Itse tehty -rahalla kansainvälisyyttä

Haimme Itsetehty -rahaa 4H:n kansainvälisyysviikonloppua varten. Alkuperäinen ajatus oli luoda Homecoming-viikonloppu ja koota paikalle kesän 2019 Ifyet jakamaan vaihtokokemuksiaan, mutta tapahtumaa laajennettiinkin suuremmaksi. Saimme mukaan Suomalaiset IFYEt ry:n ja viikonlopusta tehtiin 4H:n kansainvälisyysviikonloppu.

Vietimme 4H:n kansainvälisyysviikonloppua ja IFYE-homecomingia Nuuksiossa Solvallan urheiluopistossa 2.‒3.11.2019. Tapahtumaa järjestettiin yhdessä Suomalaiset IFYEt ry:n kanssa, ja osallistujia oli yhteensä 27. Tapahtuman tarkoituksena oli viettää perinteistä kv-viikonloppua ja kuulla vaihdossa olleiden matkakertomuksia sekä samalla tutustua 4H:n erilaisiin kansainvälisyysmahdollisuuksiin ja Suomalaiset IFYE:t ry:n toimintaan.

Nuoret, rauha ja konfliktit

Ohjelma alkoi lauantaina puolen päivän aikaan lounaalla, jonka jälkeen jatkoimme tutustumista toisiimme leikkien avulla. Meille saapui myös puhuja YK-nuorista kertomaan aiheesta nuoret, rauha ja konfliktit. Eläydyimme erilaisten ihmisten asemaan ja pohdimme mieleen tulevia assosiaatioita aiheeseen liittyvistä sanoista. Varmasti monille osallistujille yhtenä mieleenpainuvimmista asioista viikonlopun aikana olivat matkakertomukset. Saimme kuulla ja katsella kuvien kera kahden SIRYE:n matkaa Kanadassa viime kesänä. Saimme kuulla myös Skypen välityksellä viime kesänä Saksassa olleen IFYE:n reissua. Lisäksi kuulimme, millainen alkusyksyn Korean 4-H:n järjestämä 4-H Global Leadership Camp oli. Iltaa jatkettiin tarinoiden jälkeen rennosti saunomalla, lautapelejä pelailemalla ja visailemalla Kahoot-tietokilpailulla.

Kansainväliset mahdollisuudet 4H:ssa

Sunnuntaina ohjelma alkoi tietenkin aamupalalla, jonka jälkeen kuulimme 4H:n kv-mahdollisuuksista, kuten vaihdoista sekä Suomalaiset IFYE:t ry:n toiminnasta hyvänä jatkumona 4H:lle. Aamupäivän istumisen jälkeen saimme liikettä niveliin ja aivoihin Mission Impossible-aktiviteetilla, jonka voittajajoukkue sai joulukalenteripalkinnot pikkujoulukauden ja jo edessä häämöttävän joulun innoittamana. Suomalaiset IFYE:t ry piti myös oman aktiviteettinsa ’IFYE experience’, jossa kokeilimme Euroopan IFYE-konferensseistakin tuttuja rastitehtäviä. Tapahtuma onnistui kokonaisuudessaan hyvin viikonlopun sateisen harmaasta ja kylmästä säästä huolimatta.

Kokemuksia tapahtumatuotannosta

Järjestäjinä saimme hyvää kokemusta isomman tapahtuman järjestämisestä, tiimityöskentelystä sekä muun muassa tarjouspyyntöjen lähettämisestä. Rahoituksen tapahtumaan kokosimme 4H:lta sekä 4H:n itse tehdystä-rahasta. 4H itse tehdyllä rahalla katoimme iltaohjelman palkintojen kustannukset sekä iltapalan ja muut iltaherkut koko porukalle.

Terveisin,

Henna Laaksonen

Järjestäjinä toimivat  Ida Kalliomäki , Eva Kalliomäki, Henna Laaksonen sekä Minna Kaunela.