenkilöille.

”HelmiCompany tarjoaa juhla- ja tapahtumaratkaisuja yrityksille ja yksityishenkilöille. Lisäksi yritys järjestää paikkakunnalla erilaisia julkisia tapahtumia. Yrityksellä on omat nettisivut ja somekanavat, joiden kautta markkinointi hoidetaan.

Heti aluksi päätin, että tulen tekemään yrityksien kanssa töitä, joten hankin Y-tunnuksen. Muutama ensimmäinen keikkani oli yksityisten teemajuhlien järjestämistä, jonne suunnittelin ja hankin tarjottavat, koristeet ja ohjelman. Sain hyvää palautetta kummastakin keikasta.

Lähdin mukaan yhteistyöhön yhden paikallisen yrityksen kanssa, ja toteutin muutaman markkinointikampanjan tämän kanssa, suunnittelin mainokset, ja toimin paikan päällä toiminnanohjaajana. Olen oppinut paljon erilaisia käytännön ja talouden asioita, mm. verotukseen ja laskutukseen liittyen. Osaan erottaa yritystoiminnan vapaa-ajasta ja käyttää aikaa niin, että työskentely on kaikkein tehokasta.

Ensi vuodelle minulla on tavoitteena järjestää kauneuden ja hyvinvoinnin messutapahtuma, pakohuonekilpailu ja koulujen päättäjäisfestivaalit Parkanoon”

Kupittaan kesäkahvila

Annika Varho, 21 vuotta
Turku/Turun 4H-yhdistys
Facebook: @kupittaan_kesakahvila

Kupittaan kesäkahvila on 4H-yrittäjien pyörittämä siirtolapuutarhan yhteydessä toimiva kesäkahvila Turussa. Vuonna 2022 kahvilaa pyöritti 21-vuotias Annika Varho, joka piti kahvilassa mm. taideiltoja.

”Vuonna 2022 myin kahvilassa teen ja kahvin kera suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä jäätelöä. Lisäksi myynnissä on itse tekemiäni postikortteja. Kävin kaupassa ja leivoin kaiken itse, joka päivä oli ainakin kuutta eri tuotetta. Tein eniten kakkuja, sekä vegaanisia keksejä, ne olivat kesän suosituimmat tuotteet. Kahvilaa muutin sen verran, että toin omat pöytäliinat ja sain laittaa kesän aikana maalaamani taulut näytille. Joka päivä pöydissä oli kukkia ja astiat hain itse pöydästä.

Pidin kesällä kahvilan puutarhassa useita ohjattuja taideiltoja. Taideiltaan kuului ohjattu vesivärimaalaus, kakku ja juotava. Ensimmäinen taideilta meni nopeasti täyteen, alle kahdessa tunnissa. Pidin siitä, että sain yhdistää kaksi minua kiinnostavaa asiaa: leipominen ja taide

Opin vastuusta ja siitä että on tärkeää pitää siitä kiinni. Leipominen tuli todella tutuksi ja koen että sain paljon oppia, jos joskus haluan perustaa oman yrityksen. ”

Oispa__

Janika Höysniemi, 25 vuotta
Tampere, Tampereen 4H-yhdistys
Instagram: @oispa__

Oispa__ on 25-vuotiaan Janika Höysniemen 4H-yritys, joka myy mm. käsintehtyjä taidekoruja.

”4H-yritykseni Oispa_ myy käsintehtyjä taidekoruja, avaimenperiä, minitauluja, kortteja ja heijastinsiipiä koirille. Käytän valmistuksessa kierrätysmateriaaleja esim. canvas-taulun reunapaloja ja heijastinkankaan leikkuutähteitä. Vahvuuksiani ovat mm. idearikkaus, improvisointi, luovuus, visuaalinen silmä ja käytännönläheisyys.

Pääasialliset myyntikanavat ovat olleet eri messut ja myyjäiset. Lisäksi tuotteita on mennyt kaupaksi IG-sivupäivitysten ansiosta.

Haaveissani ja toiveissani olisi jonain päivänä aloittaa oma käsityöyritys. Olen 4H-yrittäjyyden kautta tutustunut kiertotalouteen aivan uudesta näkökulmasta ja löytänyt sitä kautta mieleiseni työpaikan. Olen oppinut selvittämään mahdollisimman paljon etukäteen sääntöjä ja neuvoja ennen kuin aloitan työnteon yrittäjänä. Tärkeää on ollut myös yrittäjäverkoston ja avunsaannin merkityksen ymmärtäminen yrittäjänä.”

TT palvelu

Toivo Takkinen, 18 vuotta
Pieksämäki/Pieksämäen seudun 4H-yhdistys

Toivo Takkisen, 18, 4H-yritys TT-palvelut tarjoaa koneurakointia ympäri vuoden.

”Yritykseni toimenkuvaan kuuluu koneurakointi, pihojen hoito talvisin ja kesäisin, puutyöt sekä metallityöt. Asiakaskunta on pääsääntöisesti muut koneurakoitsijat, vanhukset sekä naapurit.

Perustin yrityksen, koska minulla oli valmis asiakasryhmä ja selkeä suunnitelma mitä teen. Minulla on monen vuoden kokemus traktoritöistä ja muistakin konehommista. Metsätöitä olen tehnyt jo useamman vuoden. Pihanhoitotöitä (nurmikonleikkuu/lumityöt) olen tehnyt jo pienestä asti. Metallityöt ovat myös tuttuja ja niitä olen harjoitellut ja tehnyt isäni kanssa. Pyrin koko ajan kehittämään yritystäni parempaan suuntaan ja löytää uusia työtapoja. Pidän aina hyvää huolta toisten omaisuudesta ja käsittelen niitä niin, kuin ne olisivat minun. Työskentelen aina turvallisuus edellä ja mietin aina ensin miten työn saisi tehtyä mahdollisimman turvallisesti.”

Uutelan pihatyöt

Lasse Uutela, 18 vuotta
Nokia/Tampereen 4H-yhdistys
Facebook: @Uutelan pihatyöt

Lasse Uutelan, 18, 4H-yritys tarjoaa kaikenlaisia pihatöitä ympäri vuoden. Uutelan pihatyöt on tehnyt myös yhteistyötä muiden nuorten pihayrittäjien kanssa.

”Toimin Nokian, Tampereen ja Pirkkalan alueella tehden kaikenlaisia pihatöitä ympäri vuoden asiakkaiden työvälineillä. Matkat asiakkaiden luokse kuljen pääosin polkupyörällä ja pidemmät matkat bussilla tai ratikalla. Olen ollut todella aktiivinen oman yritykseni mainostamisessa ja pyrkinyt luomaan suhteita muihin pihatyöyrityksiin. Päätin perustaa omat nettisivuni, sillä halusin saada lisää näkyvyyttä ja kiinnostusta.

Onnistuin myös työllistämään kevytyrittäjyyden kautta kavereitani. Töitä oli niin paljon, että pyysin kavereitani perustamaan omat yritykset, jotta he voivat käydä asiakkaillani, kun itse olen toisella. Laskutin asiakastani ja kaverini laskuttivat minua. Lisäksi silloin kun töitä oli itselle liikaa annoin toiselle 4H-yrittäjälle asiakkaitani.

Olen neljän vuoden 4H-yrittäjänä toimimisen aikana oppinut, että rahan eteen tulee tehdä paljon töitä. Kuitenkin kun työn tekee hyvin ja reippaasti, sekä on kohtelias asiakaspalvelija, niin töitä riittää ja tällöin myös yritys menestyy.”

Tuomaristossa yrittäjyyden asiantuntijoita

Tuomaristo kokoontuu torstaina 9.2. valitsemaan voittajat. Molemmissa sarjoissa palkitaan kolme 4H-yritystä. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota mm. liikeidean toimivuuteen, yrityksen kannattavuuteen, kestävään kehitykseen sekä markkinointiin ja viestintään. Tuomarit pääsevät katsomaan lisäksi finalistien lähettämät minuutin mittaiset pitchaus-videot yrityksistään. Voittajista julkaistaan tiedote 13.2.

Tuomariston kokoonpano

Tomi Alakoski, toimitusjohtaja, Suomen 4H-liitto

Marko Kilpi, 4H-liiton hallituksen pj, kansanedustaja

Sofia Kraptsak, Vuoden 4H-yrittäjä 2021

Aleksi Lehtonen, liiketoimintajohtaja, Nordea

Reino Meriläinen, Uusyrityskeskukset ry:n hallituksen pj

Nelli Orell, tubettaja, somevaikuttaja

Annukka Åstrand, asiamies, Yksityisyrittäjän säätiö