Avainsana: Tiedotteet

  • Suomen 4H-liiton valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Lasse Hautala

    Julkaistu:

    Kolmen vuoden välein kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous valitsi torstaina 21. huhtikuuta valtuuskunnan puheenjohtajaksi agrologi Lasse Hautalan, joka toimi tehtävässä myös kahdella edellisellä strategiakaudella. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Niina Malm. Lisäksi edustajakokous valitsi valtuuskuntaan 21 muuta jäsentä. Edustajakokouksessa hyväksyttiin myös Suomen 4H-liiton strategia Kestävää kasvua tekemällä oppien vuosille 2023–2025. Edustajakokouksen päivän avasi eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

  • 4H-säätiö palkitsi ansioituneita nuoria stipendeillä

    Julkaistu:

    4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaettiin Säätytalolla Helsingissä maanantaina 4. huhtikuuta. Stipendit jakoivat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja ja 4H-säätiön asiamies Tomi Alakoski. 4H-säätiön …

  • 4H-yrittäjänä toimiminen on vaihtoehto kesätöille – 4H ja Nordea tukevat nuoria yrittäjiä alkuun

    Julkaistu:

    Kesätöiden hakeminen on jälleen ajankohtaista. Kesätyöpaikkoja tarjoavat useat yritykset, mutta nuori voi myös työllistää itsensä yrittäjänä. 4H-järjestö ja Nordea auttavat nuoria tutustumaan yrittäjyyteen ja oppimaan yrittäjän arjesta. 4H-yrittäjyys on erinomainen keino tutustua työelämään. Kesän 2022 aikana nordealaiset toimivat jälleen nuorten 4H-yrittäjien henkilökohtaisina yritysohjaajina. Kun nuori ilmoittautuu kesäyrittäjäksi, hän saa itselleen oman yritysohjaajan, joka tukee ja …

  • Nuorisojärjestö 4H, K-ryhmä ja Duunitori auttavat tuhansia yhdeksäsluokkalaisia kesätyön haussa

    Julkaistu:

    Kesätyöpaikkojen haku on käynnistynyt erityisen vilkkaana ja työpaikkoja on tarjolla edellisvuosia enemmän. Moni yhdeksäsluokkalainen on nyt kriittisen, ensimmäisen kesätyökokemuksensa äärellä. 4H-järjestö, K-ryhmä ja Duunitori haluavat varmistaa, että yhdeksäsluokkalaisista kesätyönhakijoista työllistyisi mahdollisimman moni. ”Monet 14–17-vuotiaat työnhakijat ovat heikommassa asemassa verrattuna täysi-ikäisiin työnhakijoihin. Moni kesätyöpaikka edellyttää 18 vuoden ikää, ja ilman aiempaa työkokemusta työllistyminen voi olla haastavaa”, …

  • Yli tuhat yhdeksäsluokkalaista oppi 4H-järjestön koulukiertueella metsien merkityksestä ilmastonmuutoksessa

    Julkaistu:

    It´s about taimi -koulukiertueen tavoitteena on lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ja kestävien valintojen merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Nuorille kiertueella tehdystä kyselystä kävi ilmi, että he ovat huolissaan ilmastomuutoksesta ja pitävät aiheesta saatua tietoa tärkeänä. 4H-järjestön metsä- ja ilmastoaiheinen It’s about taimi -koulukiertue tavoitti vuoden 2021 koulukiertueella yli tuhat yhdeksäsluokkalaista. Koulukiertueella toteutetussa Kahoot-visassa 84 …

  • Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatusteko 2021 -palkinto 4H-järjestön toiminnalle

    Julkaistu:

    Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatustekona palkitaan tänä vuonna 4H-järjestön pitkäjänteinen nuorten yrittäjyyskasvatustoiminta. Paikalliset 4H-yhdistykset ovat valmentaneet pirkanmaalaisia nuoria 4H-yrittäjiksi jo runsaan 12 vuoden ajan. Nuorelle 4H-yritys on mielekästä harrastustoimintaa, mahdollisuus työllistää itsensä sekä turvallinen tapa selvittää, miltä yrittäjyys tuntuu. Maakunnan parasta yrittäjyyskasvatustekoa etsittiin julkisilla ilmiannoilla syksyn aikana. 4H-yhdistysten toiminta nousi esiin ehdotusten joukosta eri puolilta Pirkanmaata. ”4H-yhdistysten pitkäjänteinen toiminta nuorten yrittäjyyskasvatuksen parissa …

  • Reilu Teossa kerättiin yli 700 000 kg säkkimuovia suomalaisilta maatiloilta

    Julkaistu:

    Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko -lannoite, -siemen- ja rehusäkkikeräys tuotti 725 000 kiloa maatalousmuovia, joka menee jatkokäsittelyn kautta uusiokäyttöön. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä työllistyi 140 nuorta ympäri Suomea. Reilu Teossa päästiin toista kertaa keräyksen historiassa yli 700 000 kilon. Viime vuosi 2020 oli kaikkien aikojen ennätysvuosi, kun paikallisten 4H-yhdistysten nuoret keräsivät 779 …

  • 4H:n Taimiteko Keskuskauppakamarin Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voittaja

    Julkaistu:

    Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Keskuskauppakamarin Vuoden vastuullisuusteko -kilpailussa voittajaksi äänestettiin 4H:n Taimiteko. Voittaja valittiin kahden finalistin väliltä yleisöäänestyksellä. Finalistin valintaa perusteltiin erityisesti sillä, että teko työllistää nuoria ja tekee konkreettisia toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi.      4H-järjestön Taimiteko palkittiin Keskuskauppakamarin järjestämässä Vuoden vastuullisuusteko –kilpailussa 4.11.2021. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Voittaja valittiin kahden finalistin väliltä yleisöäänestyksellä. Toisena finalistina oli Matkahuolto – Porvoon kyläkyyti. ”Kumpikin finalisti pystyi teossaan yhdistämään ilmastovastuun ja sosiaalisen vastuun oivaltavalla …

  • 4H-järjestö on Vuoden luonnontuotetoimija 2021 – ”Merkittävää työtä luonnontuotteiden talteenotossa ja alan kehittämisessä”

    Julkaistu:

    Vuoden luonnontuotetoimija -palkinto myönnetään 4H:lle Satosankarit-toiminnan ja aktiivisen luonnontuotealan hanketoiminnan ansiosta. Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry ja Arktiset Aromit ry myöntävät 4H-järjestölle Vuoden luonnontuotetoimija -tunnustuspalkinnon. Palkinnon myöntäjien mukaan 4H-järjestö on jo vuosien ajan tehnyt merkittävää työtä luonnontuotteiden talteenotossa ja alan kehittämisessä. Toiminnan merkitys on palkinnon myöntäjien mukaan korostunut koronapandemian aikana. Vuoden luonnontuotetoimija -tunnustuspalkinnon saa vuosittain henkilö, yritys …

  • Yli 600 nuorta sai ansiotuloja 4H:n Satosankarit-toiminnasta vuonna 2021 – marjanostotavoite täyttyi kaksi viikkoa etuajassa

    Julkaistu:

    Satosankarit-marja-asemat ostavat ja välittävät metsämarjoja ja työllistävät nuoria. 4H-järjestö pyöritti tänä kesänä Satosankarit-toimintaa toista vuotta. Kahden toimintavuoden aikana marja-asemien kautta on kulkenut reilusti yli puoli miljoonaa kiloa metsämarjoja. Lisäksi kahdessa vuodessa yli 1 100 nuorta on saanut ansiotuloja. 4H-yhdistykset palkkasivat 16–28-vuotiaita nuoria hoitamaan marja-asemien tehtäviä. Työsuhteeseen nuoria palkattiin vuonna 2021 yhteensä 103 nuorta. Lisäksi nuoria …