Opintopisteillä osaaminen näkyviin, lue Teijan ja Vernan tarina

4H-kerhonohjaajana kaksi vuotta toiminut Verna Marttila päätti täydentää todistusnippuaan yhteishakua varten ja pyysi 4H-yhdistyksestä todistusta ohjaajana toimimisesta.

Ruoveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Teija Perttula havainnollistaa, miten käytännön osaaminen siirretään näkyväksi.

– Työskentelen toiminnanjohtajana Ruoveden 4H-yhdistyksessä ja ehdotin Vernalle, että haettaisiinko hänelle saman tien opintopisteytetty todistus ohjaajana toimimisesta, ja se sopi Vernalle hyvin, Perttula kertoo.

Yhdessä sovittiin, että Verna osoittaa osaamisensa arviointikeskustelun avulla.

– Arviointikeskustelua varten järjestimme tapaamisajan 4H-toimistolle koulupäivän jälkeen. Vernalla oli mukanaan ajantasaisesti täytetty 4H-kerhopäiväkirja.

Arviointikeskustelu osoitti osaamisen

Arviointikeskustelu käytiin läpi arviointilomaketta käyttäen haastattelunomaisesti. Samalla tuli käytyä läpi muitakin kerhokuulumisia.

– Heti samaisen tapaamisen yhteydessä, kun arviointikeskustelu osoitti kaikkien osaamistavoitteiden olevan hyväksytysti saavutettu, päästiin jo merkitsemään hyväksytty suoritus Sivisverkkoon ja tulostamaan sieltä todistus Vernalle mukaan. Opintojakson olin tehnyt sinne jo etukäteen valmiiksi Vernaa varten valmista opintojaksomallia käyttäen. Vernan henkilötiedot täydennettiin Sivisverkkoon ja tunnistimme hänet henkilötunnuksella Sivisverkossa, jotta pääsimme hänelle todistuksen tulostamaan. Tapaamisen jälkeen Verna pääsi valmistautumaan illan kerhokerran ohjaamiseen tuore todistus laukussa.

Verna on tyytyväinen saamaansa todistukseen ja kannustaa muitakin hakemaan opintopisteitä. ”Opintopisteistä ja todistuksesta tulee olemaan paljon hyötyä lukion eläinlääkislinjalle pääsyyn”, uskoo Verna.

Nuoret kaipaavat kannustusta ja tietoa opintopisteistä

Tulen toiminnanjohtajana kannustamaan muitakin nuoria hakemaan opintopisteitä. Toki toivon kerhonohjaajilta aloitteellisuutta, jos todistukselle tai opintopisteille tulee tarvetta, mutta mielestäni on tärkeää toiminnanjohtajana viestiä asiasta nuorille ja muistutella. Opintopisteiden merkitystä ei välttämättä vielä ohjausvuosina nuori hoksaa, mutta myöhemmin elämässä niiden arvon ymmärtää; juuri kouluihin tai töihin haettaessa, tai kun opintosuorituksista puuttuu niitä kriittisiä opintopisteitä kun koulusta pitäisi valmistua.

Opintopisteet on huippujuttu

4H-yhdistyksen osuus opintopisteiden hakuprosessissa tuntui vaivattomalta, kun Sivisverkon käyttö alkaa olla jo tuttua muidenkin kurssien ja opintojaksojen jäljiltä. Jatkossa homma on varmasti vieläkin helpompi. Mahdollisuus opintopisteiden hakemiseen 4H-toiminnasta on huippujuttu. Se lisää toiminnan laatua ja arvostusta, ja tuo nuorelle ja miksei aikuisellekin yhden perusteen lisää ryhtyä vapaaehtoiseksi kerhonohjaajaksi. Opintopisteet tekevät tekemällä oppimisen entistä näkyvämmäksi.

Terveiset välitti Teija Perttula


NUORI 2019 – valtakunnalliset nuorisotyöpäivät järjestettiin Turun Logomossa 27.-28.3.2019. Suomen Partiolaisten ja Suomen 4H-liiton yhteinen ohjelma käsitteli  nuorten työelämätaitojen tunnistamista monin tavoin.

Hei mitä sä osaat? Keinoja osaamisen näyttämiseen työelämän alkumetreillä

Sanat haltuun, osaaminen ymmärrettäväksi. Kaikille. Vapaa-aikana ja harrastuksissa kertyy paljon osaamista. Monissa tilanteissa osaamisen sanoittaminen ja kuvaileminen on tarpeen. Esimerkiksi kesätöitä hakiessa on osattava ilmaista oma osaamisensa, muuten työnantaja ei ehkä innostu palkkaamisesta. Partiossa ja 4H:ssa on kehitetty nuorten työelämätaitojen tunnistamista monin tavoin. Osaamismerkit, opintopisteet ja todistukset ovat löytämässä tien myös jännittävään digitaaliseen osaamiskiekkoon.

Lue lisää opintopisteistä 4H-akatemiasta

Lisätietoa kerhonohjaajille myönnettävistä opintopisteista ja osaamismerkeista: virpi.skippari@4h.fi, 4H-yrittäjien opintopisteista ja osaamismerkeistä: hilkka.nase@4h.fi

Artikkelikuvassa Teija Perttula kerholaisten ympäröimänä. Kuva: Sanna Leponiemi.